Säästäminen muille, mutta ei julkisellesektorille. JHL:n pitää saada lepäillä höyhepidillä, jonka he ansaitsevat yksityissektorin maksamana.
Julkinensektori vaatii Höyhenpetiä itselleen
UntuvaPeti
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa Kreikan mallilta.
On se jotenkin kumma kun yksityisellä sektorilla niska limassa oikeita töitä vuosikymmenet painaneet ei osaa valehdella niin kuin nämä valtion suojatyöpaikoissa loisivat virkahenkilöperkeleet.
Sairaanhoitajienkin pitää voida säilyttää kaikki ne yövuoroissa istuen ja makeita napostellen tulleet kymmenet liikakilot. Ei mitään leikkauksia eikä laihdutuksia.
Lalritsipussista ei luovuta JHL:ssä.
Kaikki leikkaukset kohdistetaan julkiselle puolelle eikä sieltä mitään vientiä synny,
mutta ei se tähän jää, leikkaustarve on 20%, joten keväällä taas 5%, ja syksyllä saman verran, loput 5% otetaan palkka-alella,
kun neuvottelut alkavat.
Tämän sanoi eilenkin joku tuolla mielenilmauksessa, toki on tiedossa ollut jo pitkään.
Nyt aloitetaan niistä joilta helpoimmin saadaan, näin saadaan kansa kahtia,
hyvätuloiset ei ole mukana puolustamassa työväestöä nyt eikä pienituloiset sitten kun hyvätuloiset taistelee etuuksistaan.
Ero EU,sta ja oma kelluva valuutta olisi paras ratkaisu mutta siitä vaietaan.