Suomessa hullun lehmän tautia UKK:n aikana

Tänään on uutisissa kerrottu, että Urho Kekkosen ollessa tasavallan presidenttinä, lehmille Suomessa syötettiin yleisesti luujauhoa.

Suomalaisissa naudoissa esiintyi takuuvarmasti BSE:tä eli hullun lehmän tautia.
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Lihaluujauhon tuonnin arvioidaan aiheuttaneen vuosina 1983 - 86 suuremman riskin BSE:n leviämiselle Suomeen kuin maahantuotujen nautojen. Suurin riski on liittynyt jauhon tuontiin Hollannista, Tanskasta ja Saksasta." (STT)

Urho Kaleva Kekkonen lakkasi Suomen onneksi olemasta presidenttinä vuonna 1986.

Äänestä

Eikös silloin ollut suomessa aika suljettu talous ?
Jos luujauho oli suomalaisten eläinten luista jauhettu , ei niihin mistään scrapieta ole tullut .
Bse;n oireet olisi myös tallennettu .

Äänestä
  • Uutisissa on tänään kerrottu, että luujauhoa tuotiin mm. Hollannista.

    Suljettu talous ei tarkoita, että Suomi ei olisi käynyt ulkomaankauppaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


totuus paljastuu kirjoitti:

Tänään on uutisissa kerrottu, että Urho Kekkosen ollessa tasavallan presidenttinä, lehmille Suomessa syötettiin yleisesti luujauhoa.

Suomalaisissa naudoissa esiintyi takuuvarmasti BSE:tä eli hullun lehmän tautia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu