Ulkomailla matkustaessani olen pannut merkille sen, että yleensä siellä on paljon ravintoloita - kahviloita, joissa on silmin nähden runsaasti henkilökuntaa. Paikat ovat avoinna sunnuntaisinkin. Miksi meillä Suomessa lähes kaikki on kiinni sunnuntaisin?
Kyselin asiaa eräältä suomalaiselta kahvilanpitäjältä syytä tähän, "miksi paikat on kiinni sunnuntaisin, kun ihmisillä olisi enemmän aikaa käyttää palveluja juuri silloin". Minulle vastattiin, että sunnuntain tuplapalkka vie kannattavuuden miinukselle, koska tarjoiluannoksiin ei voi viedä sunnuntailisää ja siksi on perempi pitää paikat suljettuina.
Muualla maailmassa ei tunneta 100% sunnuntailisiä tuplapalkkana ja siksi kahvilat ovatkin auki silloin, kun asiakkaat ovat liikkeellä. Ainoa asia mikä muualla on tuplana suomalaiseen kahvilakulttuuriin verrattuna on se, että työntekijöitä kahviloissa on tuplasti enemmän kuin meillä.
Täytyy sanoa, että SAK on onnistunut omilla vaatimuksillaan sulkemaan yksityiset palvelualat Suomessa ja siirtämään potentiaalisia työpaikkoja hamaan tulevaisuuteen. Kaikkien meidän onneksi Sipilän hallitus on nyt murtamassa SAK:n ylivallan ja saattamassa palvelualojen sunnuntaityön kannattavampaan suuntaan kohti inhimillistä yritystoimintaa.
Ruotsissa yksityisiä palvelualoja koskevat helpotukset toivat parissa kolmessa vuodessa noin 50 000 uutta työpaikkaa ja vastaavien toimien ja hallituksen esittämien helpotusten mukaan arviot liikkuu noin 30 000 uuden työpaikan lisääntymisenä, jotka koskevat matkailu- ja ravitsemusalaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Kaikkien meidän onneksi Sipilän hallitus on nyt murtamassa SAK:n ylivallan ja saattamassa palvelualojen sunnuntaityön kannattavampaan suuntaan kohti inhimillistä yritystoimintaa."
Sipilän hallituksen varaan ei voi eikä pidä laskea mitään. Eilisessä mielenilmauksessa olikin 300 000 palkansaajaa jyräämässä Sipilän hallituksen "uudistuksia", jotka ovat kaikkea muuta kuin kannattavia ja inhimillisiä. Toivottavasti Sipilä ja hallitus tajusivat mistä mielenilmauksessa oli kyse.
Kiinassa ravintola alalla ei ole Sunnuntailisiä mutta teollisuudessa on.
Voi johtua myös siitä kulttuurista jossa perhe perustaa ravintoloita, ulkopuolisetkin ovat usein ystäväpiiristä.
Joo, kyllä palkanmaksu on selkeästi osoittautunut yrittäjälle kuluksi. eikö asian voisi sipilä korjata pakkolailla? Siis laki pakottasi duunarin tekemään ilmaiseksi.
No, Suomessa on kuitenkin isot ketjut auki viikonloppuisinkin ja ruokaa saa ken haluaa. Me käymme paljon ABC:llä syömässä, kuin myös ROSSOssa, molemmat auki sunnuntaisin ja moni muukin paikka.
Kyllä se duunarikin tietää että on hyvä palkka sunnuntaina ja painaa urakkavauhtia. Se yksi päivä menee tästä syystä puolella henkilökunnalla, sopimuskysymys ravintolakohtaisesti.
Kyllä monen ravintoloitsijan kannattasi joinakin kuukausina (ehkä turistiaikaan) kokeilla sunnuntaiaukioloa, asia on nimittäin niin että kilpailukykyinen (hyvää ruokaa) tekevä saa näin uusia asiakkaita myös arkipäiville.
Paikallisella ABC.lla on myös Hesburger ja myynti todella runsasta, henkilökunta nuorta ja todella tehokasta, hattua nostan, ei sekuntiakaan luppoaikaa. Hesekin tekee tulosta, myös sunnuntaisin.
...niin ja unohtui mainita vanha keino, sunnuntaisin seisova pöytä, johon salaatit ja muut lisukkkeet tehdään valmiiksi kylmiöön jo lauantain iltavuorossa, suununtai menee sitten pienellä miehityksellä, keinoja siis on monenlaisia, monenlaisia on myös yrittäjiä, toiset pärjäävät toiset eivät, kannattaa mennä pärjäävien keinoilla, eikä tukea kyvyttömiä.
Sunnuntailisät eivät kylläkään ole mikään SAK:n keksintö ja sanelema etuus, vaan eduskunnan noin sata vuotta sitten päättämä asia. Juuri siksi hallitus pystyi sen nostamaankin muutoslistalleen.
Perustelut sunnuntailisälle löytynevät päätöksen aikaisista eduskunnan ja hallituksen pöytäkirjoista. Oletan taustalla olleen halun rajoittaa työskentelyä sunnuntaina eli siinä mielessä avaus on oikeilla jäljillä. Lapsuudestani muistan maantiedon oppikirjasta tai opettajan sanomana, että Neuvostoliitossa sunnuntaita pidetään tavallisena arkipäivänä ja tuossa toteamuksessa oli selvästi paheksuva sävy.
Ovatko ajat muuttuneet? Mielestäni eivät, vaikka jumalanpalveluksissa käynti ja muu hengellinen toiminta onkin vähentynyt selvästi. Pakanakin varmasti nauttii sunnuntain erityisestä, raukeasta ilmapiiristä. On hyvä, että viikossa on edes yksi päivä, jolloin on mahdollisuus tapailla toisia tai vain nauttia kiireettömyydestä ympärilläänkin.