KOKOOMUS MIKSI SUOMESSA KAIKKI ASIAT ON PIELESSÄ?
EHTRREGB
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomessa tosiaan kaikki asiat tuntuvat olevan pielessä ja hoitamatta. Herää kysymys, että mitä ne poliitikot ja virkamiehet sitten hoitavat, kun eivät näytä hoitavan tärkeitä valtion asioita. Keksiikö kukaan? Olisikohan niillä joitakin heidän mielestään tärkeämpiä asioita agendallaan ylempänä kuin kansan etu?
No, tähän ei voi rivikansalainen vaikuttaa millään muulla tavalla kuin muuttamalla äänestyskäyttäytymistä.
Suomessa käsite kansanedustaja on haihtunut savuna ilmaan ne mitään kansanedustajija ole vaan omien etujensa ajajija.