rit, joustinpatjat, kaikki vitivalkoisia ja kaiken muun jotka kauhavan vast.ottokeskuskuvissa lehdessä näkyi?Kaikki viimesen päälle. Mistä kaikki hankittu, kuka maksanut ja paljonko? Kirpparilta ei ainakaan, vai?
Kuka maksanut valkoiset kaikki vuodevaatteet, peta
hempppaf
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ai että niissä on mukava levätä, nukkua pois piiiitkäään matkan uuvutusta. Kateelliset!
.
"Sodan "runtelemat" nauroivat vilttien tuojille"
.
Että kukako maksanu? Me suomalaaset veronmaksajat,niinku sä ja mä!
Eikö kalusteita, helloja astioita ym laitteita oltu vaihdettu uusiin? Eivät koske mihinkään vääräuskoisten käyttämiin tavaroihin? Kirkkonummella kaikki meni roskiin ja uudet tilalle kun nämä prinssit saapui
Valtio on maksanut.
Juu valtio maksaa kunnalle ei tuu kuluja kaikki hyvin ilmaista on.
Paitsi että Sipilä sanoi, että mamuongelma on suurempi kuin talousongelma. Ollaan syvällä, syvällä suossa, talouskasvu on Euroopan huonointa, velkaa tulee koko ajan lisää vaikka kuinka paljon leikattaisiin ja nostettaisiin veroja.
Velkamäärä yksinkertaisesti on liian suuri, että sitä ei saada maksettua ja yritykset ja työpaikat pakenevat ajoissa ulkomaille.
Kun tähän päälle otetaan aivan vapaaehtoisesti ongelma, jonka rinnalla taloushuolet eivät ole mitään, niin on pakko kysyä, että onko hulluudella rajoja?
Maksetaan vain maailman hövelimmin, niin kyllä tulijoita riittää.
Onko hulluudella rajoja, kun kadehditaan valkoisia käytettyjä lakanoitakin. Ette varmaan kestä ajatusta, että joissakin olisi käsinvirkatut pitsit.
Mitä pakolainen lakanoilla tekee?
Puhtailla. Ei sellaisiin suomalaisella köyhällä ole varaa.
Eli kaikki veronmaksajat. Näkyivät olevan deluxlaatua patjat ja petarit.
luuleeko aloittaja ettei heille anneta petivaatteita :D ootko tyhmä? jos pelkkät petivaate kustannukset kauhituttavat. mitä veikkaat että esim. jokaisen terveystarkastukset maksaa? mielestäsi varmaan nekin on tuhlausta. mut sitten huudetaan et ne tuo tauteja mukanaa. ja vielä yksityistä käyttävät :D 90 luvulla pelättiin että mamut vie työpaikat. 2015 pelätään että mamut vie sosiaalituet :D hyvä se on saada uutta verta. ettei ihan sisäsiittoseksi mee touhut.
Rauhoituhan hieman.Jos velkaannumme joka tunti sen miljoonan,näin meille on ainakin kerrottu,lisäksi on kuulemma kilpailukykyongelma,vientimme ei vedä.Näitä paikataan alentamalla kansalaisten tukia,eläkkeitä,palkkoja.Nostetaan maksuja ja lisätään kansalaisille välillisiä kustannuksia.
Samalla esimerkiksi Ruotsista syötetään jopa 1000 henkeä päivässä rajan yli suomeen.Tuotavauhtia kuukausitahti on jo se 30000 joka on ennakoitu korkeimmillaan vuosimääräksi.
Sinä ihmettelet jos joku kysyy mistä tähän rahat ,jos sitä ei riitä omillekaan kansalaisille,lisää velkaako,lisää kiristyksiä,lisää veroja.Ei ole mitään satuolentoa nimeltä Valtio joka tämän lystin maksaa,jo suomessa asuvien tai rajanylitulevien,me sen maksamme tavalla tai toisella.
Huurat myös sisäsiittoisuudesta,tutustuppa arabikultturissa avioliiton solmimiseen,siellä on vasta pieni piiri,mitä serkumpi,sitä herkumpi.
Maahanmuuttoviraston sivuilta;
"Suomessa eduskunta päättää vuosittain valtion talousarvion hyväksymisen yhteydessä, kuinka monta kiintiöpakolaista Suomi sitoutuu ottamaan. Vuodesta 2001 alkaen Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on ollut 750 henkilöä vuodessa. Eduskunta voi päättää mahdollisesta lisäkiintiöstä. Esimerkiksi vuosina 2014 ja 2015 pakolaiskiintiötä nostettiin Syyrian vaikean tilanteen vuoksi ja kiintiöpakolaisia otettiin 1 050."
Olemme olleet jo nyt helisemässä maahanmuuttajien kanssa, koska eivät he pääsääntöisesti kotoudu ja työllisty koskaan.
Jos määrä päätetään nostaa 300-kertaiseksi, niin mistä ihmeestä näille löydetään rahat edes alkeelliseen elämiseen, kun sitä ei ole edes omien työttömien ja köyhien elättämiseen?
Seuraavana vuonna tulee taas 300000 uutta ja sitä seuraavana saman verran ja edellisten perheet.
Ei kai tämä voi mitenkään olla totta, että me teemme vapaaehtoisesti Suomen itsemurhan?
totta enää ei ole valtiota millä olisi toimiva keskuspankki. vaan yksityiset rajoitusmarkkinat tarjoaa lainaa ja rahoitusta. josta maksamme korkeaa korkoa. rahan luonti on yksityistetty mikä on suurin virhe maailmassa.
"rahan luonti on yksityistetty mikä on suurin virhe maailmassa"
Pitää paikkansa. Se on yksityistetty, koska se on kannattavaa. Se, joka luo rahaa, voi tehdä sitä itselleen vähintäänkin tarpeeksi.
Alueiden väliset erot johtavat aina ongelmiin. 1970-luvulla se näkyi stagflaationa ja delvalvaatiokierteenä, nyt sisäisten devalvaatioiden kierteenä, joka pian räjäyttää esiin velkaongelman. Niin on jo tapahtunutkin Kreikassa. Verokilpaillu suistaa hyvinvointivaltiot holtittomaan velkaantumiseen, joka luultavasti lopulta päätyy joko hyvinvontirakenteiden romahtamiseen tai todella radikaaleihin uudistuksin Euroopan laajuisesti.
Parasta alkaa varautua, sillä tällä menolla se on väistämätöntä: SOSIALISMI TULOO ja VOIPI TULLA JOPA KYLÄHÄNKIN. Se on tietysti eri asia, mitä milloinkin kutsutaan sosialismiksi. Esim USA:n 1930-luvun tyyppinen New Deal-politiikka on toki tämän päivän markkinaliberaalilla aivan täyttä kommunismia, mutta oikeiden kommunististien valtioiden olemassa olon aikaan sitä pidettiin lähinnä oikeistolaisena politiikkana.
Ajatus markkinataloudesta automaattina joka itsestään ratkaisee kaikki ongelmat ilman että kenenkään tarvitsee oikeastaan ajatella yhtään mitään (paitsi omaa rahapussiaan) on yhtä tyhmä ja naurettava kuin ajatus, että ongelmat ratkeaisivat markkinatalousmekanismin korvaamisella jollain toisella tavalla.
Se vaan on niin, että jokainen toinen tapa on enemmän tai vähemmän markkinatalousmainen, jos ei muuten, niin pimeiden markkinoiden kautta. Ja on se niinkin, että talous tarvitsee suunnitelmallisuutta ja pitkän aikaväkin strategioita aina, siitäkin huolimatta, että osa suunnitelmista menee pieleen. Markkinatalouden yksi ikuinen ongelma on pyrkimys muuttua pois markkinamaisuudesta. Kilpailun idea on nimenomaan siinä, että kukaan ei voita, vaan jokainen on pakotettu juoksemaan koska muutkin niin tekevät. Se, onko se juokseminen sitten koko ajan tarpeellista, onkin jo toinen juttu nykyisistä massivissta tuotantovoimista puhuttaessa. Mutta tietenkin jos kaikki vain haluavat saada mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla, eli optimoida hyötyfunktionsa määrällisesti, niin sitten on. Siinä vain pitää muistaa, että niin kivalle kuin se tuntuukin, niin ahneella on se tuttu loppunsa. Kansakuntana varsinkin.
"Seuraavana vuonna tulee taas 300000 uutta ja sitä seuraavana saman verran ja edellisten perheet."
Eihän niitä nyt loputtomiin riitä. Se on kyllä totta, että irakilaiset eivät mielellään palaa takaisin. USA:n jäljiltä maa muistuttaa Keski-Länttä: tuulipallot pyörii aavekaupungeissa.
Jenkit menivät silkassa öljyn himossaan järkyttämään maailman vakaimpia alueita ja nyt ne ovat muuttuneet sellaiseksi sekamelskaksi, että paluuta järjestäytyneisiin oloihin ei ole edes näköpiirissä. Olisi kohtuullista, että öljy tulot taskuihinsa käärineet osallistuisivat myös aiheuttamansa pakolaisongelman hoitamiseen.
Pelkästään Afrikassa on miljardi asukasta, joten kyllä siellä ilmaisen rahan perässä tulijoita on.
Tavan afrikkalainen tienaa euron päivässä kovalla työllä ja kun he kuulevat, että täällä saa kymmeniä euroja, ruoan, viihde-elektroniikan, ruoan, koulutuksen jne. jne. ihan ilmaiseksi, niin vähemmästäkin houkuttelee lähteä, vaikka ei niin tarve olisikaan.Joku suunnitteli asuttavansa Suomeen 60 miljoonaa pakolaista, eli tuo 300 000 ei ole siitä kuin se kuuluisa täinkusi itämeressä.
Miksi nuo lukemattomat maat joissa USA on käynyt "ryöstämässä" ölyn, eivät tee siitä numeroa?
USA:n maailmanpoliisina toimiminen maksaa sille niin perkeleesti, että se ostaisi samalla rahalla sadaksi vuodeksi öljyä itselleen.
Kaiken lisäksi jokaisesta öljylitrasta se maksaa maailmanmarkkinahinnan.
Lopeta se hevonpaskan kirjoittelu, kun et mistään mitään tiedä.
"Lopeta se hevonpaskan kirjoittelu, kun et mistään mitään tiedä."
Sullahan tuota tietoo nyt tuntuu sitten olevankin, hah hah. Ei kuitenkaan ihan niin paljoo, että sulta kyselisin mitä kirjotan ja minne.
Ainoa, joka täällä on "öljyn ryöstämisestä" kirjoitellut, olet sinä. Minulle on sinänsä ihan sama mistä jenkit öljynsä hommaa, kunhan maksavat siitä seuraavat pakolaistulvat kanssa. Mitä ne saatanan persaukiset ruikulit ei tee, YK:n jäsenmaksutkin rästissä. Jenkkien tapaan se homma ei mtään hyväntekeväisyyttä ole, kyllä ne porausoikeudet vaan osittain siirtyy jenkkiläisille firmoille ja veroja ei paljon maksella. Irakissa on paikallinen talous täysin paskana ja maa lähes elinkelvoton. Mutta se on irakilaisten ongelma, ei mun. Jenkkiporarien ongelma taas on se, että öljyn hinta on laskenut ja roimasti. Jos et oo sattunu tankatessas huomaamaan, vai rattahillako te siellä Kauhaavalla viela ajaatta? Muut taasen jenkkilässä hurraa, kun se on maailman suurin öljyn tuoja, kun ne perkeleen tekniikan ihmelapset ei osaa mitään muuta sorvata kun polttomoottoreita ja nekin on saksalaisiin ja japanilaisiin verrattuna lähinnä polkuauton höyrymyllyjä. Painaa ja savuttaa niin vitusti ja tehoa ei lähde juuri mitään.
USA ei toimi maailmanpoliisina missään muualla kuin öljyä tuottavilla alueilla. Somaliassa yritti ja tuli häntä koipien välissä takaisin kun ei saanut paskaakaan aikaiseksi. Paitsi tietysti omia ruumiita, niitähän jenkit saa jokaikisessä operaatiossaan syntymään, Aavikkomyrkyssä ampuivat varmuuden vuoksi brittejäkin. Vissiin ihan vaan sen takia, ettei siviilejä sattunut olemaan ampumaetäisyydellä. Olishan sitä siviilien suojelemista Nigeriassa, Kongossa ja Ruandassakin ollu tarjolla, mutta eipä ole paljon maailmanpoliisia niissä näkyny. En kyllä tiedä, mitä apua niistä lättäperseistä siellä olis ollukkaan. Kun ei niistä ole mitään apua muuallakaan ollu.
Se vaan se USAn poliisin homma on sellaasta, että sen maksaa amerikkalainen veronmaksaja, joka ei kyllä öljynhinnan laskuna saa omiaan takasin ikänään. Varusteluteollisuus on suurin hyötyjä ja se lobbaa näitä sotia sinne sun tänne, öljyteollisuus aluksi hyötyi kun öljyllä oli hintaa, nyt se kusee. Mutta sekin on ihan tyypillistä amerikkalaisten meininkiä, sitä saatanan vähäpäisen sohlaamista ilman mitään tolkkua. Se on sellanen porukka, että ilman juutalaisia ja muutama saksalaista ne olis kuollu jo nälkään koko helvetin kansakunta tai ainakin ne olis kehitysmaan tasolla. Millä tasolla kyllä jossain pikkukaupungeissa käytännössä ovat nytkin.
Sitä mielta olen, jota jos Natohon liitytään, niin toiminta-alueiden rajat pitää teherä heti aluksi selävaksi. Jenkit lentää ne tukilentonsa Baltian tai Jäämeren yli. Ja omalle ilimatorjunnalle seläva ohje, että ampuuvat joka ikiisen jenkkikoslon, joka tuloo meirän ilimatilahan justiinsa kun ylittää rajan. Vaikka eihän se mitään auta, ne saatanan kumipäät tietenkin lukittaa ohjuksensa meitin it:n tutkiin kun eihän ne paskahousut kuitenkaan uskalla lentää Pietarin ilmapuolustuksen ulottuville. Viisahinta olis soran sattuessa saara jenkit venäläästen pualeelle, nii meitillä olis jotain toivookin.
Ja noin pakolaasista sulle tieroks jotta niitä tuloo vissiin juur sen verran kun niitä päästetähän. Afrikkalaaset on tähäänkin mennes käännytetty Välimerellä ja niin tehrää vastakin. Se on koko EU:n linja. Jossei joku helevetin puolijauhonen maailmanpoliisi mee sinne muuttamaan paikkoja sotatila-alueeks, jonka väestö tarvii kansainvälisten lakien mukahan suojelua.
Sevvaan sanon ihan suorahan, että ameriikkalaiset on turhin kansakunta sitten venäläästen, eikä venälääset nyt niin turha olekkaan sillon ko jotakin ostaavat ja reilusti öljyyllä siittä maksaavat.
"eikä venälääset nyt niin turha olekkaan sillon ko jotakin ostaavat ja reilusti öljyyllä siittä maksaavat"
Paljonkos venäläiset maksoivat Karjalasta ja Petsamosta?
Muuta en viitsinyt vuodatuksestasi lukea, kun et oikein osaa kirjoittaa yleiskieltä, mikä olisi suotavaa yleisellä keskustelupalstalla.
"Amerikka" maksaa kyllä taas ruhtinaallisesti koko maailmalle, kunhan sen talousveturi jyrähtää käyntiin.
Muista maista ei siihen ole koskaan ollut, ei edes Euroopan "supervalta" Saksasta.
Venäjä tuottaa hyvää halpana raaka-aineena ja näin se varmaan tulee jatkossakin olemaan, sillä kansat eivät siitä muuksi muutu ihan noin vain.
Poikkeuksena tietysti Suomi ja muut pienet maat, jos väestöpohja muuttuu rajusti tavalla tai toisella.
Itänaapuri on ainoa valtio, joka on väestönsiirtoja viime aikoina on testannut käytännössä miljoonaluokassa, mutta kovin kehnolla menestyksellä.
USA on sentään pelastanut parikin kertaa Euroopan diktatuurilta ja sitä se yrittää yksin tehdä nytkin, kun muista ei siihen ole, joten pidähän oikeasti vähän pienempää suuta, tai lähde itse rintamalle.
Liikanen tänään Tv ilmoitti meidän hyötyvän maahanmuuttajista pitkässä juoksussa.
Kyllä sitäennen saa yks sun toinen juosta henkensä edestä, ennenkuin tuokin aivopieru toteutuu.
Nuo laskelmat haluan kanssa nähdä. Oma käsitykseni on, että tästä tulee valtava persnetto eli miinuslasku. Ja huomatkaa, vaikka täällä Suomessa joku hoitaja saa työpaikan pakolaiskeskuksesta, Suomea se ei rikastuta. Suomen valtiontalous paranee ainoastaan silloin kun viemme ulos tavaraa tai palveluja. Ja asiahan voidaan aikanaan todeta.
Sipilä on luvannut maksaa kutsumiensa vieraitten kulut. Koska hän on uskovainen mies?
Malttakaa 15v. Sen jälkeen maahanmuuttajat ovat työllistyneet 60 prosenttisesti. Ainakin Ruotsissa.Tosin irakilaiset ja Somalit Suomessa: työllisyys n.15% erinäisissä maahanmuuttoon liittyvissä puuhasteluissa.
Jos irakilaisista ja somaleista työllistyy 15% ja nekin verorahoin tuettuun puuhasteluun,jää vielä 85% jotka notkuvat katukuvassa tekemättä mitään.
Muistako työllistyy 60%,siitäkin jää vielä 40 prossaa veronmaksajien piikkiin.
Tulijat ovat pääasiassa noita irakista ja somaliasta tulevia,muualtapäin tulevia on pieni vähemmistö,niitä 60 prosenttilaisia.
Kuinkahan taloutemme kestää odottaa 15 vuotta pienryhmänä olevien työllistymistä.Tämä liikanen oli ministerinä tuhoisa Suomen taloudelle,näyttää jatkavan samaa hyväksikoettua linjaa.
Ei pidä paikkaansa, että Ruotsin maahanmuuttajista olisi työllistynyt noin paljon sen jälkeen kun suomalaisten muuttoaalto sinne alkoi tasaantumaan.
Näistä värikkäämmistä mamuista työllistyy vain pieni osa, eikä tavan suomalainen työtön katso sitäkään hyvällä, kun on itse lähettänyt kymmeniä tai satoja työhakemuksia.
Maksetusta palkasta iso osa lähtee samantien ulos maasta ja ties mihin käyttöön.
Olivat lähtömaan olot millaiset hyvänsä, niin siellä elävät vanhukset, naiset ja lapset ja myös aikuiset miehet, joten kyllä näiden älykännykkää räpeltävien 17-vuotiaiden pitäisi selviytyä siinä missä muidenkin, ainakin jo Turkissa, tai minne nyt ensin rantautuvatkin.
Heille vain ei kelpaa kuin paras, ei saa olla susia, eikä mikään köyhä maa kelpaa, eikä rikaskaan jos se ei anna eniten ilmaista hyvää, joten tullaan Suomeen asti.
Emme tarvitse tällaisia "munsalan soutajia" mihinkään, eikä meillä riitä heille mitään tarjottavaa, kuten pääministeri jo antoi ymmärtää.
Tämä on tietenkin itsestäänselvää, koska jo ennen pakolaistulvaa olimme luisumassa Euroopan surkeimmaksi maaksi ohi Kreikan.
Jos pelkästään suomalaisten työttömyys lisääntyisi yhtä paljon mitä nyt on tulossa pakolaisia, niin hallitus huutaisi pirun olevan irti. Sipilän kommentti, että pakolaiset ovat isompi ongelma kuin talous, kertoo sen kyllä ihan suoraan.
ai että mitenkä ne saadaan tuottaviksi yksilöiksi? niinkuin nyky hallitus näkee kaiken bisneksenä. suomeen on tulossa kahdet työmarkkinat. johtuen siitä että rajat vuotaa pakolaisia ja suurin osa niistä ei saa turvapaikkaa. no sitten ne jää tänne pyöriin paperittomina. tätähän sitten ahneet porvarit tulevat käyttämään hyväksi palkaten tessien ohi alipalkkaisia orjia itselleen. eikä ne voi valittaa minnekkään. muuten tulee lähtö kun paljastuvat. näin saame kylpailukyvyn kuntoon ja vienti vetämään. usahan on tästä hyvä esimerkki. näin tulee käymään ja sitä nää keskutalaiset porvarit haluukin. kun kato kaikki on bisnestä. toisille taas elämä ei ole mikään yritys mitä mitataan osavuosikatsauksilla. taidan lähtee ite pakolaiseksi ei tälläistä kukaan jaksa kattoo.
Sen kun menet. Ei täällä punikkipummeja kaivata.
vai että punakaartilainen. ettekö vieläkään ole päässyt yli tosta sodasta? voi voi. no en edusta mitään puoluetta. politiikka on typerää teatteria.
me ei vaan nyt voida mitään tälle tilanteelle täällä kauhavalla. eu jäsenyys on ollut raskas taakka meille. muttä siltikään ei uskalleta siitä irtautua tai edes tosissaan miettiä sitä. mikähän pelko siinäkin? suomessa aina pelätään kaikkea. ennenmin kääntäisin katseet BRICS maita kohtaan. siellä se tulevaisuus on. ja tähän ei liity politiikka. mut ns. länsi on tullut tiensä päähän. kauanhan tätä kestikin melkeen sata vuotta. 50 vuotta hyvinvointivaltio hurraa. kyllä oli sitten hieno systeemi nää globaalit markkinat. no nyt ovat ohi ajaneet monet maat meistä ns. bilderbergin heimolaisista. yks on tietenkin iso konflikti millä tästä selvitään. näinhän sivistys maat ovat aina talouttaa hoitaneet tiekanpaikan tullen.
Älä viitsi naurattaa, että brics-maista mikään nousi minkäänlaiseksi hyvinvointivaltioksi, saati talousveturiksi. Sama kuin kuin yrittäisit opettaa mustalaiset tekemään töitä seitsemästä neljään.
sehän tässä onkin kun se ei ole mikään naurun asia. talousvetureita ovat nuo kaikki maat. kiinan talous kasvaa 10% vuodessa. ja mitenkäs se suomen talous kasvoikaan? tai euroopan tai usan. kiina nosti 100 000 000 ihmistä köyhyydestä keskiluokkaan vuosikymenessä. tuollaista talouskasvua ei ole nähty missää. se on totta että ihmisoikeus asiat ja monet muutkin ovat huonosti BRICS maissa. mutta kiistatta suurimmat markkinat ja talouskasvu on näissä maissa.
intian talous kasvaa 5% jne...
mitäpä luulet kauanko meillä on hyvinvointivaltio? kun meidän talous on ollut alijäämäinen jo useamman vuoden putkeen. ( en jaksa tarkastaa mut 4vuotta?)
keskiluokka suurenee brics maissa. kyllä se hyvinvointivaltion muoto sinnekin tulee. toivottavasti osaavat sen paremmin kuin me.
Tässä Pertin tarina , jonka jokainen rasistin err..korjaan nykymäärityksen mukaan isänmaallinen suomalaisen tulisi lukea ja kenties jotain siitä oppiakin - erityisesti suomalaisten sosiaaliviranomais hyysääjien. Kiitos taas virolaisten, ilman teitä Suomi on taas pulassa ja toisten palloteltavana - sinisilmäisiä kun ollaan aina oltu ja tullaan olemaan. Valitettavasti.
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149484-rasismi-kuinka-mina-sen-koen
jos tämä työvoiman saanti on oikeasti Suomen etu niin miksi ei sol ym. muut "orjakauppiaat" mene haastatteleen tulijoita rajalle saatikka sitten
lähtömaahan ?? lähtikö suomalaiset ameriikkaan ruotsiin "pakolaisina" lorvimaan
maan sossun piikkiin? EI! ne meni työnperässä kun sitä oli tarjolla
tuleeko nyky tulijat tänne! työn? vai pakolaistuen? perässä