Sipilä antoi liian positiivisen kuvan suomalaisten suhtautumisesta pakolaisien vastaanottamiseksi , kun antoi oman asuntonsa heidän käyttöön.
Tämä tieto levisi maailman tietotoimistoihin kulovalkean tavoin, ja niinpä
Suomi alkaa täyttyä pakolaisista.
Nyt olisi trollien aika levittää negatiivista tietoa Suomesta turvapaikan hakijoille, että pakolaistulva saataisiin loppumaan. Eihän Suomi tähän asti ole ollut kiinnostava maa siirtolaisuuteen.
Tämä tieto levisi maailman tietotoimistoihin kulovalkean tavoin, ja niinpä
Suomi alkaa täyttyä pakolaisista.
Nyt olisi trollien aika levittää negatiivista tietoa Suomesta turvapaikan hakijoille, että pakolaistulva saataisiin loppumaan. Eihän Suomi tähän asti ole ollut kiinnostava maa siirtolaisuuteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä ja sanota menee näin, maailman suuta ei tukkia mikään.
Väärässä kohtaa meni näyttämään rikkautensa sekä väärällä esimerkillä toisille.
Seuraavissa vaaleissa ruoditaan kustansiko Sipilä kaiken itse vai käyttikö hyväksi yhteiskunnanvaroja. Eli poliittinen ura vaarassa kun tonkivat mut onhan sillä jo kaikkea.
Kirjeen pätkän otos pakolaisilta ystäville kotimaahan
Tulkaa tännee vaatimatonta elämäänsä pommitus lentojen rikolliosuuden pelkoa ei ole vaan käperrymme täällä Suomessa nojatuoliin mukaviin tohveleihin rahilla räiskyvään takkatuleen 45 tuuman taulutelevision katseluun kädessä kahvi muki kuumat makkarat taustalla lämmin sauna sekä poreallas. Puhelimella voi kätevästi tilata pitzan sekä juomat. Makuja riittää. Kaikki ilmaista.
Alla Pollo
Tomaattikastike, Juusto, Ananas ja Pariloitu kananpoika 8,70 €
Americana
Tomaattikastike, Juusto, Ananas, Aura-sinihomejuusto ja Kinkku 9,70 €
Berlusconi
Runsaskuituinen pizzapohja, Tomaattikastike, Juusto, Kantarelli, Punasipuli ja Savuporo 10,70 €
Burgerpizza
Tomaattikastike, Beef'n'roast naudanjauheliha, Cheddar Kastike, Long Island-hampurilaiskastike, Puoli juustoa ja Salaatti 9,20 €
Cacciatora
Tomaattikastike, Juusto, Kalamata oliivi, Paprika ja Salami 9,70 €
Capricciosa
Tomaattikastike, Juusto, Herkkusieni ja Kinkku 8,70 €
Jauhelihapizza
Tomaattikastike, Juusto ja Jauhelihakastike 7,70 €
Kebabpizza
2 x Kebab-liha, Kebabkastike, Punasipuli, Puoli juustoa, Salaatti ja Valkosipulimajoneesi 9,20 €
Margherita
Tomaattikastike, Juusto ja Lisäjuusto 7,70 €
Mexicana
Mexicana-kastike, Juusto, Ananas, Jalapeno ja Pepperonimakkara 10,70 €
Opera
Tomaattikastike, Juusto, Kinkku ja Tonnikala 8,70 €
Parmiamo
Tomaattikastike, Kirsikkatomaatti, Parmankinkku, Parmesaanijuusto, Puoli juustoa ja Rucola-salaatti 11,70 €
Pekoni BBQ
Juusto, Ananas, Barbequekastike, Paahdettu pekoni ja Punasipuli 10,70 €
Pekonipizza
Tomaattikastike, Juusto, Kananmuna, Paahdettu pekoni ja Punasipuli 9,70 €
Pepperoni
Tomaattikastike, Juusto, Pepperonimakkara ja Tonnikala 8,70 €
Pollo Americana
Tomaattikastike, Juusto, Ananas, Aura-sinihomejuusto ja Pariloitu kananpoika 9,70 €
Pollo Mexicana
Mexicana-kastike, Juusto, Ananas, Jalapeno ja Pariloitu kananpoika 10,70 €
Quattro Stagioni
Tomaattikastike, Juusto, Herkkusieni, Katkarapu, Kinkku ja Tonnikala 10,70 €
Special Opera
Tomaattikastike, Juusto, Kinkku, Salami ja Tonnikala 9,70 €
Tropicana
Tomaattikastike, Juusto, Ananas ja Kinkku 8,70 €
Vegetariana
Tomaattikastike, Juusto, Herkkusieni, Kalamata oliivi ja Paprika 9,70 €
Zorbas
Tomaattikastike, Juusto, Feta Juusto, Kalamata oliivi, Paprika ja Punasipuli 10,70 €
Lihamestari
Tomaattikastike, Juusto, Beef'n'roast naudanjauheliha, Kebab-liha, Kinkku, Paahdettu pekoni ja Pepperonimakkara 11,70 €
Myös valtamediamme signaloi todella vastuuttomasti väittäen, että kaikki Suomessa toivottavat pakolaiset tervetulleeksi. Pelkkää kritiikitöntä mamutulvan hymistelyä uutisoinnissa.
Tietysti pakolaisehdokkaat lukevat tarkasti kunkin kohdemaan mediaa. Täällä kauan asuneet irakilaiset kääntävät jutut ja san leviää tunnetusti nopeasti lähtömaissa.
Olen sitä mieltä , että PÄÄMINISTERIN ei sovi toimia nuin! Milloinkahan Presitentti puuttuu näin hurjaan menoon. On ollut erittäin kärsivällinen. Olikohan se rajavartioinnin takana?