Hylkää rikollisjärjestöt - pelasta lapsesi

Hylkää pahoinvointia aiheuttavat VEROVAPAAT järjestöt.

http://www.eroaammattiliitosta.net

http://eroaliitosta.info

Tiesitkö, että ammattiliiton jäsenyydellä ei ole mitään tekemistä ansiosidonnaisen työttömyysturvan kanssa? Työttömyyskassan jäsenyys riittää, kun työssäoloehto täyttyy (Työttömyysturvalaki 5. luku 2§). Ansiosidonnaisen työttömyysturvan, niin sanotun ”liiton päivärahan” saat ilman ammattiliittoa esimerkiksi YTK:n tai Finkan kautta. Lain mukaan sinulla on oikeus kuulua halutessasi myös ammattiliiton kassaan ilman ammattiliiton jäsenyyttä. Suomen työttömyyskassat löydät Työttömyyskassojen yhteisjärjestön sivuilta.

Perustuslain 13. pykälässä turvattu yhdistys- ja kokoontumisvapaus eli vapaus kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen koskee myös ammattiliittojen jäsenyyttä.

Rikoslain 47. luvun 5§:ssä on säädetty rangaistavaksi työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaaminen eli esimerkiksi työntekijän pakottaminen liittymään tai kuulumaan ammatilliseen yhdistykseen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oma tavoitteeni on ainakin pysyä työelämässä, joten minua kiinnostaa se minimiehto, jonka alle ei tarvitse työtä tehdä. Nykyiset minimiehdot mahdollistavat myös sen, että jokainen kepulainen tai kokoomuslainenkin voi mennä itse pyytämään pomolta palkanalennusta sinne taulukkopalkan alimmalle luokalle.
Miksei duunarikin voi ottaa osaa ihan vapaaehtoisesti, eikä vain rikkaat ja hyvinvoivat. Nyt vastuuta ottamaan ihan itse, eikä olla aina toisten taskuilla kunnon kepulaisloisen tapaan.

Äänestä
  • Mikä ero 5000 € kuussa tienaavalla duunarilla ja 3000 € kuussa tienaavalla rikkaalla.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ay-mafiasta_pois kirjoitti:

Hylkää pahoinvointia aiheuttavat VEROVAPAAT järjestöt.

http://www.eroaammattiliitosta.net

http://eroaliitosta.info

Tiesitkö, että ammattiliiton jäsenyydellä ei ole mitään tekemistä ansiosidonnaisen työttömyysturvan kanssa? Työttömyyskassan jäsenyys riittää, kun työssäoloehto täyttyy (Työttömyysturvalaki 5. luku 2§). Ansiosidonnaisen työttömyysturvan, niin sanotun ”liiton päivärahan” saat ilman ammattiliittoa esimerkiksi YTK:n tai Finkan kautta. Lain mukaan sinulla on oikeus kuulua halutessasi myös ammattiliiton kassaan ilman ammattiliiton jäsenyyttä. Suomen työttömyyskassat löydät Työttömyyskassojen yhteisjärjestön sivuilta.

Perustuslain 13. pykälässä turvattu yhdistys- ja kokoontumisvapaus eli vapaus kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen koskee myös ammattiliittojen jäsenyyttä.

Rikoslain 47. luvun 5§:ssä on säädetty rangaistavaksi työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaaminen eli esimerkiksi työntekijän pakottaminen liittymään tai kuulumaan ammatilliseen yhdistykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu