MAAHANMUUTTOVIRASTON KOOTUT SELITYKSET !

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091920379333_uu.shtml


"Miksi niin monet miehet hakevat turvapaikkaa? Kuvien perusteella he ovat usein nuoria.

Miesten voi olla helpompi lähteä vaaralliselle matkalle yksin. Osa hakee oleskeluluvan saatuaan perheenyhdistämistä eli pyrkii saamaan myös perheensä Suomeen. Joissain maissa miehillä on myös riski joutua pakkovärvätyiksi esimerkiksi ääriliikkeisiin."


Osa kamelin taluttajistakin olisi omien selitysten mukaan joutunut kutsuntoihin, ja siksi lähtivät käpykaartiin ! Että sellaisia "miehiä" tänne otetaan paapottaviksi ja hyysättäviksi !
Mutta Suomeenhan kelpaavat kaikki murjaanit, Ruandalaisia joukkomurhaajia myöten !


Late Lapista. SSSS Ry!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos näin ollen niin sitten tulisi rajoitta mamut ainakiin 1/4 osaan, koska kai he aikoo myöhemmin tuoda ykis isä, yksi äiti ja ehkä yksi sisko.
Muuten nuo mamu luvut tulee räjähtää käsistä kun ainakin 3/4 osaa perhestä tule myöhemmin pojan perässä suomeen.
Jos suomi aikoo nyt ottaa 30000 mamuja, niin se tarkoittaaettä heillä on oikeus tuoda perheläsiet tänne, eli mamu tulvan luku kasvaa helposti VÄHINTÄÄN nelinkertaiseksi mutta varamasti enemmän koska heillä on yleensä suuria lauma perhettä, varsinkin somaalit, voi heIevetti!

Äänestä

TARTTIS HOITAA ONGELMA JO RAJALLA...RYNKKY LAULAMAAN

Äänestä
  • Sinut taas voisi steriloida ja heittää mielisairaalaan tekemään suomesta paremman paikan elää.

    Äänestä

  • segsggs kirjoitti:

    Sinut taas voisi steriloida ja heittää mielisairaalaan tekemään suomesta paremman paikan elää.

    Ja sinut laittaa asumaan muslimivaltioon

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091920379333_uu.shtml


"Miksi niin monet miehet hakevat turvapaikkaa? Kuvien perusteella he ovat usein nuoria.

Miesten voi olla helpompi lähteä vaaralliselle matkalle yksin. Osa hakee oleskeluluvan saatuaan perheenyhdistämistä eli pyrkii saamaan myös perheensä Suomeen. Joissain maissa miehillä on myös riski joutua pakkovärvätyiksi esimerkiksi ääriliikkeisiin."


Osa kamelin taluttajistakin olisi omien selitysten mukaan joutunut kutsuntoihin, ja siksi lähtivät käpykaartiin ! Että sellaisia "miehiä" tänne otetaan paapottaviksi ja hyysättäviksi !
Mutta Suomeenhan kelpaavat kaikki murjaanit, Ruandalaisia joukkomurhaajia myöten !


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu