"Sipilä on Suomen tyhmin mies. Hän ei osannut päätellä, mitä seuraa, kun ryhtyy maailmanlaajuisesti mainostamaan, että Suomeen kannattaa tulla hakemaan ilmaista rahaa ja elelemään veronmaksajien kustannuksella hulppeissa ilmaisasunnoissa.
Siitähän tietysti seuraa yhä kiihtyvä junalasteittain päivässä maahamme valuva ja yhä kiihtyvällä vauhdilla kasvava lössi ”pakolaisia”, jotka tulevat tänne kiireesti hakemaan nämä hölmöläisten maksamat asunnot ja rahat.
Voiko kukaan olla tyhmempi kuin Sipilä? Kyllä voi: Soini ja Stubb, jotka kiirehtivät tätä Sipilän ”keksintöä” vielä kehuskelemaan ”hienona eleenä”.
Tämä ”hieno ele” tuhoaa Suomen, johtaa nykyisen valtiojärjestyksen kumoamiseen ja on kantaväestön verovarojen väärinkäyttöä.
2. Meneillään on Suomen miehitykseen ja islamisaatioon johtava operaatio
Suomen tyhmimmät miehet ovat parhaillaan käytännössä toteuttamassa vähintään 1000 ulkomaalaisen päivävauhtia
a) Suomen miehitystä,
b) Suomen muslimisaatiota ja
c) tekoa, joka tähtää ja johtaa varmuudella jo lyhyellä aikavälillä islamisaatioon ja nykyisen valtiojärjestyksen kumoamiseen.
Hallitus on antanut käytännössä julkisesti luvan koko Afrikan ja Lähi-Idän muuttamiselle Suomeen, sillä mitään määrällisiä rajoituksia tälle järjettömälle mamumuutolle ei hallitus ole vieläkään ymmärtänyt asettaa. Maahan kiihtyvällä vauhdilla valuva mamulössi on jo muutamassa vuodessa enemmistönä omassa maassamme meihin kantaväestön suomalaisiin verrattuna.
Totuus mamujen kasvuvauhdista ei suinkaan ole tämä 1000 mamua/pv. Tänne tulee junilla nuoria miehiä, jotka ovat julkisesti ilmoittaneet saapuvansa tänne voidakseen roudata koko sukunsa perässä päästyään sisään tänne helpon rahan hölmölään.
Tämä tarkoittaa, että jokaista tänne junalla tullutta mamua seuraa ”perheenjäsenenä” esim. 10 muuta perheenyhdistämisten kautta. Jo pelkästään tuo 1000 mamua/pv tarkoittaa 365.000 mamua/vuosi ja 10 x 365.000 = 3,6 miljoonaa mamua.
Lisäksi mamut tunnetusti lisääntyvät Suomessa ollessaan paljon enemmän kuin kantaväestö ja tämäkin kiihdyttää väestörakenteen muutosta. Vertailun vuoksi todettakoon, että Lapin väkiluku on vain noin 160.000 eli jo tällä Lapin nykyisellä 1000/pv vauhdilla heidän vuodessa saapuva määränsä ylittää kaksinkertaisena Lapin väestön.
Kun hallitus ei ole asettanut mitään määrällisiä rajoituksia, käytännössä hallitus sallii mamujen toteuttavan maamme miehityksen lyhyessä ajassa ja maamme muuttuu muslimivaltioksi.
Voivatko Sipilä, Soini ja Stubb tosiaan olla niin idiootteja, että vain he eivät näe, mitä tuhoa he ovat jo nyt saaneet typeryydessään aikaan ja mihin katastrofiin tämä typeryys maassamme johtaa?
Mitä enemmän turvapaikkahakemuksia menee läpi, sitä enemmän tänne näitä mamuja alkaa helpon rahan ja hulppeiden ilmaisasuntojen perässä valua. Mikään ei nytkään estä, että koko Lähi-Itä ja Somalia muuttaisivat tänne kerralla, koska mitään rajoituksia ei ole ymmärretty hallituksessa laittaa. Päinvastoin on oikein ministeritasoisesti markkinoitu, että tulkaa tänne helppoa rahaa ja kartanomaisia ilmaisasuntoja hakemaan. Pääsette ihan vaikka pääministerin "
lähde: MV-lehti

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voiko kukaan olla idiootimpi kuin Sipilänpöpilä? Kyllä voi: Stubido kokkareineen ja vihervassarit, jotka kiirehtivät tätä Sipilänpöpin ”keksintöä” vielä kehuskelemaan ”hienona eleenä”.