*** Mikä kristinuskossa rappeuttaa Suomalaisia? ***
Kuten monista täällä postaavista hihhuleista näkee, niin uskistuminen on kuin aivohalvaus. Se estää aivojen normaalin toiminnan. Tästä seuraa monenlaisia ongelmia johtuen siitä, että uskiksen omissa aivoissa olevalla maailmankuvalla ei ole yhteyttä oikeaan reaalimaailmaan. Tämäkään ei olisi kovin ongelmallista, ellei uskis asettaisia omaa harhaista pakkomiellettään "totuudesta" kaiken muun edelle. FAKTAT eivät pure uskikseen, koska uskis ei halua kuulla faktoja.
Koetapas vaikka saada uskis hyväksymään jotain yleisesti tiedossa olevaa, kuten vaikkapa että maapallo ei ole pannukakku. Silloin huomaat mitä vaikeuksia uskistuminen aiheuttaa. Uskikselle puhuminen on kuin puhuisi seinälle, paitsi että seinä ei heitä jaelainauksia vastaan tai linkitä jollekin hörhönettisivulle.
Toisaalta uskistuminen tekee ihmisen moraalista hirveän. Esimerkiksi ihmisten tappaminen on ihan ookoo, jos se jotenkin edistää omaa asiaa. "On hyvä, että islaminuskoiset kuolevat" totesi eräs pastori hetki sitten. Niin ja nainen pitäkööt turpansa kiinni, sen kuuluu olla miehen lapsentekokotiorja.
Uskistuminen blokkaa aivot kokonaan pelistä. Jos uskis on keksinyt jonkun "totuuden" tulkitsemalla tietyllä tavalla jotain raamatun jaetta, niin se on sitten siinä. Me muut normaalit ihmiset odotamme vain henkeä pidätellen, koska joku jae tulkitaan siten, että pelastaakseen muut ihmiset uskiksen on parasta viiltää heidän kurkkunsa auki ja päästää heidät pahasta maailmasta ihananihanaan taivasten paratiisiin.
Ei kiitos.
Se, mikä uskonnossa on pelottavaa on, että se tekee ihmisistä hulluja, niin hulluja että he itse eivät tajua sitä vaikka kuinka rautalangasta väännetään.
Siksi kristinuskonto on paha asia.
Kristinusko rappeuttaa
12
466
Vastaukset
- epäilen sua
"maailmankuvalla ei ole yhteyttä oikeaan reaalimaailmaan."
Itse olen uskis, ja ja täytyy sanoa että tuota en purematta niele.
"omaa harhaista pakkomiellettään "totuudesta" kaiken muun edelle."
Vai että oikein harhainen? Millälailla?
"Koetapas vaikka saada uskis hyväksymään jotain yleisesti tiedossa olevaa, kuten vaikkapa että maapallo ei ole pannukakku."
Kaikkihan tuon on nykyään hyväksyneet ettei maapallo ole pannukakku. Myös uskikset. Kuinka kauan mahat olla ajasta jälessä?
"pelastaakseen muut ihmiset uskiksen on parasta viiltää heidän kurkkunsa auki ja päästää heidät pahasta maailmasta ihananihanaan taivasten paratiisiin."
Käyköhän noinkin joskus? En usko, sillä Raamatussa nyt ainakin on tappaminen väärin.
--
tuos joitakin kohtia mä bongasin tuost sun kirjotuksest ja vähän kommentoin niitä. Voisit yrittää perustella ens kerralla vähän paremmin väitteitäs.- Mirka.... ....................
>>Voisit yrittää perustella ens kerralla vähän paremmin väitteitäs.
- Farfar
Mirka.... .................... kirjoitti:
>>Voisit yrittää perustella ens kerralla vähän paremmin väitteitäs.
>>Voisit yrittää perustella ens kerralla vähän paremmin väitteitäs.> Koetapas vaikka saada uskis hyväksymään jotain yleisesti tiedossa olevaa, kuten vaikkapa että maapallo ei ole pannukakku. >>
Montako uskista olet tavannut jotka väittäisivät maapalloa pannukakuksi ? Minä en ole tavannut yhtään, en sitten niin ainoatakaan. Oleppa hyvä ja perustele hiukan kantaasi ( nykytiedolla, ei historiallisilla iskulauseilla, kiitos ).
Ei ole kauankaan siitä kun täällä oli ateisti joka väitti evoluution ohjanneen galaksien muodostumista, ilman perustelujen häivääkään. Kaikenlaiset hörhöt ne palstoille kirjoittelevatkin, vai mitä olet Mirka mieltä ? - epäilijä
Farfar kirjoitti:
>>Voisit yrittää perustella ens kerralla vähän paremmin väitteitäs.> Koetapas vaikka saada uskis hyväksymään jotain yleisesti tiedossa olevaa, kuten vaikkapa että maapallo ei ole pannukakku. >>
Montako uskista olet tavannut jotka väittäisivät maapalloa pannukakuksi ? Minä en ole tavannut yhtään, en sitten niin ainoatakaan. Oleppa hyvä ja perustele hiukan kantaasi ( nykytiedolla, ei historiallisilla iskulauseilla, kiitos ).
Ei ole kauankaan siitä kun täällä oli ateisti joka väitti evoluution ohjanneen galaksien muodostumista, ilman perustelujen häivääkään. Kaikenlaiset hörhöt ne palstoille kirjoittelevatkin, vai mitä olet Mirka mieltä ?">>Voisit yrittää perustella ens kerralla vähän paremmin väitteitäs.
- Mirka... ...
Farfar kirjoitti:
>>Voisit yrittää perustella ens kerralla vähän paremmin väitteitäs.> Koetapas vaikka saada uskis hyväksymään jotain yleisesti tiedossa olevaa, kuten vaikkapa että maapallo ei ole pannukakku. >>
Montako uskista olet tavannut jotka väittäisivät maapalloa pannukakuksi ? Minä en ole tavannut yhtään, en sitten niin ainoatakaan. Oleppa hyvä ja perustele hiukan kantaasi ( nykytiedolla, ei historiallisilla iskulauseilla, kiitos ).
Ei ole kauankaan siitä kun täällä oli ateisti joka väitti evoluution ohjanneen galaksien muodostumista, ilman perustelujen häivääkään. Kaikenlaiset hörhöt ne palstoille kirjoittelevatkin, vai mitä olet Mirka mieltä ?>>Ei ole kauankaan siitä kun täällä oli ateisti joka väitti evoluution ohjanneen galaksien muodostumista, ilman perustelujen häivääkään.
- Farfar
Mirka... ... kirjoitti:
>>Ei ole kauankaan siitä kun täällä oli ateisti joka väitti evoluution ohjanneen galaksien muodostumista, ilman perustelujen häivääkään.
Pyydän anteeksi, Mirka. Näkyy tosiaankin olevan olemassa myös käsite "kosminen evoluutio".
Vähemmällä olisi päästy jos olisit puhunut kosmisesta evoluutiosta jo alun perin, tai ainakin lähettänyt linkkisi vastauksiksi heti ensimmäiseen vastaväitteeseen. Evoluutio antaa 4890 osumaa Googlella, "kosminen evoluutio" 14.
**Evoluutio on monimerkityksinen sana. Kirjaimellisesti se tarkoittaa "kehitys" tai "rullaaminen auki" (vrt. valokuvan kehitys).[lähde=wikipedia]
"Kosmisella evoluutiolla", "kulttuurievoluutiolla" tai valokuvien kehityksellä ei ole paljoakaan tekemistä sen "biologisen evoluution" kanssa jota 'evoluutiolla' normaalissa puhekielessä ymmärretään.
Tai siis ainakin minä ymmärrän, täytyy yrittää olla tarkempi vastedes, niinkuin tietenkin olet sinäkin kun jonkun muun tekemiin tutkimuksiin tai tilastoihin kirjoituksissasi viittaat.
Entäpä pannukakku ? Miten perustelet kirjoittamasi: >>Koetapas vaikka saada uskis hyväksymään jotain yleisesti tiedossa olevaa, kuten vaikkapa että maapallo ei ole pannukakku. Silloin huomaat mitä vaikeuksia uskistuminen aiheuttaa. >> - ursus ( M)
Mirka... ... kirjoitti:
>>Ei ole kauankaan siitä kun täällä oli ateisti joka väitti evoluution ohjanneen galaksien muodostumista, ilman perustelujen häivääkään.
Menen goisaamaan siinä uskossa, että BIG BAM
on kuin onkin tosi.
Onhan tämä 1950 luvulla peilattu 3:n kelvinin
taustasäteily kaikille vakavasti otettaville
ihmisille todiste "alkutömäyksestä"
Maapallomme rakenteissa esiintyvät jalometallit
taas kertovat, että Aurinkomme on ainakin
toisen tähtipolven tuote.
Vanhimmat alkusolufossiilit voidaan
nykytekniikalla ajoittaa 3mrd;n päähän.
Juuri niin.
Alkuräjähdyksestä nykyhetkeen, sitä sanotaan
evolutiiviseksi kehitykseksi.
Sanovat tutkijat:14.6 mrd valovuotta.
Tähän luotan niin kauan kunnes tullaan
tarkempiin tutkimustuloksiin.
- Niekirge
kyllä sinä saat riittävästi huomiota.
- Tyo
Ja sinäkö väitit tietäväsi jotain uskonnoista??? Epäilen. Tuo teksti ei sitä ainakaan osoita.
Ohoh, ompas sulla surkee käsitys uskovista! Mistäs moinen...
En kyllä tunnistanut itseäni tuosta kuvauksesta... ;)- sol_niger
rappeuttaa huonon moraalin, emotionaalisen ja irrationaalisen ateismin mielekkyyden (kristinuskossa "usko" ei ole sokeutta, vaan Jumalan antama todiste), itsekeskeisyyden sekä itsepetoksen. Se näyttää paikan suhteessa lähimmäiseen ja Jumalaan.
Sano, pystytkö sinä samaan, ilman että ajaisit omaa etuasi? - timo100
jos kaikki em. näyttää pahalta,
niin siitä ei ainakaan Mirka eikä kukaan
ole valittanut että
ystävä antaa henkensä toisen puolesta
joten siitä vaan halukkaat haukkumaan vielä tämä keskipiste Jumalan ilmoituksesta,
ei kai kristinusko ole sen kummempi asia
- mitä tuolla tiedolla tekisin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23508Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1003336"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin542836IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-572642Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922465Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭491867Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä221309- 961268
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3551148Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll161033