Olen pitkään sairastellut. Olen tehnyt parhaani työssä, ja pahimpina aikoina olen sairauslomalla. Olen osapäiväisenä työssä ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä.
Koko aika tilanteeni huononee ja sairaus tulee kalliiksi. Olen hakeutumassa täydelle eläkkeelle, koska en jaksa ja kykene selviytymään enää töistäni.
Kysymkseni on, että miten sairauspäivärahani menee kun jäin sairauslomalle, mistä vuositulosta, tuleeko se siitä palkasta joka oli ennen jäämistäni osatyökyvyttömyyseläkkeelle vai vuodelta 2013 tai 2014? Ja Entä jos sairauslomani jatkuu ensivuoden puolelle niin mistä päiväraha?
Jos hallituksen toimet sairauspäivän karenssista toteutuu, ja muine heikentymineen, niin se ikävä kyllä koskee kipeästi meihin työkyvyttömyys uhan alla oleviin ja niihin jotka sairasteluistaan huolimatta eivät pääse hakemalleen eläkkeelle, vaikka lääkärisi, työtoverisi, läheisesi ja itse sen tietäisivät ja jonka vuoksi olisi pakotettu usein olemaan sairauslomilla.
1 pv palkatta, seuraavat yhdeksän päivää saisi palkasta 80% Ja Kymmenennen päivän jälkeen joutuisi jo kelan sairauspäivärahalle:-(.
KYSYMYKSEENI OTAN VASTAUKSIA PALSTALAISTEN KOKEMUKSISTA, MIKÄLI EI KUULU ELÄKETIETÄJÄN TOIMENKUVAAN.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Koska sairauspäiväraha on Kelan myöntämä ja maksama etuus, pyydän sinua tarkistamaan asiasi Kelalta.
Heidän etuuksista ja myös heidän yhteystiedot löydät verkosta www.kela.fi