Kuvitteleppa ettei ole mitään. Ei tähtiä, ei aurinkoa, ei maapalloa, ei kuuta, ei kaasuja, ei merta, ei puita, ei hiekkaa, ei eläimiä, ei ihmisiä, ei aivoja, ei atomeja, ei pienimpiä kvarkkeja, ei valoa, ei pimeyttä, ei aikaa, ei tietoisuutta,
-- On vain ei mitään.
Miten tuosta tyhjyydestä on tullut tämä kaikki mikä on ympärillä ja tämä läppäri jolla kirjoittelen, minun aivot, tietoisuus ja tämä pohdintani tässä ja nyt?
On vaikka mitä hienoja tieteellisiä selityksiä, mutta minun ajatus aina hajoaa ja en tajua miten tyhjästä on tullut tämä kaikki, myös tietoisuus.
-- On vain ei mitään.
Miten tuosta tyhjyydestä on tullut tämä kaikki mikä on ympärillä ja tämä läppäri jolla kirjoittelen, minun aivot, tietoisuus ja tämä pohdintani tässä ja nyt?
On vaikka mitä hienoja tieteellisiä selityksiä, mutta minun ajatus aina hajoaa ja en tajua miten tyhjästä on tullut tämä kaikki, myös tietoisuus.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toisaalta joskus ajattelen että tämä kaikki fyysinen ympäristö on todellisuudessa vain "virtuaalista" tietoisuutta jossakin pienessä kuplassa :D
Olet lähempänä totuutta kuin uskotkaan! Jokaisella meillä on oma "virtuaalikuplamme" ja oma aikatajuntamme. Toiset, muu maailma osallistuu oman kuplani tapahtumiin vain virtuaalisena infona, jonka luon olevaiseksi yksilöllisen tietoisuuteni mahdollistamana globaalitietoisuutemme valtavista mahdollisuuksista.. Eli siis oikeasti olemme jokainen täysin yksin omassa tässä nyt-hetken näennäisen aikajatkumon kuplassansa.
Meillä on tarjolla koettavaksemme ja kasvaaksemme tietoisuudessamme kaikkeuden loputtomat mahdollisuudet ikuisuuden ajattomuudessa (aika on harhaa jonka mielemme luo...senkin). Erillisyys on vain ajallista (ei todellista), sillä meillä on kaikilla ja kaikella olevalla yksi yhteinen tekijä ja se on Alkulähde jota kutsumme Jumalaksi.
Siis kaikki ympärilläni oleva ja tapahtuva on vain oman mieleni ja tietoisuuteni luomaa "näytelmää" koettavakseni....ja silti kaikki tuntuu niin 100 prosenttisen todelliselta!
Ehkä joku ymmärtää...? Monimaailmateoria on vain häivähdys totuudesta jossa olemme.
Yhdessä kirjassa on vastaus,minä ole ollut ennen aikojaen alkua jo.
Sinun valtaistuimesi on luja, se on ollut luja halki aikojen. Sinä olet ollut iäti. Ps 93:2
Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Jes 40:28 on vain muutamia kohtia otettu.
"Miten tuosta tyhjyydestä on tullut tämä kaikki mikä on ympärillä ja tämä läppäri jolla kirjoittelen, minun aivot, tietoisuus ja tämä pohdintani tässä ja nyt"
En tiedä, miksi monet uskonnot, joissa on maailmansynty väittävät näin, mutta mikään todellisuudessa ei näytä, että tyhjästä olemassaolo on tullut.
Aika on olemassa vain kolmannessa ja neljännessä tiheydessä eli emme voi soveltaa aikakäsitystä muihin ulottuvuuksiin.
Kuulostaa hienolta tuo ei tietoisuutta. Tietoisuus on itse asiassa pitemmän päälle todella pitkästyttävä olotila. Kun se loppuu, loppuu pitkästyminenkin.
Se, mitä oli ennenkuin mitään oli, sanotaan tyhjyydeksi. Fysikassa on todettu, ettei ole olemassa sellaista kuin absoluuttinen tyhjyys. Jos sellainen olisi, sitä voisi olla vain Jumala; materiaalisesti ei mitään, mutta potentiaalisesti kaikki. Kvanttifysiikka puolestaan on osoittanut, että kun jotain on/havaitaan olevaksi, täytyy ollasen aikaan saamiseksi kaksi tekijää eli tarkkailija (tiedostava, siis tietoisuus) ja energiaa (kvanttiaaltoilua; kun tarkkaillaan >hiukkanen, kun ei tarkkailla>pelkkää energiaa). Ja joka kerta havainto on subjektiivinen eli havaitsija vaikuttaa havaittuun tulokseen. Siis samalla hetkellä kun itsekukin havaitsee, myös luo havaittavan kohteen (maailmansa).Näin ollen ei ole mitään oikeasti olemassa kuin tässä nyt-hetkessä ja ainoastaan kunkin oman tietoisuuden mukaisesti.
Jotenkin olen vakuuttunut kuitenkin siitä, että esim. me maapallon olevaiset kun olemme "samassa veneessä", niin myös on olemassa globaalitietoisuus ja jonkinlainen "luomisen yhteisvaikutus" mikä tarkoittaa, että on olemassa aina joku tarkkaileva tietoisuus, joka ylläpitää ikäänkuin jatkuvasti (ajan harhaa) tätä havaitsemamme maailman "todellisuutta" eli ei se mihinkään häviä nukkuessamme tai muuten ollessamme poissa tietoisuudestamme.
Vaan jos tämä hyvin lyhyt ja pelkistetty kvanttimekaniikan ihmeitten kuvaus menee yli hilseen, niin sanon lyhyesti: Jotta jotain olisi, tarvitaan potentiaalinen voima joka on samalla tietoisuutta ja energiaa...edes ensimmäisen vetyatomin ilmentämisen verran. Mistä saatua ja kenen tietoisuutta se oli/on?
"Ja joka kerta havainto on subjektiivinen eli havaitsija vaikuttaa havaittuun tulokseen. "
Jos havaitsija on sama kuin havaittu, niin silloin havaitsija ei vaikuta lopputulokseen. "Havainto" monadin tasolla on tällaista: havaitsija = havaittu, tarkkailija = tarkkailun kohde
Tarkkailija monadin tasolla ei tästä syystä vaikuta tarkkailtavaan. Tässä tilassa tarkkailija on vapaa, koska on yhtäkuin kaikki ja ei mitään.
Tietoisen havaitsijan vaatimus todennäköisyysaallon superposition tipauttamiseksi on omasta mielestäni filosofista leikittelyä. Enemmänkin kyse on tapahtuman ajanhetkestä ja paikasta epätarkkuusperiaatteen mukaisesti.
Tietoiseen havaitsijaan liittyvästä pohdiskelusta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja. Tuli taannoin lukaistua Quantum Enigma: Physics Encounters Consciousness. Sisältöä oli niukalti mutta jankkaamista sitä enemmän. Kirjan olisi voinut typistää viiteen sivuun.
Tyhjyydesttä ei ole tullut tietoisuus, sillä tyhjyys on tietoisuus. Aluton, loputon, luomaton.
Minäkään en ole koskaan alkanut, olen ollut aina.
Olen samassa käsityksessä että tietoisuus on yhtä kuin tyhjyys, ei-mitään. Jotta voi havaita oman tietoisuutensa, tarvitaan ajatus. Ajatus on mielen prosessi. Prosessin suorittamiseen tarvitaan laite (aivot).
Meditaatiogurut pystyvät hallitsemaan mieltään niin ettei se tempaa itseään mukaan jokaiseen itsensä luomaan ajatukseen. Silloin ajatusten kuohun alta löytyy puhdas tietoisuus, täydellinen tyhjyys.
"Kuvitteleppa ettei ole mitään. "
Tyhjyys, joka on tietoisuus, on kuvittelun yläpuolella. Kuvittelu ei pysty käsittämään tätä "minua". Tämä "minä" on uskonnollisin termein sanottuna sielusi ylisielu. Haastava ilmaisu, koska se on sieluakin huomattavasti abstraktimpi. Monadi. Ikuinen, ääretön, materiaton, kaikkialla läsnäoleva henkesi, johon jokainen tutustuu kun kasvaa läsnäolevaksi nyt-hetkeen.