Volkswagenista tuli isompi riski kuin...

Volkswagenista tuli isompi riski kuin Kreikan kriisistä

VW se osaa järjestää itsensä lisäksi kokonainen Saksan valtion suuremman puoleiseen ongelmiin. Oppiikohan tuosta mitään, vai jatkuuko huijaritoiminta jollain tapaa samanlaisena kohtuulliseksi katsottavan tauon jälkeen.


Volkswagenin päästöskandaalista uhkaa tulla suurempi riski Euroopan suurimman maan Saksan taloudelle kuin Kreikan talouskriisistä.

Pahenevan skandaalin kourissa viime viikosta lähtien ollut Volkswagen on yksi Saksan suurimmista työnantajista ja suurin autovalmistaja. VW:n pääjohtaja Oskar Winterkorn erosi keskiviikkoiltana skandaalin vuoksi.

Analyytikot ovat havahtuneet nyt pohtimaan, kuinka kalliiksi kriisi käy koko Saksan taloudelle, kertoo uutistoimisto Reuters.

"Yhtäkkiä Volkswagenista on tullut suurempi riski Saksan taloudelle kuin Kreikan velkakriisistä", sanoo ING:n pääekonomisti Carsten Brzeski.

Jos Volkswagenin myynti Yhdysvalloissa laskee lähikuukausina, se voi näkyä koko Saksan talousluvuissa. Volkswagenia uhkaavat Saksassa jopa 18 miljardin dollarin sakot.

Kriisi saattaa johtaa myös isoihin irtisanomisiin, analyytikot arvioivat. Toinen ongelma on, että pahimmillaan kriisi leviää myös muihin saksalaisiin autovalmistajiin kuten Daimleriin ja BMW:hen.

http://www.talouselama.fi/uutiset/vo...sista/a2325561
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lopun alkua...kuin 2.maailmansodan aattona !

Äänestä
  • -ja se oli sille ämmälle ihan äikkis!

    Äänestä

Koko Saksan autoteollisuutta koskeva asia.

Äänestä

Mutta ihmettelen vain,että miksi on pitänyt edes tehdä tällainen järjestelmä autoihin.Jos päästö arvot ovat kohdallaan katsastuksissa,miksi järjestelmä on pitänyt muuttaa huonommaksi normaali liikenteeseen,ellei ole tarkoituksena pistää autot saastuttamaan mahdollisimman paljon,jotta ilmastonmuutos kiihtyisi myös tappiinsa,kuka noista tietää???

Äänestä

Onko kyseessä juutalaisten kost Saksalle.Pakolaiskriisi yhdistettynä volsu sotkuun,tuo
ison aleneman kansantalouteen vaikutus kerrannaisvaikutuksineen saattaa olla-2-3%
tulevina 1-3 vuotta,joka on paljon näinä aikoina.Ajoitus tuntuu senkaltaiselta,että
hyvinkin voinut olla tarkoin suunniteltu.

Äänestä

Samanmoisia vippaskonsteja ovat käyttäneet muutkin autonvalmistajat. Odotellaan vaan miten käy ranskalaisten ja japanilaisten.

Äänestä

Pieni takaisku, josta selvitään rahalla.

Volkkari selviää tästä aivan hienosti.

Volkkarit hyviä autoja, vaikka itellä ei sellaista olekkaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kreikan_kriistä kirjoitti:

Volkswagenista tuli isompi riski kuin Kreikan kriisistä

VW se osaa järjestää itsensä lisäksi kokonainen Saksan valtion suuremman puoleiseen ongelmiin. Oppiikohan tuosta mitään, vai jatkuuko huijaritoiminta jollain tapaa samanlaisena kohtuulliseksi katsottavan tauon jälkeen.


Volkswagenin päästöskandaalista uhkaa tulla suurempi riski Euroopan suurimman maan Saksan taloudelle kuin Kreikan talouskriisistä.

Pahenevan skandaalin kourissa viime viikosta lähtien ollut Volkswagen on yksi Saksan suurimmista työnantajista ja suurin autovalmistaja. VW:n pääjohtaja Oskar Winterkorn erosi keskiviikkoiltana skandaalin vuoksi.

Analyytikot ovat havahtuneet nyt pohtimaan, kuinka kalliiksi kriisi käy koko Saksan taloudelle, kertoo uutistoimisto Reuters.

"Yhtäkkiä Volkswagenista on tullut suurempi riski Saksan taloudelle kuin Kreikan velkakriisistä", sanoo ING:n pääekonomisti Carsten Brzeski.

Jos Volkswagenin myynti Yhdysvalloissa laskee lähikuukausina, se voi näkyä koko Saksan talousluvuissa. Volkswagenia uhkaavat Saksassa jopa 18 miljardin dollarin sakot.

Kriisi saattaa johtaa myös isoihin irtisanomisiin, analyytikot arvioivat. Toinen ongelma on, että pahimmillaan kriisi leviää myös muihin saksalaisiin autovalmistajiin kuten Daimleriin ja BMW:hen.

http://www.talouselama.fi/uutiset/vo...sista/a2325561

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu