Olen auton ostaja ja nähnyt vuosien varrella monenlaista vempulaa autoliikkeiden myyjissä. On vanhanaikainen myyjä, joka sanoo: "Mitä herralle ja rouvalle saisi olla." On nuori pätemisen tarpeessa oleva myyjä, joka vilkuilee koko ajan kännykkäänsä, vaikka asiakkaat samaan aikaan kyselevät neuvoja. Näiden ääripäiden lisäksi on kaikenlaisia vipeltäjiä. Eräskin myyjä kirjoitti sopimuspaperit valmiiksi kysymättä kertaakaan, aionko todella ostaa kyseisen auton.
Tässä lyhyet ohjeeni:
1) Auton ostaja on tavallinen ihminen, joten puhuttele häntä niinkuin muitakin ihmisiä.
2) Kuuntele ensin, mitä asiakas haluaa ja esitä vasta sitten omia mielipiteitäsi.
3) Muista, että asiakas on aina oikeassa, vaikka ei olisikaan.
4) Jos asiakas haluaa, näytä auton kaikki ominaisuudet rauhallisesti sisätiloista alkaen. Auton korin ulkopuolen esittelystä voi siirtyä vilkaisemaan konepellin alle, ja lopuksi tutustutaan takaluukkuun ja auton alustaan. Kiertäkäää auto yhdessä moneeen kertaan. Jokaiseen asiakkaan kysymykseen on vastattava asiallisesti.
5) Kun asiakas on tutustunut perusteellisesti autoon myyntipaikassa, kysy vasta sitten haluaako hän kenties koeajaa uuden auton.
6) Kysy vasta sitten, haluaako asiakas kenties hinta-arvion omasta autostaan ja jos ei halua, kunnioita asiakkaan toivomusta.
7) Älä missään nimessä valehtele auton ominaisuuksista äläkä mistään muustakaan asiasta, sillä asiakas muistaa sen ikuisesti ja karttaa sinua sen jälkeen aina.
8) Älä hosu missään vaiheessa, vaan anna asiakkaalle aikaa harkita rauhassa, jopa viikkoja, yhtä elämänsä suurinta kauppaa.
9) Kun kaupat on tehty, älä käännä selkääsi asiakkaalle, jotta hän voi olla asiakkaasi myöhemminkin.
10) Tee ne asiat ehdottoman tarkasti, mitä olet kaupan hieronnassa asiakkaan kanssa sopinut. Kaikki lupaamasi asiat sinun on hoidettava viivyttelemättä.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Palataan asiaan, kun keksit pyörän uudelleen.
Asiakas ei saa sanoa omaa mielipidettään auton ostotapahtumasta? Vai mitä (ugghhh) tarkoitat?
"Olen auton ostaja ja nähnyt vuosien varrella monenlaista vempulaa autoliikkeiden myyjissä. "
...ja jokainen autoja ammatikseen myyvä on nähnyt saman teistä ostajista x1000.
"Näiden ääripäiden lisäksi on kaikenlaisia vipeltäjiä."
Totta. Edelleenkin kertoimella 1000, kun asiakkaista puhutaan.
Ei toimi hesan jobbariliikkeessä.
Voivoi kun niin tunneperäinen suhtautuminen kuitenkin ihan käyttöhyödykkeen ostamiseen.Jos tietää autoista ei ostotapahtuma vie varttituntia kauempaa kun jos ensin ihan sopivasta väristä lähdetään liikeelle ja yleinen jämäkkä tuntuma ja siisteys sanoo autosta paljon.Huoltokirjakaan ihan kiveen hakattua viisautta kun toisissa esiintyy ihan tyypivikoja joita esim Pärnäsellä hoidettu huoltojen välillä.
Ne on kato köyhät erikseen, mä ostin viimeisimmän pelini (27000€) suoraan rivistä koeistumisen perusteella. Myyjä kysy tahtoisinko koeajaa, sanoin et kerkeen ajella ihan tarpeeks kun on oma, eli papereiden tekoon. Tais mennä maksimissaan tuo vartti.
Juurikin noin tekee oikeat ostajat. tuumailijoilta olen itse monesti myynyt auton nenän edestä, kun on mennyt liaksi miettimiseksi yhtään miettijöitä väheksymättä.
Jos haluat hyvän palvelun, edullisen käytetyn niin unohda kusenpolttamat suomalaiset autoliikkeet; Ruotsiin on lyhyt merimatka.
11. Jos ostaja on nainen niin tarjoa pientä punaista (autoa).
Tarkennus. Jos asiakas on nainen, tarjoa pientä punaista yli 200tkm ajettua, pohjasta ruosteista ja vaihdevikaista autoa. Jos mahdollisen koeajon jälkeen ostaja arasti sanoo kolmosta vähän jäykäksi, vastaa herttuamaisella ylimielisyydellä kyseessä olevan "ominaisuuden", johon tottuu.
Kauppiaan silmin sama:
1) Auton ostaja on tavallinen ihminen, joten puhuttele häntä niinkuin muitakin ihmisiä.
=Niin se on kauppias/myyjäkin. Kohtele häntäkin kuin muitakin ihmisiä. Näinhän useinkaan (yleensä) ei ole, vaan "kauppias kusettaa aina" ja "jotain huijaustahan tässä on oltava" -on se yleisin kauppiaan saama kohtelu ja ennakkoluulottelu.
2) Kuuntele ensin, mitä asiakas haluaa ja esitä vasta sitten omia mielipiteitäsi.
=Samoin; kuuntele kun kauppias kertoo autosta äläkä heti kysele uudelleen jo kerrottuja asioita. Näin kun kyselet, annat itsestäsi varsin tyhmän/yksinkertaisen/puhetta ymmärtämättömän kuvan. Jos kauppias juuri kertoi, että auto on huomautuksitta katsastettu eilen, älä ole puupää ja kysele mitenkäs se katsastus.
3) Muista, että asiakas on aina oikeassa, vaikka ei olisikaan.
=Ei ole. Kauppias, joka aina antaa asiakkaan "viedä" uskotellen hänen olevan oikeassa vaikka puhuu ja olettelee täyttä paskaa, eikä siten korjaa asia- ja muita väärinymmärryksiä ja suoranaisia vääriä ennakkotietoja, on huono kauppias.
4) Jos asiakas haluaa, näytä auton kaikki ominaisuudet rauhallisesti sisätiloista alkaen. Auton korin ulkopuolen esittelystä voi siirtyä vilkaisemaan konepellin alle, ja lopuksi tutustutaan takaluukkuun ja auton alustaan. Kiertäkäää auto yhdessä moneeen kertaan. Jokaiseen asiakkaan kysymykseen on vastattava asiallisesti.
=Totta. Asiallisesti ja rehellisesti on kysymyksiin vastailtava ja toki vielä, kauppiaan tehtävä kun on myydä eikä ainoastaan esitellä tuotteita, kertoa asiakkaalle hänen ennakkoon tietämättömissä olevista yksityiskohdista jne. myyntiä edistäviä faktoja. Jos autossa on uudenveroiset renkaat x2, se on hyvä mainita kun puupäisin asiakas vertaa hintaa sellaiseen, jossa on vain "katuslicksit" ja hintaa -500.- nyt esillä olevaan.
5) Kun asiakas on tutustunut perusteellisesti autoon myyntipaikassa, kysy vasta sitten haluaako hän kenties koeajaa uuden auton.
=Ehkä näinkin; 99% asiakkaista tosin haluaa ensin koeajolle ja vasta sitten tutkii autoa muilta osin. Tähänkin on kuitenkin suostuttava, eikö vain?
6) Kysy vasta sitten, haluaako asiakas kenties hinta-arvion omasta autostaan ja jos ei halua, kunnioita asiakkaan toivomusta.
=Hinta-arvio / oletus oletettavasta vaihtoautosta kerrotaan kaupantekotilanteessa siinä vaiheessa, kun hinnasta aletaan keskustelemaan. Jos vaihtoauto on osana kauppasummaa, se olisi suotavaa myös asiakkaan kertoa heti eikä tinkimisen jälkeen.
7) Älä missään nimessä valehtele auton ominaisuuksista äläkä mistään muustakaan asiasta, sillä asiakas muistaa sen ikuisesti ja karttaa sinua sen jälkeen aina.
=Kuten alussa todettua, asiakas on ihminen ja kauppiaskin vain ihminen ja normaaliälyinen ihminen pyrkii elämässään rehellisyyteen kaikissa toimissaan. Miksipä ei leipätyötään tekevä myyjä tai autokauppias-yrittäjäkin näin toimisi?
8) Älä hosu missään vaiheessa, vaan anna asiakkaalle aikaa harkita rauhassa, jopa viikkoja, yhtä elämänsä suurinta kauppaa.
=Viikkoja harkitseva jää 99,99%:sti ilman autoa. Kauppias myy autoja ja harkitsemaan jäävät harkitsevat lopun elämäänsä kaikkea muutakin. "Aikainen lintu madon nappaa" -toimii tässäkin.
9) Kun kaupat on tehty, älä käännä selkääsi asiakkaalle, jotta hän voi olla asiakkaasi myöhemminkin.
=Reklamaatioitako tarkoitat? Vai pitäisikö ostajalle lähetellä txt.-viestillä hyvän joulun toivotuksia? Reklamaatiot alansa ammattilainen hoitaa lain vaatimin ja edellyttämin keinoin, tottakai. Jälkipostilla muistelijat ovat säälittäviä prseennuolijoita, sanon ma... joku saa olla muutakin mieltä ja lähetellä vaikka joulukinkkuja vuoden parhaille asiakkailleen.
10) Tee ne asiat ehdottoman tarkasti, mitä olet kaupan hieronnassa asiakkaan kanssa sopinut. Kaikki lupaamasi asiat sinun on hoidettava viivyttelemättä.
=Tottakai; voiko kauppaa ammatikseen tehdä jotenkin toisinkin? Sama olisi toivottavaa asiakkaaltakin, kun on luvannut ne toiset avaimet ja talvipyörät hakea mökiltä ja "huomenna" lähettää. Kuukauden odottelu ei mielestäni ole "huomenna" ja valitettavasti asiakkaalta asiat jää hyvin usein hoitamatta, puhumattakaan jos auto on ns."omarahoituksella" myyty luottaen siihen, että reppana maksaa. 9.10:stä ei maksa, ei ainakaan ajallaan. Valitettavasti.
Oliko aloittajalla muuta? Tätä sinulle tarkoittanee mielestäni edellä heitetty kommentti "pyörän uudelleen keksimisestä", kun jokainen kohtahan listaltasi oli lähinnä itsestään selvyyksiä ja rivien välistä (ja suoraankin) kauppiaan halveksuntaa "alemmaksi ihmisroduksi" kuin aasiakkaat.
Kohta idiooteille palvelua. Olemme perustamassa autoliikettä, jonka tarkoitus ei ole myydä autoja, vaan kohtuu hinnalla mielistelemme ja nuolemme asiakkaiden percettä. 400 eurolla saa jo täydenpalvelun, johon kuuluu mm. Viisaaksi ja ylivertaiseksi kehuminen.
Toivottovasti ns. Autonostaja ei osu meidän liikkeeseen, sillä meidän myyjillä ei ole aikaa tuon kaltaisille höpöttäjille. Kun se lähtee jo täällä väärille urille, niin mihin se päätyykään?
Jep. Näitä vtun "asiantuntijoita" ei kaivata mihinkään liikkeeseen.
Todella hyvin kirjoitettua asiaa mitä asiakas odottaa automyyjältä.
Lisäisin:
Lue yrityksesi verkkosivujen asiasisältö, ettei asakkaan tarvitse Sinua neuvoa.
Älä tyrkytä.
Pukeudu vaatimattomasti. Ei pukua.
PS. monissa ammateissa ja ammattilaisilla on vaarna että puhutaan kieltä jota ei asikas ymmärrä. Ammaatillisesti "heikko itsetunto" aikaansaa sen että hienolla terminologialla pönkiteen egoa.
Itsetunto ei liene yleensäkään näillä sivuilla hyvä.
2. PS ymmärrän kyllä automyyjiä, että siinä joskus voi asikkaalle olla vaikea selittää asiaa, koska autotekninen osaaminen vaihtelee ja on varsin matala meillä kuluttajilla.
Itse olen autoa ostamassa jälleen, viimeksi 13 sitten. On tässä välillä kehitystä ollut..
Toyota Kaivokselassa käytettyjen myyjät on olleet asiallisia. Ei liian tärkeitä.
Eikä ole kravatti eikä pukuherroja.
Aito tojotero tuosta kirjoitustaidosta päätellen.
Ja takuulla perseaukinen sellainen, kaikista eniten vituttavat juuri tuollaiset perseaukiset paskiaiset, on hedelmällisempää myyjän vaikka pelata pasianssia kuin jorista tyhjänpäiväisiä tyhjätaskun kanssa. Tuokin paskiainen varmaan luulee, että hänen 13v vanhan paskan arvo on noussut, kun hän on 13 vuotta hieronut huonosti pestyjä kankkujaan romun penkkeihin ja ajellut sillä huoltamatta.
Mikähän siinä on, kun toitsin omistajat/haltiat on vähän yksinkertaista kansaa?
...ja laitellaanpas sitten reaalimaailman todellisuuteen perustuen lista uusix (pieni pike silmäkulmassa kuitenkin):
1) Auton ostaja on tavallinen ihminen, joten puhuttele häntä niinkuin muitakin ihmisiä.
=JOS OSTAJA käyttäytyisikin, kuin tavallinen ihminen. Tapana kun usein on aasiakkailla käyttäytyä kuin joka-alan-asiantuntija. (Kuten aloittajakin tässä kokee asioikseen tulla autokauppiaita neuvomaan, kuinka kauppaa tehdään.)
2) Kuuntele ensin, mitä asiakas haluaa ja esitä vasta sitten omia mielipiteitäsi.
=EDES MINUN mielipiteillä ei ole merkitystä, kauppaa tehdään faktoihin perustuen eikä mielipide eroja vertaillen. Jos aasiakkaan mielestä auto on liian suuri/pieni tai väittää (faktoja vastaankin) olevan paljon kuluttava/kallis huoltaa/helposti hajoava, niin minun on täyttä turhuuttaa alkaa mielipiteitään käännyttää. Totaalista ajanhukkaa "mielipiteillä" aasiakkaan kanssa.
3) Muista, että asiakas on aina oikeassa, vaikka ei olisikaan.
=TOTAALINEN urbaanilegenda, joka ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Toki hyvä myyjä antaa aasiakkaan luulla "vievänsä kauppaa", mutta se on kauppiaan pelisilmää ja ammattitaitoa, ei aasiakkaan oikeassa olemista alkuunkaan.
(Tätä ehkä tarkoittikin "vaikka ei olisikaan"?)
4) Jos asiakas haluaa, näytä auton kaikki ominaisuudet rauhallisesti sisätiloista alkaen. Auton korin ulkopuolen esittelystä voi siirtyä vilkaisemaan konepellin alle, ja lopuksi tutustutaan takaluukkuun ja auton alustaan. Kiertäkäää auto yhdessä moneeen kertaan. Jokaiseen asiakkaan kysymykseen on vastattava asiallisesti.
=TOIMII paremmin tuo tutkiskelu, kun ojentaa pilkunnussijalle suurennuslasin tai mikroskoopin. Tai yksinkertaistettuna antaa tunkeutua itsenäisesti auton paoputkesta sisään ja tulla konehuoneen puolelta ulos. Aivan turhaa siinä on myyjän seistä toljottaa kun "asiantuntija" tutkii oston kohdetta. Mieltä askarruttaviin kysymyksiin tutkimusoperaation jälkeen toki asialliset, edelleen faktoihin perustuvat yksiselitteisen ymmärrettävät vastaukset.
5) Kun asiakas on tutustunut perusteellisesti autoon myyntipaikassa, kysy vasta sitten haluaako hän kenties koeajaa uuden auton.
=REAALIMAAILMASSAHAN aasiakas on ensimmäisenä avaimia ja koeajoa hamuamassa, vaikka on vasta "kenties/ehkä lähiaikoina/joskus tulevaisuudessa kenties/ehkä"-haaveilemassa autosta.
6) Kysy vasta sitten, haluaako asiakas kenties hinta-arvion omasta autostaan ja jos ei halua, kunnioita asiakkaan toivomusta.
=EDELLEENKIN reaalimaailmassa aasiakas on ensimmäisenä kärkkymässä omastaan huippuhyvityshintaa "paljonk maksat mun autost". Vaihtoehtoinen aasiakastyyppi pitää visusti piilossa vaihtoautonsa (se ei edes ole kauppatilanteessa mukana) ja tinki-vinkuu kuin ostaisi ilman vaihtoautoa ja tappaa kaupan tööttäämällä pska-romunsa vasta tinkimisten jälkeen kuin ässänä hihasta. Voin kertoa, että tuollainen "ässä" on musta-pekka ja jää aasiakkaan käteen.
7) Älä missään nimessä valehtele auton ominaisuuksista äläkä mistään muustakaan asiasta, sillä asiakas muistaa sen ikuisesti ja karttaa sinua sen jälkeen aina.
=JA reaalimaailmasta edelleenkin. Aasiakas peittelee/salaa vaihtoautonsa vikoja (ei vastuuta), kauppias ei (virhevastuulaki velvoittaa).
8) Älä hosu missään vaiheessa, vaan anna asiakkaalle aikaa harkita rauhassa, jopa viikkoja, yhtä elämänsä suurinta kauppaa.
=JOS jokaisesta autokauppatapahtumasta kauppias/myyjä tekee viikkoja kestäviä suunnitteluoperaatioita, voi kauppias-/myyjäuran lopettaa siihen. Jos ostopäätöstä aasiakas ei osaa tehdä, eikä myyjäosapuolen ammattitaito riitä siihen suuntaan kauppaa ohjastamaan, niin kauppa on siltä kertaa ohi. Ihan max. "palataan huomenna asiaan".
9) Kun kaupat on tehty, älä käännä selkääsi asiakkaalle, jotta hän voi olla asiakkaasi myöhemminkin.
=HEH! Edelleen realiteetteihin ja todellisuuteen palaten: Aasiakas ei kaipaa kädestä pitelemisiä jälkikäteen, jos kaikki menee hyvin. Mutta annas olla jos autossa ilmenee pieninkin vika... kyllä se aasiakas ihan itse pitää huolen yhteydenotoista kaupan jälkeenkin.
10) Tee ne asiat ehdottoman tarkasti, mitä olet kaupan hieronnassa asiakkaan kanssa sopinut. Kaikki lupaamasi asiat sinun on hoidettava viivyttelemättä.
=NIMENOMAAN näin. Ehdotonta tarkkuutta papereiden teossa ja puheissa. Aasiakas usein jankuttaa kauppatilanteessa takuusta ja koskaan ei voi liian useaan kertaan toistaa ja painottaa, ettei käytetyssä autossa ole takuuta. Silti aasiakas usein kaupan jälkeen (jos sattuu vikaa ilmenemään) jankuttaa edelleenkin siitä takuusta, vaikka kauppatilanteessa kerrottiin kymmeneen kertaan ja kauppakirjaankin kirjattuna lukee: Käytetyn auton kauppa, autolle takuuta.
PILKETTÄ SILMÄÄN... niin ostajille kuin myyjillekin. Se on ainoa ohje mikä pitää muistaa autokaupoilla. Ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole kummallakaan puolella.
"PILKETTÄ SILMÄÄN... niin ostajille kuin myyjillekin. Se on ainoa ohje mikä pitää muistaa autokaupoilla. Ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole kummallakaan puolella."
Se on muuten just näin.
Ja aloittajalle erikseen tiedoksi, että siinä vaiheessa jos ostajat alkavat myyjiä neuvomaan miten kauppa tehdään, ollaan syvällä suossa ja sellainen kauppias voi jättäytyä eläkkeelle.
"Näiden ääripäiden lisäksi on kaikenlaisia vipeltäjiä."
Auton ostajista vipeltäjiä on 90%, ääripäissä mistään-mitään-tietämättömät ja kaikesta-kaiken-tietävinään olevat. Ääripäille tyypillistä on, että molemmat uskottelevat itselleen käytettyynkin autoon takuun.
"3) Muista, että asiakas on aina oikeassa, vaikka ei olisikaan."
Olipas vanha ja vääristynyt sanonta, jonka liian moni aasiakas vieläpä uskoo todeksi.
"10) Tee ne asiat ehdottoman tarkasti, mitä olet kaupan hieronnassa asiakkaan kanssa sopinut. Kaikki lupaamasi asiat sinun on hoidettava viivyttelemättä."
Samoin aasiakkaalle; yrittäisivät nyt päivänkään muistaa mitä ON puhuttu ja mitä EI OLE puhuttu. Vaikka kuinka on kerrottu ja moneenkin otteeseen mainittu kauppatilaisuudessa, ettei minkäänlaista takuuta käytetyssä autossa ole, soittelee aasiakas ja kyselee jälkikäteen huomaamiensa ominaisuuksien kunnostuksiin osallistumisia.
Vaikka kuinka LUPAAN ettei takuuta ole, aasiakas olettaa sellaisen olevaksi. Ihme touhua?
"Vaikka kuinka LUPAAN ettei takuuta ole, aasiakas olettaa sellaisen olevaksi."
Kauppiaalla on edelleen virhevastuu myymästään tuotteesta. Tietenkin asiakkaan nimittely etukäteen antaa jo selkeän kuvan perinteisestä luihusta joka lupailee maat ja mannut myydessä, mutta kaikki unohtuu kun perävalot häviää näkyvistä.
Just näin kävi siis sinullakin, kuin juuri tuossa sanoin. Voivoi.
Takuuta ei ole. Virhevastuu on, sitä noudattaa kaikki normaalia kauppaa harjoittavat autoliikkeet (minä myös), mutta se ei miltään osin ole takuu. Piste.
Sinä oletettavasti olet juurikin näitä aasiakkaita:
"Samoin aasiakkaalle; yrittäisivät nyt päivänkään muistaa mitä ON puhuttu ja mitä EI OLE puhuttu."
Jaa täällä olikin vain auto-joppareita kommentoimassa . Kyllähän nykyään monilla autoliikkeillä on takuu vaihdokkeja , joihin sisältyy rajoitettu takuu. Hyvä myyjä tietää mistä puhuu, tuntee myytävät artikkelit , tykkää työstään, osaa sen ja haluaa sitä myös tehdä.
Ammattimies mukaan