Uusittu Anttila palaa Selloon takaisin

Justiinsa suljettu Sellon Anttila Outlet avataan uudelleen. http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2015/09/24/anttila-avaa-yllattaen-tavaratalon-espooseen/201512400/12?pos=luetuimmat

Saas nähä kuinka sakemannivetoinen Lidl-Anttila tulee meillä pärjäämään.
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä en tartte Anttilaa enkä mitään muutakaan noita nykyajan olemattoman kylmiä ja elottomia kauppoja, noita jotka tuossa Leppävaarassa nykyään on.

Se mitä oikeasti kaipaan on että Maximarketti tulisi takaisin. Nimittäin sen jättikokoisen "M"-kirjaimen alla oli ihan oikee tavaratalo. Semmoinen tavaratalo, että sellaisia ei ole nykyaikana enää missään. Maximarketti pysyy minulla aina sellaisena aito-oikeana espoolaisena tavaratalona.

Kun saisi edes pienen Maximarketin ja sen jättilogon johonkin. Vaikka sinne Sellon katolle tai muualle, niin olisin tosi onnellinen.

Äänestä

Ikivanha Antiikkilan bisnes ei voi toimia, vaikka sen omistaisi minkä maalainen tahansa.

Antiikkilan postimyyntikataloogi ja sen ajan isohkot 70-luvuin tavaratalot toimi ja tahkoisi rahaa. Nyt Antiikkilan kaupat ovat marketeihin verrattuna äärettömän pieniä ja hikisiä, vanhan ajan putiikkeja.
Hintalaput olivat viime vuosien Anttiloissa silti hirmuiset. Pitäis saada ainakin 20-30 pros hintatasosta pois.

Äänestä

hymyileviä kivoja myyjiä sellossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lidl-Anttila kirjoitti:

Justiinsa suljettu Sellon Anttila Outlet avataan uudelleen. http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2015/09/24/anttila-avaa-yllattaen-tavaratalon-espooseen/201512400/12?pos=luetuimmat

Saas nähä kuinka sakemannivetoinen Lidl-Anttila tulee meillä pärjäämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu