Profetiaako?

EntäpäJos
24.9.2015 16:00
Ettei vain uskovaisten väkevät rukoukset olisi saaneet Herraa muuttamaan mieltänsä jo ties monennenko miljoonan kerran ja tuumimaan "jos sitte syssymmällä". Niin että kyllä niitä aurinkoisia päiviä vielä tulee ja samalla ties minkalaisia mötiköitä avaruuden syvyyksistä!

Voihan myös olla että elämme pelästyssanomalaista eli eklundilaista liukuma-aikaa..miten pitkä se tällä kertaa lienee..varmastikin enemmän kuin 10 päivää!

On kylläkin kuulunut huhuja että nykyisin on laitteita joilla voidaan havaita jopa auringonkin suunnasta tulevat uhat ettei ne nyt ihan yllättämään pääse.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei paljon kantsii asiaan perehtymättömänä puhua kuin tietäsi jostian jotain. Eri toten täällä kuultuna siitä mistä milloinkin olen sattunut puhumaan.
Täältä kuultuna "faktatietoa" mitä Ilmattaren "alias Pahkasika parodia" sivuilta tulee, niin sehän se vasta oikea "rikkinäinen puhelin" onkin. Katsokaa ateistit vaan suoraan ilmattaren sivuilta mitä pelastussanomassa milloinkin puhutaan, ni pääsee oikeen kunnon pilkkafiilareihin, vaan todellisista asioista ei sitten kyllä tuu tolkkua.
Mutta jos kumminkin jotain kiinnostaa mitä oikeesti on puhuttu, niin senhän voi aina tarkistaa www.pelastussanoma.fi sivustolta.
Saatanalla on nyt hätä ja kiire! Hänen on pakko tehdä töitä nyt enemmän kuin koskaan.

Äänestä

Saatana ei paljasta omia töitään, sillä sehän olisi riitautunut silloin itsensä kanssa.
Asiasta voi lukea lisää Raamatusta. Jeesus kertoo tarkemmin Raamatunlehdillä ko.ilmiöstä.

Äänestä

KatsoJeesukseen 14.9.2015 20:45

Kannattaa varata työvaatteet sängyn viereen, jotta pääsee aamulla reippaasti työhönsä. Tulevatkin sukupolvet joutuvat valmistautumaan töihin lähtöön.

Hyvä on varata myös aikaa hetki lukea Raamattua, mutta jos olet aamu-uninen, jätä se iltahetkeen.

Rukoukseen on hyvä varata aikaa ja pyytää ennenkaikkea siunausta alkavalle päivälle, jotta voi rohkeasti kohdata päivän haasteet, mitä ikinä päivä tuokin tullessaan.

Sitten kun tulet eläkeikään esim. viidenkymmenen vuoden päästä, huolehdi siitä, että sinulla on mielekästä tekemistä, jotta eläkeaikasi on mielekästä ja innostavaa.

Tee tarvittaessa testamenttisi ja järjestä asiasi valmiiksi, kun tiedät, että terveytesi alkaa heiketä ja elinaikasi ei ole enää kovin pitkä.

Sinä joka nyt elät, olit nuori tai vanhempi, saat elää koko elämäsi ja siirtyä sitten aikanaan kuoleman kautta Jeesuksen tykö. Opiskele, tee työtä, perusta perhe ja aikanaan sinusta voi tulla isoisoisä ja voit ilota lastesi lasten lapsista. Kiitä Jeesusta, että hän on sinun pelastajasi ja johdattajasi.

Tällä tavalla voit siis valmistautua tuleviin päiviin, vuosiin ja vuosikymmeniin.

Jumalan aikataulut ovat erilaisia kuin ihmisten aikataulut. Raamatussa on paljon profeetallisia tapahtumia, joiden pitää ensin tapahtua, ennenkuin ollaan siellä vaiheessa, kun pakkosiirtolaisuudesta palaava Israelin kansa rakentaa uudelleen Jumalan temppelin ja aloittaa uhritoimitukset. Israelin luopumuksessa elävä kansa karkoitetaan vielä kerran ja vasta sitten aikanaan Jumala kokoaa heistä takaisin kansan, joka on halukas palvelemaan Jumalaa.

Jumalan silmissä aika on lyhyt, mutta ihmisen ajassa aika on pitkä, sukupolvet tulevat ja sukupolvet menevät ennenkuin tullaan niihin tapahtumiin, joista Ilmestyskirja 6 luvusta alkaen kertoo.

Kun sinä tutustut kaikkiin Raamatun profetioihin uskollisesti ja alat rakentaa niistä tuota Jumalan suurta suunnitelmaa, sinäkin ymmärrät, että monet puhujat ja kirjoittajat ovat puhuneet ja kirjoittaneet omiaan, vaikka ovat ehkä sen tehneet parhaan ymmärryksensä mukaan. Raamatun profeetallisen sanan tutkiminen kestää vuosikymmeniä, sitten sinä käsität, mitä kaikkea Jumalan tulevien aikojen salaisuutta sinne onkaan kätketty.

Siunausta sinun työhösi, elämääsi, vapaa-aikaasi, etsi oma Jumalan tehtäväsi ja kutsusi ja toimi sen mukaan, odota kärsivällisesti Jumalan edessä, kyllä hän sinulle kertoo aikanaan, mitä hän sinulta odottaa. Sinä saat palvella Jeesusta - Jeesukseen katso, hän sinua johdattaa ja saat kokea sisäistä rauhaa ja iloa ja erottaa valheet totuudesta ja saat palvella Jeesusta koko elämäsi ajan ja siirtyä kuoleman kautta aikanaan hänen luokseen.

Ole turvallisella mielellä, hän sinua tukee, kantaa ja rohkaisee, hän on sinun kanssasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OliskoSyytäTarkistaa kirjoitti:

EntäpäJos
24.9.2015 16:00
Ettei vain uskovaisten väkevät rukoukset olisi saaneet Herraa muuttamaan mieltänsä jo ties monennenko miljoonan kerran ja tuumimaan "jos sitte syssymmällä". Niin että kyllä niitä aurinkoisia päiviä vielä tulee ja samalla ties minkalaisia mötiköitä avaruuden syvyyksistä!

Voihan myös olla että elämme pelästyssanomalaista eli eklundilaista liukuma-aikaa..miten pitkä se tällä kertaa lienee..varmastikin enemmän kuin 10 päivää!

On kylläkin kuulunut huhuja että nykyisin on laitteita joilla voidaan havaita jopa auringonkin suunnasta tulevat uhat ettei ne nyt ihan yllättämään pääse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu