Verenluovutus

SPR lienee yksi maailman korruptoituneimmista hyväntekeväisyysjärjestöistä ja tiedän verenluovutuksen olevan heille valtavan iso bisnes. Haluaisin kuitenkin ryhtyä verenluovuttajaksi.

Onko Suomessa mahdollista luovuttaa verta muille tahoille kuin SPR:lle?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomen Punainen Risti on ainoa järjestö, joka Suomessa kerää verta sairaaloiden ja terveydenhuollon tarpeita varten. Toisin kuin esim. Yhdysvaltojen yksityiset veripankit, SPR ei maksa luovutetusta verestä, joten luovuttajien ainoana motivaationa on toisten ihmisten auttaminen (ja ehkä kolmioleivät). SPR testaa luovutetun veren tarttuvien tautien osalta, minkä lisäksi verta käsitellään eri tavoin erilaisten verituotteiden luomiseksi. Näistä toimenpiteistä aiheutuu kustannuksia, jotka sitten laitetaan hintalapuksi sairaaloille yms. Toinen mokoma laitetaan hintalappuun lisää SPR:n toiminnan rahoittamiseksi.
Väite SPR: korruptiosta on silkkaa sontaa. Ex-johtaja teki harkitsemattoman päätöksen ilman kilpailutusta, mutta that's it. SPR on osa Punaista Ristiä/Puolikuuta ja tekee tärkeää humanitaarista työtä ympäri maailman. Jos väität sitä korruptoituneeksi, soisi sinulla olevan muutakin todistusaineistoa kuin MV-lehden tms. uusnatsiroskan väitteet. Pistä linkkiä vaan.

Äänestä
  • juurikin noin. Ja on jotkut torvelot kirjoitelleet kiukkupäissään, että lopettavat omalta osaltaan verenluovutuksen " rangaistuksena" SPR:lle. Toivottavasti myös sairastuessaan kieltäytyvät verensiirrosta ja kieltävät myös läheisiään ottamasta verta vastaan.

    Äänestä

  • Hyvää hyvyyttään he eivät laskuta sairaaloilta tähtitieteellisiä summia verestä.

    Äänestä

Veripalvelu laskuttaa halvimmillaankin yhdestä veripussista sata euroo sairaalalta eli käytännössä veronmaksajilta. Hinta tippuis puoleen jos se ulkostaisi tukitoimintonsa, kuten talousosaston, logistiikan, viestinnän, kiinteistönhoidon jne. ja keskittyisi olennaiseen. Voisivat myös lopettaa kantasoluihin ja mikrobeihin liittyvät tutkimukset, jotka nostavat veripussien hintaa, sekä vähentää turhien esimiesten ja pikkupomojen määrää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Spärristrong kirjoitti:

SPR lienee yksi maailman korruptoituneimmista hyväntekeväisyysjärjestöistä ja tiedän verenluovutuksen olevan heille valtavan iso bisnes. Haluaisin kuitenkin ryhtyä verenluovuttajaksi.

Onko Suomessa mahdollista luovuttaa verta muille tahoille kuin SPR:lle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu