Saatana vain syyttää ja puolustajamme on Jeesus

Syyttäjä etsii yötä päivää kierouksiaan, ei nuku eikä lepää, eikä jätä palstaa hetkeksikään. Syyttäjähenki käskee alati vaania ja avata taas uuden syyttävän sormen julistaakseen kuin itse piru Raamatun avulla tuomioitaan, käyttämällä Jumalalle kuuluvaa valtaa. Samalla kuin peittääkseen jälkensä, tämä kehottaa rakastamaan lähimmäistä ja siunaa toisia.
Jeesus Kristus ei syytä ketään, vaan hän on tullut puolustajaksemme. Siitä me tunnistamme kuka on missäkin hengessä. Syyttäjä on maailman ruhtinas.
Joh.ilm. 12:10-12 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"

2

71

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jeepjeep

      tässä hyvä esimerkki viesti... ;)



      KatsoJeesukseen 14.9.2015 20:45

      Kannattaa varata työvaatteet sängyn viereen, jotta pääsee aamulla reippaasti työhönsä. Tulevatkin sukupolvet joutuvat valmistautumaan töihin lähtöön.

      Hyvä on varata myös aikaa hetki lukea Raamattua, mutta jos olet aamu-uninen, jätä se iltahetkeen.

      Rukoukseen on hyvä varata aikaa ja pyytää ennenkaikkea siunausta alkavalle päivälle, jotta voi rohkeasti kohdata päivän haasteet, mitä ikinä päivä tuokin tullessaan.

      Sitten kun tulet eläkeikään esim. viidenkymmenen vuoden päästä, huolehdi siitä, että sinulla on mielekästä tekemistä, jotta eläkeaikasi on mielekästä ja innostavaa.

      Tee tarvittaessa testamenttisi ja järjestä asiasi valmiiksi, kun tiedät, että terveytesi alkaa heiketä ja elinaikasi ei ole enää kovin pitkä.

      Sinä joka nyt elät, olit nuori tai vanhempi, saat elää koko elämäsi ja siirtyä sitten aikanaan kuoleman kautta Jeesuksen tykö. Opiskele, tee työtä, perusta perhe ja aikanaan sinusta voi tulla isoisoisä ja voit ilota lastesi lasten lapsista. Kiitä Jeesusta, että hän on sinun pelastajasi ja johdattajasi.

      Tällä tavalla voit siis valmistautua tuleviin päiviin, vuosiin ja vuosikymmeniin.

      Jumalan aikataulut ovat erilaisia kuin ihmisten aikataulut. Raamatussa on paljon profeetallisia tapahtumia, joiden pitää ensin tapahtua, ennenkuin ollaan siellä vaiheessa, kun pakkosiirtolaisuudesta palaava Israelin kansa rakentaa uudelleen Jumalan temppelin ja aloittaa uhritoimitukset. Israelin luopumuksessa elävä kansa karkoitetaan vielä kerran ja vasta sitten aikanaan Jumala kokoaa heistä takaisin kansan, joka on halukas palvelemaan Jumalaa.

      Jumalan silmissä aika on lyhyt, mutta ihmisen ajassa aika on pitkä, sukupolvet tulevat ja sukupolvet menevät ennenkuin tullaan niihin tapahtumiin, joista Ilmestyskirja 6 luvusta alkaen kertoo.

      Kun sinä tutustut kaikkiin Raamatun profetioihin uskollisesti ja alat rakentaa niistä tuota Jumalan suurta suunnitelmaa, sinäkin ymmärrät, että monet puhujat ja kirjoittajat ovat puhuneet ja kirjoittaneet omiaan, vaikka ovat ehkä sen tehneet parhaan ymmärryksensä mukaan. Raamatun profeetallisen sanan tutkiminen kestää vuosikymmeniä, sitten sinä käsität, mitä kaikkea Jumalan tulevien aikojen salaisuutta sinne onkaan kätketty.

      Siunausta sinun työhösi, elämääsi, vapaa-aikaasi, etsi oma Jumalan tehtäväsi ja kutsusi ja toimi sen mukaan, odota kärsivällisesti Jumalan edessä, kyllä hän sinulle kertoo aikanaan, mitä hän sinulta odottaa. Sinä saat palvella Jeesusta - Jeesukseen katso, hän sinua johdattaa ja saat kokea sisäistä rauhaa ja iloa ja erottaa valheet totuudesta ja saat palvella Jeesusta koko elämäsi ajan ja siirtyä kuoleman kautta aikanaan hänen luokseen.

      Ole turvallisella mielellä, hän sinua tukee, kantaa ja rohkaisee, hän on sinun kanssasi.

      • Väärinväärin

        Väärin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe