emme tarvitse globaaleja tuhokapitalisteja

Valtion ainoa tarkoitus on pitää huolta kansalaisistaan, sen takia valtio on muodostunut. Ja valtion kaikki varat ovat kansalaisten varoja.
Nyt siis veronmaksajat eli työntekijät, jotka hoitavat 95 % valtion tuloista, jos siis heidän tulojaan valtio pakkolailla vähentää, on se aivan sama kuin valtio ampuisi itseään jalkaan.
Mistä on siis kyse: valtiovalta ja eteenkin ministeriöiden byrokraatit ovat valtion vallan, eli siis kansalaisten, demokraattisen vallan vastustajia!
He ovat siis anarkisteja isolla AAALLA, siirtämässä kansalaisten valtaa, rahoja ja etuja anarkiaa ja kaaosta muistuttaville markkinoille!
Hallinto ja ns. työnantaja ovat siis MEITÄ vastaan ja loogisen ajattelun ulkopuolisia keksintöjä, siis pseudoilua.
Todellisuudessa emme tarvitse kumpaakaan, vaan nämä välistävetäjät uskottelevat vain olemassa oloaan. Esim. herra A haluaa ostaa herra B:ltä esim riisiä , he käyttävät nettiä rahansiirtoon, ja 2 vuotta myöhemmin A joka valmistaa pultteja myy ne riisiviljelij B:lle. Siinä kaikki, mihin me tarvitaan välikädet? työnantaja ja verottava hallinto? Koko kapitalistinen valtio on kusetusta, josta me maksamme kovaa hintaa, jopa henkemme. http://vastavalkea.fi/2015/09/13/kempeleen-robin-hood-ryostaa-koyhilta/
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kansalaisen verovastuu riittää 1-2 tenavan opiskelupaikkaan . Teollisuusyhtiöt elättävät yhteiskunna suurimman osan . Valtion ei pidä turvata toimeentuloa !
Se vastuu kuuluu kansalaiselle , palveluiden tuottamine on yhteiskunnan vastuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laskeite kirjoitti:

Valtion ainoa tarkoitus on pitää huolta kansalaisistaan, sen takia valtio on muodostunut. Ja valtion kaikki varat ovat kansalaisten varoja.
Nyt siis veronmaksajat eli työntekijät, jotka hoitavat 95 % valtion tuloista, jos siis heidän tulojaan valtio pakkolailla vähentää, on se aivan sama kuin valtio ampuisi itseään jalkaan.
Mistä on siis kyse: valtiovalta ja eteenkin ministeriöiden byrokraatit ovat valtion vallan, eli siis kansalaisten, demokraattisen vallan vastustajia!
He ovat siis anarkisteja isolla AAALLA, siirtämässä kansalaisten valtaa, rahoja ja etuja anarkiaa ja kaaosta muistuttaville markkinoille!
Hallinto ja ns. työnantaja ovat siis MEITÄ vastaan ja loogisen ajattelun ulkopuolisia keksintöjä, siis pseudoilua.
Todellisuudessa emme tarvitse kumpaakaan, vaan nämä välistävetäjät uskottelevat vain olemassa oloaan. Esim. herra A haluaa ostaa herra B:ltä esim riisiä , he käyttävät nettiä rahansiirtoon, ja 2 vuotta myöhemmin A joka valmistaa pultteja myy ne riisiviljelij B:lle. Siinä kaikki, mihin me tarvitaan välikädet? työnantaja ja verottava hallinto? Koko kapitalistinen valtio on kusetusta, josta me maksamme kovaa hintaa, jopa henkemme. http://vastavalkea.fi/2015/09/13/kempeleen-robin-hood-ryostaa-koyhilta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu