Viljelijät pahassa palkkakuopassa !

Palkkoja ja pääomatuloja maksetaan Suomessa reilu 100 miljardia, maatalous tuottaa kansatuotteesta hiukan vajaa 3 prosenttia ja tuottajille kuuluisi palkkapotista tuo 3 prosenttia, tuottajat saa kuitenkin vain 0,7 prosenttia palkkakakusta, jokin on nyt pahasti vialla..
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

"Maatilayrittäjien velkojen määrä kasvoi vuodesta 2004 vuoteen 2007 noin 39 000 eurosta 47 000 euroon maatilayritystä kohti. Samalla ajanjaksolla maatilayritysten verotuksessa laskettu varallisuus kasvoi lähes 12 000 euroa ja tulot liki 10 000 eurolla, joten ’keskimäärin’ tilanne on hallinnassa. Velkaantumisen riski piilee kuitenkin siinä, että velat kasautuvat tyypillisesti vain harvoille yrityksille. Kun lähes puolet maatilayrityksistä oli vuonna 2007 täysin velattomia, niin 10 prosentilla yrityksiä (noin 6400 yritystä) velkojen määrä oli yli 134 000 euroa ja viidellä prosentilla yli 220 000 euroa. Vuonna 2004 vastaava 10 prosentin raja oli 112 000 eurossa ja viiden prosentin raja oli 178 000 eurossa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta vuoden 2007 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilastosta."

Äänestä
  • jos pyörittää yritystä, velka kuuluu alusta lähtien kuvioihin..

    Äänestä

Maidon tuottajahinta on laskettu 30 c/l =) 25 c/l eli n. 16-17 %:a .
Tilat ovat todella suurissa vaikeuksissa, kun viivan alle ei jää mitään.
Kysynkin sitä, ovatko SAK:n edustajat valmiit saman suuruisiin palkan alennuksiin, jotta Suomen kilpailukyky saadaan nousemaan ?

Äänestä
  • niin meille ei nyt ylipäätään sovi mikään..

    Äänestä

tuen maksajat teirän tarttee alistua tukien maksuun koska sitä haluatte halpaa ruokaa ,ettekä halua ostella euroopasta kalleinta ruokaa ,on paljon mahdollisuuksia puuttua asioitten kulkuun ja vaatia tukien maksua siihen teillä on oikeus ei teirän oikeus ole pelkästään tukien maksu ja maajusiloitten verojen maksu tiedätte kyllä millä tavalla tämä patti poistetaan siia asiasta toimeen.

Äänestä
  • Häh?
    Muualla Euroopassa ruoka on halvempaa kuin Suomessa.

    Maatalouden harjoittaja on OLEVINAAN yrittäjä, mutta yrittäjän riskiä ei ole.
    Tuki raha juoksee.

    Kaikki turhat tuet pois. Tämä tervehdyttää markkinat. Turhia tukia ovat myös puoluetuki.

    Äänestä

EUn korkeimmat maataloustuet tulisi laskea Pohjoismaiselle tasolle sekä maksaa pääsääntöisesti ainoastaan kokoaikaisille viljelijöille

Äänestä

Suomessa ei tietääkseni ole kolhooseja.
Viljelijät maassamme ovat yrittäjiä. Toimeentulo perustuu toiminnan voitollisuuteen tai tappioon. Hinnat taasen muodostuvat tarjonnan ja kysynnän suhteesta.
Ei kai tässä ole mitään epäselvää.

Äänestä
  • Yriotäjiä joiden tuloista 60% muodostuu tukiaisista....

    Äänestä

  • viljelijät ei tukitaloutta ole halunnut..

    Äänestä

10 000maatilaa tekee n.75%:tia maatalouden tuloksesta.40 000 tilaa pitää lopettaa että tuet pienenee koska ne nostavat ruuan hinnan pilviin.viljelijät puhuvat että heidän tuntipalkka on 4 eur/tunti jos se tippuu 7%:tia eli 28 centtiä sillä ei ole mitään merkitystä kun teidät elättävät veron maksajat järjettömillä tuilla joka on n. 85000 euroa keskimäärin per tila,minäkin veronmaksajana haluaisin 4 euron tuntipalkan noilla tuilla mutta kuka sitten elättäisi tukijussit kun ei olisi rahaa vai pitäisikö sitä painaa lisää niin tukijussit varmaan luulee että rahaa vaan tulee jostakin ihan itsekseen.sitten vielä kehtaavat kutsua itseään yrittäjiksi,se halveeraa oikeita yrittäjiä jotka ottavat riskejä,maataloudessa ei ole mitään riskiä kun veronmaksajat takaa yritysvoiton tosin vasten tahtoaan,maanviljelijät ovat suomen viimeisiä kommunistejä järjestelmä jossa ne elävät on kopio entisestä neuvostoliitosta jossa valtio maksaa tuli tuotantoa tai ei.

Äänestä
  • On saatava pois ja viljelijöille se mitä kuuluukin, persaukiset tapavalittajat jotka jaksavat ruikuttaa viikosta toiseen vaikka niitä ruokitaan tukijauhoilla niinkuin pikku-possuja voivat sitten kävellä sossun luukulle taas ruinaamaan pahaa oloaan..

    Äänestä

on se v--n ihn
meelistä,90 lamasta vähiten kärsi bönde,tukimylly pyöri täysillä.entäpä puolueeton tutkimus, maatalousväen tulot ovat 2.5 kertaiset normiduunariin.tämä normiduunari maksaa edelleen eniten kansallista tukea EU:ssa,joten minun verorahailla elävä syöttiläsjuntti keskustalainen, ala täyttää lisää tukihamuksia.ttut nokimus

Äänestä
  • No miksei lainsäätäjät sitten poista tukia ja anna tuottajahintojen kohota niin että ilman tukia homma olisi kannattavaa, miksiköhän.
    Yli 700 mepin mielestä se ei ole ongelmallista, tähänastisten suomen päättäjien mielestä se ei ole ongelmallista, enkä ole uusien päättäjienkään kuullut mistään maataloustukien liittyvistä ongelmistä puhuvan. Missä siis ongelma?
    Toiminta saadaan kyllä ilman tukiakin kannattavaksi kun tuet siirretään hintoihin, mutta päätäjien mielestä siinä ongelma piileekin, näin ainakin oletan koska tukia edelleen maksetaan.

    Äänestä

Maatalous ei ole edes elinkeino ja tukijussit ilkeävät kutsua itseään yrittäjiksi,elinkeino pyörii vähintään omillaan mieluummin voitolla se on elinkeino,nyt nämä tukiloiset raiskaavat oikeiden yrittäjien nimen kutsumalla itseään yrittäjiksi.sijoittakaa omaa rahaa yritykseen omalla riskillä älkääkä muitten eli veronmaksajien rahoja vastikkeettomasti se on yrittämistä ja oikeaa riskin ottoa, nyt veronmaksajat takaa yritys voiton tukiaisten muodossa.sen lisäksi veronmaksajat maksaa 77%:tia tukiloisten eläkkeistä tuon koko ikänsä yhteiskunnan tuilla eläneille loisijoille,maanviljelijä maksaa puolta enemmän kuin työtön ja työtön ei ole koko elämää työtön, mutta maanviljelijä on koko ikänsä maanviljelijä(tukiloinen).ylituotnto tilantessa maksetaan tukiaisia, eikö tämän ajan suomessa olisi aihetta pikkuisen rehellisempään rahan käyttöön?maatiloja 60 000 tuet 5mrd,työttömiä 400 000 tuet 5mrd,kuka lomailee thaimaassa ja ostelee uusia traktoreita.työttömyys joskus vähenee ja siihen menevät rahat myös, mutta toivottavasti maatilat vähenee nopeammain niin elintarvikkeiden hintoja nostavat tukiaiset saataisiin pienemmiksi vaikka muiden pohjoismaiden tasolle aluksi.tukiaiset nostavat hintoja koska vääristävät markkinoita ja nostavat muuten arvottoman peltomaan hintaa ja kaikki tämä on törkeää tämän puuhastelun maksavaa veronmaksajaa kohtaan joka saa palkaksi euroopan kalleimman ruuan,suomalaisten elintarvikkeiden hintalappuun pitää lisätä n.42%.tia se on oikea hinta kuluttajalle minkä me suomessa joudumme niistä tukiaisten takia maksamaan.suomen järjettömät maatalous tukiaiset tekee maanviljelyn tehottomaksi ja viljelijät laiskoiksi kun aina tulee rahaa teki mitä tai ei.

Äänestä
  • Maatalous ja puutarhatuotannon bruttoarvo oli 5,9 mrd, välituotteiden (lannoitteet, rehut, sähkö,jne) oli 2,7mrd. Elintarviketalouden kokonaisrahavirta oli 24,3mrd josta elintarvikkeiden tuonti oli 3,4mrd.
    https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/julkaisut/suomenmaatalousjamaaseutuelinkeinot/jul111_SM2011.pdf

    Jos nyt ottaa elintarviketalouden kokonaisravirrasta pois tuonnin 3,4mrd, jää siis suomen oman elintarviketuotannon rahavirraksi 20,1mrd.
    Tuo on se rahavirta jonka suomalainen maataloustuotantovälittömästi tai välillisesti saa aikaan.
    Puolen miljartin kansallisella tuella, jonka suomi säästäisi se on minusta melko suuri lukema josta tulee verotuloja, ja työtä.

    (puoli mildardia tulee siitä kun 1 miljardin kansallisesta tuesta vähennetään puoli miljardia eu tukea jonka jäisimme saamatta.

    Äänestä

Jumalauta ettäs kehtaatte, tukijullit tehneet tuottamatonta työtä vuosikymmeniä ja jatkuvasti vaan tukieuroja pitää löytyä lisää.
Sitten ollaan muka yrittäjiä, yhteiskunnan loisia kaikki maanviljelijät. Seuraavan hallituksen tulee laittaa tämä asia kuntoon ja lopettaa tukien maksu kokonaan, ihan sama mitä ruinaavat sillä tuohan on ihan mieletöntä että uuninpankolla makaaville juopoille laiskureille maksetaan yhteiskunnan toimesta toimeentulo.

Äänestä
  • Maataloustuet muodostavat erittäin pienen osan Suomen valtion budjetista, mutta demarien suuresta vaikutusvallasta johtuen niitä ei voida koskaan julkisesti kyseenalaistaa tai kriittisesti tarkastella, ei vaikka Suomi ja suomalaiset näkisivät nälkää demarien toimien takia. Maataloustuella mahdollisesti synnytetty ylituotanto myydään sinne, minne se saadaan parhain hinta, yleensä hyvällä voitolla maksukykyisille ostajille (lue Venäläisille). Maataloustuet liittyvät demarien todellisuuskäsitykseen.

    Äänestä

  • Ei seuraava hallitus poista tukijaisia, kun sitä ei tehneet mitkään edellisetkään hallitukset.
    Ei suomessa ole sellaista puoluetta, mikä haluaisi hävittää kotimaisen maataloustuotannon.

    Äänestä

  • kana-aulis kirjoitti:

    Ei seuraava hallitus poista tukijaisia, kun sitä ei tehneet mitkään edellisetkään hallitukset.
    Ei suomessa ole sellaista puoluetta, mikä haluaisi hävittää kotimaisen maataloustuotannon.

    ...Ja jos suomessa olisi sellainen puolue joka haluaisi lopettaa maatalouden, niin ei sitä kukaan äänestäisi.

    Äänestä

  • itse Heinäluoma halusi selvittää välikädet ruuan tuotannssa, selvitys loppui lyhyeen kun hänelle selvisi että välikädet on SAK:n jäseniä !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuoppakorotus kirjoitti:

Palkkoja ja pääomatuloja maksetaan Suomessa reilu 100 miljardia, maatalous tuottaa kansatuotteesta hiukan vajaa 3 prosenttia ja tuottajille kuuluisi palkkapotista tuo 3 prosenttia, tuottajat saa kuitenkin vain 0,7 prosenttia palkkakakusta, jokin on nyt pahasti vialla..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu