Sipilä, koska tuomitset monikulttuuriset raiskauks

Sipilä, stubb ja soini tuomitsivat kovin sanoin suomalaisten ilmaukset pakolaisuuteen, joissa ei kuitenkaan kukaan vahingoittunut.

Mutta maahanmuuttajien tekemissä suomalaisten naisten raiskauksissa vahingoittuu raiskattu, joka kärsii siitä lopun elämäänsä.
- NÄITÄ TEKOJA EI KUITENKAAN TUOMITTU, EI EDES MAINITTU

Suomen hallitus, ministerit, pääministeri, eivät toimi valansa mukaisesti ja suojele suomalaisia!
------------------------------------------------------
MVlehden mielipide asiasta

Perskeko-hallitus ”tuomitsee” Lahden tapahtumat – muttei monikulttuurisia raiskauksia!

"Ruotsalaislehdistö tekee kaikkensa sensuroidakseen maan väkivaltaisimpien rikollisjengien maahanmuuttajataustan."

25.09.2015 19:07, 151 lukukertaa

Päivän ykkösuutisia ovat Lahden ja Kouvolan viimeöiset tapahtumat. Perskeko-hallituksen nokkamiehet ovat pysytelleet hiirenhiljaa maahanmuuttajarikollisuudesta, mutta päästivät karmaisevan porun Lahden paukkupommeista ja lakanaan pukeutuneesta miehestä, kirjoittaa Arvi Pihkala Magneettimediassa.

Viime yönä Lahdessa joukko nuoria suomalaisia heitteli paukkupommeja ja kiviä pakolaisia kuljettanutta bussia kohti. Kukaan ei loukkaantunut. Yhdellä paikalla olleista oli yllään valkoinen lakana, joka muistutti amerikkalaisen Ku Klux Klan –järjestön asua. Kouvolassa heitettiin puolestaan polttopullo hätämajoituskeskuksen seinään.

Lehdistö Suomessa ja maailmalla on rummuttanut kahta välikohtausta taukoamatta, vaikka henkilövahinkoja ei tullut. Kun äärivasemmistolaiset syyllistyivät vastaavaan rikokseen viikko sitten ja kivittivät suurlakon aikana ajanutta ”rikkuribussia”, ei lehdistö tuonut käytännössä lainkaan rikoksen poliittista ulottuvuutta esille.

Lehdistö on myös pyrkinyt sensuroimaan maahanmuuttajarikollisuutta Suomessa ja Ruotsissa. Viime viikonloppuna arabi- ja afrikkalaismaahanmuuttajat yrittivät raiskata suomalaisnaisia sekä Turussa että Joensuussa. Raakoja seksuaalirikoksia seurasi täysi mediapimento, vaikka poliisi vahvisti rikokset sivuillaan.

Mäntässä vastaanottokeskuksessa asuva pakolainen puolestaan pahoinpiteli järjestysmiehen. Uhri oli menettää näkönsä julman väkivallan seurauksena. Ei julkista keskustelua maahanmuuttajaväkivallasta mediassa tai eduskunnassa. Pelkkä poliittisesti korrekti hiljaisuus.

Hallitus ei suojele suomalaisia

Soini, Stubb ja Sipilä eivät ole ottaneet kantaa suomalaisten kokemaan väkivaltaan ja monikulttuurisiin raiskauksiin.

Sen sijaan perussuomalaisen Jari Lindströmin johtama Oikeusministeriö ilmoitti, että vastaisuudessa ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” voidaan määritellä järjestäytyneeksi rikollisuudeksi! Kuten osoitimme, uuden lain tarkoituksena on tukahduttaa tulevaisuudessa kaikki maahanmuuttovastaiset kansanliikkeet.

Perskeko-hallitus ei ole millänsäkään, kun laittomat siirtolaiset yrittävät raiskata naisia eri puolilla Suomea. Pari paukkupommia ja valkoinen lakana Lahdessa synnyttivät kuitenkin Pohjoismaiden laajuisen kohun! Pääministeri ”Juudas” Sipilä julisti välittömästi tuomitsevansa maahanmuuttajiin kohdistuvan ”väkivallan” (joka ei edes johtanut henkilövahinkoihin).

Sipilä! Milloin tuomitset suomalaisnaisiin kohdistuvat monikulttuuriset raiskaukset?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Henkilökohtaisesti pidän pirun paljon isopana rikoksena "joukkoraiskauksia" kun poikasten leikittelyä ilotulitusraketeilla. Olis siitä syytä mainita maan johtomiestenkin,
vaikka ei ihan lähiomaisia oliskaa raiskattu.

Googlelta löytyy. mm " Lindan ja Jennyn tarina"
Siinä olis iltalukemista ihan ministeritasolle :

Äänestä

Hyvin usein ne on juuri( joukkoraiskauksia ) näillä mamuilla.Se ei ainakaan pienennä rikosta, rikoksen kohdetta kohtaan.

Äänestä

Ei pysty kaikkea sensuroimaan Ruotsikaan.
Googlelta löytyy mm Paavo Tajukankaan kirjoituksia
joita lukemalla pysyy jonkun verran kärryillä siitä,
mitä Ruotsissa tapahtuu.

Äänestä

Suomalaisissa uskonlahkoissa raiskaukset totuttu lakaisemaan maton alle.

Äänestä

Maahanmuuttajien tekemät raiskaukset on samalla kuin hyökkäys uhria niin hyökkäys kantasuomalaisia miehiä kohtaan. Siis ihan tietoisesti. He sanovat sillä, että te ette edes pysty puolustamaan naisianne. Heidän kulttuurissaanhan miehellä on vastuu puolustaan perheen naisia ja heidän mielestään juuri valkoisen naisen raiskaus nostaa uhoa.

Äänestä

Sipilä ei voi tuomita mamujen raiskauksia kulttuuriin kuuluvina
koska omassa lahkossa ne ovat arkipäivää eli hän ymmärtää.
Koetapa kyseenalaistaa heidän maailmansa ulkopuolisena.
Saat sellaisen vihan päällesi jota et voisi kuvitellasi saavasi jos
kyseenalaistat heidän toimintansa järjenvastaisena, moraalitto-
mana. Ruvetaan olemaan suvaitsevaisuuden ytimessä!

Äänestä

Lestojen piirissä se on hyväksyttävää,joten Sipilä ei tuomitse monikulttuurisia raiskauksia.Sipilän mielestä suomalaisten on vaijettava vaikka kurkut katkaistas.

Äänestä

Sipilä ei taida arvostaa suomalaisia naisia.Mamuja kyllä hyysätään vaikka tekee rikoksia,raiskauksia ym.Aika nurin kurista toimintaa eikö laki koske ollenkaan moisia" sikoja".Sipilä voisi koventaa lakia nyt rikoksen tehneille ja kun olisivat ensin 10 vuotta linnassa. Sen jälkeen potkaista pois maasta.Entäs Sipilän huomio uhria kohtaan.Unohtui koko asia tietysti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ministeri_ketä_suojelet kirjoitti:

Sipilä, stubb ja soini tuomitsivat kovin sanoin suomalaisten ilmaukset pakolaisuuteen, joissa ei kuitenkaan kukaan vahingoittunut.

Mutta maahanmuuttajien tekemissä suomalaisten naisten raiskauksissa vahingoittuu raiskattu, joka kärsii siitä lopun elämäänsä.
- NÄITÄ TEKOJA EI KUITENKAAN TUOMITTU, EI EDES MAINITTU

Suomen hallitus, ministerit, pääministeri, eivät toimi valansa mukaisesti ja suojele suomalaisia!
------------------------------------------------------
MVlehden mielipide asiasta

Perskeko-hallitus ”tuomitsee” Lahden tapahtumat – muttei monikulttuurisia raiskauksia!

"Ruotsalaislehdistö tekee kaikkensa sensuroidakseen maan väkivaltaisimpien rikollisjengien maahanmuuttajataustan."

25.09.2015 19:07, 151 lukukertaa

Päivän ykkösuutisia ovat Lahden ja Kouvolan viimeöiset tapahtumat. Perskeko-hallituksen nokkamiehet ovat pysytelleet hiirenhiljaa maahanmuuttajarikollisuudesta, mutta päästivät karmaisevan porun Lahden paukkupommeista ja lakanaan pukeutuneesta miehestä, kirjoittaa Arvi Pihkala Magneettimediassa.

Viime yönä Lahdessa joukko nuoria suomalaisia heitteli paukkupommeja ja kiviä pakolaisia kuljettanutta bussia kohti. Kukaan ei loukkaantunut. Yhdellä paikalla olleista oli yllään valkoinen lakana, joka muistutti amerikkalaisen Ku Klux Klan –järjestön asua. Kouvolassa heitettiin puolestaan polttopullo hätämajoituskeskuksen seinään.

Lehdistö Suomessa ja maailmalla on rummuttanut kahta välikohtausta taukoamatta, vaikka henkilövahinkoja ei tullut. Kun äärivasemmistolaiset syyllistyivät vastaavaan rikokseen viikko sitten ja kivittivät suurlakon aikana ajanutta ”rikkuribussia”, ei lehdistö tuonut käytännössä lainkaan rikoksen poliittista ulottuvuutta esille.

Lehdistö on myös pyrkinyt sensuroimaan maahanmuuttajarikollisuutta Suomessa ja Ruotsissa. Viime viikonloppuna arabi- ja afrikkalaismaahanmuuttajat yrittivät raiskata suomalaisnaisia sekä Turussa että Joensuussa. Raakoja seksuaalirikoksia seurasi täysi mediapimento, vaikka poliisi vahvisti rikokset sivuillaan.

Mäntässä vastaanottokeskuksessa asuva pakolainen puolestaan pahoinpiteli järjestysmiehen. Uhri oli menettää näkönsä julman väkivallan seurauksena. Ei julkista keskustelua maahanmuuttajaväkivallasta mediassa tai eduskunnassa. Pelkkä poliittisesti korrekti hiljaisuus.

Hallitus ei suojele suomalaisia

Soini, Stubb ja Sipilä eivät ole ottaneet kantaa suomalaisten kokemaan väkivaltaan ja monikulttuurisiin raiskauksiin.

Sen sijaan perussuomalaisen Jari Lindströmin johtama Oikeusministeriö ilmoitti, että vastaisuudessa ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” voidaan määritellä järjestäytyneeksi rikollisuudeksi! Kuten osoitimme, uuden lain tarkoituksena on tukahduttaa tulevaisuudessa kaikki maahanmuuttovastaiset kansanliikkeet.

Perskeko-hallitus ei ole millänsäkään, kun laittomat siirtolaiset yrittävät raiskata naisia eri puolilla Suomea. Pari paukkupommia ja valkoinen lakana Lahdessa synnyttivät kuitenkin Pohjoismaiden laajuisen kohun! Pääministeri ”Juudas” Sipilä julisti välittömästi tuomitsevansa maahanmuuttajiin kohdistuvan ”väkivallan” (joka ei edes johtanut henkilövahinkoihin).

Sipilä! Milloin tuomitset suomalaisnaisiin kohdistuvat monikulttuuriset raiskaukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu