Juuri nyt: Ku Klux Klan mies olikin SPRän

työntekijä??

Ilta-Sanomien tietojen mukaan yksi vihjeen antaja on kertonut tietävänsä, kuka Ku Klux Klan -asuun pukeutunut on. Vihjeen antaja on kertonut Ku Klux Klan -asuun pukeutuneeksi nimeämänsä henkilön toiminnasta ennen tapahtumia Hennalan vastaanottokeskuksessa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443157780080.html

Erilaisia vihjeitä on tullut tapahtumasta ja näistä osallisista. Kaikki vihjeet tarkistetaan ja otetaan huomioon tutkinnassa, Hämeen poliisilaitoksen rikoskomisario Martti Hirvonen sanoo.

Yksi paikalla olleista oli pukeutunut amerikkalaisen Ku Klux Klan -äärijärjestön tunnukseen, valkoiseen kaapuun ja naamioon.

– Tähänkin liittyen on tullut vihjeitä, Hirvonen sanoo.

Poliisi on sanonut aiemmin, että kyseisen mielenosoittajan henkilöllisyyden selvittäminen on yksi asia, johon tutkinta keskittyy.

Poliisi otti perjantain vastaisen yön mielenosoituksesta kiinni kaksi henkilöä, jotka saivat sakkoja.

Poliisi jatkaa yhteistyössä syyttäjän kanssa sen selvittämistä, onko tapahtuneessa piirteitä, joiden vuoksi olisi aihetta epäillä muita rikoksia.
3566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Oliko Löövi?

Äänestä

Hyvin mahdollista. Vaatteita on lahjoitettu ihan kaatopaikalle asti. Kyllä niistä pari lakanaa äkkiä saa töttörölle.

Äänestä

Se on rasistien syy !

Äänestä
  • Kumpa joku perustaisi KKK-miehen fanclubin, liittyisin heti. Parasta PR:ää Suomelle vuosiin! Etenkin se suomen lippu kainalossa naurattaa aina uudestaan. Nyt ei puutu kuin palavat ristit, pienenä vinkkinä.

    Ja todettakoon että SPR:n työntekijöiden kivittäminen on laupeuden teko; islamistisessa Suomessa naiset kivitetään joka tapauksessa. Jos on jo tottunut, ei satu niin paljon.

    Äänestä

Muslimit ne vasta rasisteja ovat.Uhkaavat tappaa kaikki "vääräuskoiset"jotka
lukevat raamattua.Tee itse ratkaisusi,ketkä ovat vääräoppisia ?

Äänestä

Mää taas kuulin pataljoonan hevosmiesten kertoneen, että se kkk-mies olisikin ollut läheisestä lapilahden mielisairaalasta karannut ilmanvaihtokanavien puhdistusmoppi.

Äänestä

SPR:n vapaaehtoinen ei ollyt työvuorossa, vaan irrottelemassa?

Äänestä
  • Ja pointtisi oli...?

    Äänestä

  • Tarkoitti varaankin sitä ettei Spr omista työntekijöitään vaan myös heillä on oikeus (toistaiseksi) ilmaista mielipiteensä yhteiskunnallisista asioista vapaa-aikanaan.

    Äänestä

Taisi olla eräs poliitikko, joka kannattaa vapaata, hallitsematonta maahanmuuttoa.

Aika hyvä juoni on hänellä.

Äänestä

SPR on ottanut vastuun töttöröpää iskusta, ilmoittaa SPR:än tiedotussihteeri Pahvi Hattula.

Poliisi tutkii asiaa.

Äänestä

"Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä turvapaikanhakijoina muun muassa" .. tyyppi joka vetää pääntäyteen ja yrittää sitten PUHKAISTA suomalaisen SILMÄN kun sitä estellään?

"Ravintolan järjestysmies esti liian paljon alkoholia nauttineen pakolaisen pääsyn ravintolaan.

Välittömästi pakolainen oli kaivanut taskusta avaimen ja laittanut sen rystysten väliin.

Sen jälkeen pakolainen oli lyönyt järjestysmiestä silmään.

Järjestyksenvalvoja sai väistettyä lyönnin osittain.

Lääkäri sanoi, että näön menettäminen oli kiinni sentistä.

Poliisi vahvistaa, että pahoinpitelystä epäilty pakolainen asuu Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksessa"

Jostain kumman syystä valtamedia (yhtä lukuunottamatta) ei kerro tälläisistä tapauksista, mutta jos joku suomalainen sanoo edes yhden "väärän" sana (kuten Immonen että taistelee Suomen ja suomalaisten puolesta) niin heti on kaikki suvakit yhteen ääneen tuomitsemassa.

Miksei kukaan tuomitse mamujen tai pakolaisten törkeitäkään tekoja?

Äänestä
  • Etkö sinä juuri tuomitse.
    Rasistien "tiedotuksessa" on niin paljon valehtelua ja vääriä huhuja, ettei kukaan järjissään oleva ota juttuja tosissaan.
    Hyvänä esimerkkinä tämän ketjun aloittajan otsikko.

    Äänestä

Aika vasikoita,jos kertovat jotka tietää!Tosin miksei valkoihonen niinkuin tämä todennäköisesti nyt on voi pukeutua kaapuun ja kasvot peittävään huiviin,miksi se olisi vain muslimien etuoikeus?

Äänestä
  • Juuri näin! Myös kristityllä pitää olla oikeus burghan käyttöön!

    Äänestä

Tuore uutinen ! Papatti matto oli räjähdysmäiseti lauennut Hennalan kasarmin maastossa. Pommiryhmä tutkii asiaa parhailaan.

Lisää hetken kulttua.

Äänestä
  • Yle tarkkailee tilannetta ja erikoistoimittaja Satu Pässi on paikalla.

    Äänestä

  • Myös Helena Petäistö tulee suihkukoneella puudelinsa kanssa paikalle tuota pikaa.

    Äänestä

Paperiton klaanilainen, yhteiskunnan uhri, joten ymmärrettävä yksittäistapaus.

Äänestä
  • Ei ole vaan kansainvälinen katastrofi, jota vie suomen maineen !

    Äänestä

Se oli valkoinen burkha. Miks suvakit valehtelevat taas?

Äänestä

Kuka näistä tietää .. tuoimitsivat jo.

Äänestä

iLMANKOS ASU OLI NIIN TÖKERÖ. EN KOSKAAN ENÄÄ TUE SPR.

Äänestä
  • SPR=SUOMEN PAKOLAIS RAHASTO ONHAN NE MUMMOILTA KUPANNEET LAKANATKIN HERROILLE TULEE KYLLÄ UUDET

    Äänestä

  • Ihanko oikeasti uskot, että se oli SPR:n työntekijä?

    Äänestä

SEHÄN OLI SUOMALAINEN LUMI UKKO JA RAKETEILLA JUHLISTETTIIN MUTIAISTEN KOTOUTUMISTA JA POLIISI TUTKII LUMI UKON SORMEN JÄLKIÄ VAI MITÄ

Äänestä

Kyse oli siis Suomen PR-toimiston (SPR) kampanjoinnista julkisen näkyvyyden lisäämisen ja myynnin edistämisen (Sales Promotion) vuoksi.
Ehkä on hyväkin Hölmöläsuomen maine maanpäällisenä paratiisina saa piirteitä jotka pistäisivät edes jonkin osan elintasoturisteista miettimään ennen tänne ryntäämistä.

Äänestä

Onko Suomessa kiellettyä pitää valkoista burghaa ja Suomen lippua iltaisin?

Tärkein meinaa unohtua tässä poliisien jahtikiimassa.

Äänestä
  • Sisäministerin virkaa paskantoimittaja oleva Orpo Piru on laittanut nyt poliiisit juoksemaan kermatötterö-päähineiden perässä, etteivät poliiisit vaan ehtisi Suomen rajoja valvomaan eikä ottamaan rikollisia maahantunkeutuneita terrroristeja kiinni. Tärkeät vihjeet kermatötteröpäisistä kiireellisesti : hame-poliiisi.fi vai oliko se hame/poliiisi.fi

    Äänestä

Aloittaja puhuu täyttä paskaa, missä on sanottu SPR:läisen olevan Ku Klux Klanilainen?

Äänestä

>> Poliisi on sanonut aiemmin, että kyseisen mielenosoittajan henkilöllisyyden selvittäminen on yksi asia, johon tutkinta keskittyy.>>

Voi hitto noita poliisisikoja. Mikähän mahtanee olla rikosnimike josta tuota heppua voitaisiin syyttää? Tietääkseni minkäönlaisten asujen, vaikka natsiasujen ja hakaristien kantaminen kadulla, sitä si Suomen laki estä.

Saksassa hakaristikieltoja on, suoraan laissa kiellettynä. Ja jos USA:ssa sitten on valkoisen kaavun, eli "terrosistiasun" YLE:n mukaan, pitämisen kieltoja. Niin sellaisia kieltoja ei ole kuitenkaan Suomessa.

Täällä laki sallii vetää lakanan päälle ja paperihupun päähän, ja lähteä kadulle seisoksimaan.

Äänestä

Ku Klux Klan on monikulttuuria kaukaa yhdysvaltojen eteläosista.
Ja Monikulttuuri on rikkaus. Ei muuta...

Äänestä

Sipilä, Stubido ja Orpo Piru ovat kaapanneet vallan ja myyneet Suomen muslimeille, rikkaille öljy-sheikeille.
Kaikenlainen suomalaisten vastarinta tämän miehityksen estämiseksi pyritään kitkemään muka heti pelle-sisäministerin toimesta.
Saaatanan saaatana.
Hallitsematon mamutus ja ääri-islamisaatio on pysäytettävä heti!
Maanpetturit Sipilä, Stubido ja Orpo Piru on pysäytettävä heti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sen_käsityksen_saa kirjoitti:

työntekijä??

Ilta-Sanomien tietojen mukaan yksi vihjeen antaja on kertonut tietävänsä, kuka Ku Klux Klan -asuun pukeutunut on. Vihjeen antaja on kertonut Ku Klux Klan -asuun pukeutuneeksi nimeämänsä henkilön toiminnasta ennen tapahtumia Hennalan vastaanottokeskuksessa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443157780080.html

Erilaisia vihjeitä on tullut tapahtumasta ja näistä osallisista. Kaikki vihjeet tarkistetaan ja otetaan huomioon tutkinnassa, Hämeen poliisilaitoksen rikoskomisario Martti Hirvonen sanoo.

Yksi paikalla olleista oli pukeutunut amerikkalaisen Ku Klux Klan -äärijärjestön tunnukseen, valkoiseen kaapuun ja naamioon.

– Tähänkin liittyen on tullut vihjeitä, Hirvonen sanoo.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan yksi vihjeen antaja on kertonut tietävänsä, kuka Ku Klux Klan -asuun pukeutunut on. Vihjeen antaja on kertonut Ku Klux Klan -asuun pukeutuneeksi nimeämänsä henkilön toiminnasta ennen tapahtumia Hennalan vastaanottokeskuksessa.

Poliisi on sanonut aiemmin, että kyseisen mielenosoittajan henkilöllisyyden selvittäminen on yksi asia, johon tutkinta keskittyy.

Poliisi otti perjantain vastaisen yön mielenosoituksesta kiinni kaksi henkilöä, jotka saivat sakkoja.

Poliisi jatkaa yhteistyössä syyttäjän kanssa sen selvittämistä, onko tapahtuneessa piirteitä, joiden vuoksi olisi aihetta epäillä muita rikoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu