Äidin yksinvalta vauvakasteeseen poistuu?

Nykyinen uskonnonvapauslakihan sallii äidin kastattaa lapsi vastoin isän tahtoa: "Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan." Va-liitto on eri mieltä: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/01/07/isyyslain-valmisteluun-lapsen-uskonnollisen-aseman-merkitsemisesta-lausunto/

Oikeusministeriön työryhmä valmistelee tasa-arvoisen avioliittolain tuomia muutoksia. Ja tässä yhteydessä: "Esityksessä ehdotetaan säännöksessä olevan poikkeusmahdollisuuden poistamista, niin että edellytyksenä olisi aina huoltajien yhteinen päätös. Jos yksimielisyyttä ei olisi, eikä tuomioistuin olisi päättänyt huoltajien tehtävienjaosta tässä asiassa erikseen, lapsen kuuluminen uskonnolliseen yhdyskuntaan jäisi avoimeksi."

Pieni mutta hieno asia. Eikä tietysti pieni yhdellekään vauvalle, jota koskee. Laajemmin ajatellen kertoo miten ajatus neutraalista tilasta uskontokuntien ulkopuolella aletaan ymmärtää.
37101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Hieno homma! Eikä lapsen liittäminen johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan vain toisen vanhemman yksipuollisella päätöksellä ole ollut mikään "pikku juttu", kun siitä seuraa juridisia rasitteita, kuten pakollinen osallistuminen ev.lut. uskonnonopetukseen koulussa ja ET-kielto, lukiossakin, sekä kirkolllisverovelvollisuus, joka ulottuu vähintään siihen asti kun lapsi täysi-ikäistyttyään täyttää 19 vuotta.

Vapaa-ajattelijat ovat olleet tässsäkin asiassa aikaansa edellä, tai ei, pikemminkin valtiovallan aika on ollut pahasti jälkijättöistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo, ei tietysti ole pieni asia yksilön kannalta. Mutta montako sellaista perhettä on, joissa äiti kastattaa lapsen vastoin isän tahtoa? Ja jos sellainen perhe on, ei se kovin hyvää alkua lupaa ihmistaimelle muutenkaan.

    Äänestä

Pidän omaa ateismiani neutraalina tilana. Se on oletus, jos ei usko mihinkään uskontoon.

Miten lasta pitäisi kutsua, joka ei ole vanhempien erimielisyydestä johtuen minkään uskontokunnan jäsen? Agnostikko ei oikein sovi pienelle lapselle, koska se usein valitaan aikuisiällä. Lapsi olisi uskova tai uskonnoton, riippuu kummalta vanhemmalta kysytään. Miten olisi neutri?

Äänestä
  • "Miten lasta pitäisi kutsua, joka ei ole vanhempien erimielisyydestä johtuen minkään uskontokunnan jäsen?"

    Ei uskontokuntaan kuuluminen tai kuulumattomuus kerro siitä sattuuko lapsi uskomaan johonkin teistiseen jumalan vai eikö satu.

    En myöskään näe mitään syytä kenenkään leimata ketään lasta teistiksi tai ateistiksi. Lasta voi kutsua tytöksi tai pojaksi, tai ihan vain lapseksi. Neutri olisi erityisen pöhkö.

    Äänestä

Miesasiamiehet riemuitsevat. Oli millainen renttu hyvänsä, niin pääsee sekoilemaan ja tekemään kiusaa äidin kasvatustyölle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Voi äitikin olla renttu. Sitä varten tarvittaessa oikeudessa yritetään selvittää kumpi huoltajaksi laitetaan, jos kumpaakaan.

    Ja huomaa, tämä EI käännä tilannetta isän eduksi. Ei isä voi ehdotuksen toteutuessa liittää lasta vaikka mormoneihin vastoin äidin tahtoa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Äitejähän te tässä haukuttekin. Tuli aivan selväksi. Olette siis misogyynejä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    fem5 kirjoitti:

    Äitejähän te tässä haukuttekin. Tuli aivan selväksi. Olette siis misogyynejä.

    Täh? Vauvan isä voi olla renttu. Vauvan äiti voi olla renttu. Molemmat voivat olla. Onnellisesti useimmiten ei ole kumpikaan.

    Miten tämän sanominen on äiti-vihamielisyyttä?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Täh? Vauvan isä voi olla renttu. Vauvan äiti voi olla renttu. Molemmat voivat olla. Onnellisesti useimmiten ei ole kumpikaan.

    Miten tämän sanominen on äiti-vihamielisyyttä?

    Jos perheessä mies ilmoittaa, että lapsesta tulee muslimi, niin lapsesta tulee muslimi.

    Äänestä

On todella hienoa, että lapsen vanhemmat eivät saa tulevaisuudessa päättää lapsen kasvatuksesta vaan yhteiskunta ottaa tämän tehtävän. Mahdollisesti uskovaisten lapset tullaan adoptoimaan ja sijoittamaan yhteiskunan omistamiin lastenkoteihin, joissa he saavat uskontoneutraalin rauhankasvatuksen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos nyt kuitenkin lukisit nykyisen uskonnonvapauslain ja siihen ehdotetun muutoksen. Siinä ollaan aika kaukana tuosta dystopiastasi.

    (Muutoin olen sitä mieltä, että esim. 12 vuoden ikäraja muodollis-juridiselle jäsenyydelle missä tahansa yhdistyksessä ei rikkoisi uskonnonvapautta. Eihän se estäisi uskontokasvatusta.)

    Äänestä

Aloittaja
  • Kastaminen rituaalina on yksi asia ja liittäminen juridisin seuraamuksin yhdyskunnan jäseneksi toinen. Ja uskonnon kirjaaminen valtion rekisteriin kolmas asia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    EriAsioita kirjoitti:

    Kastaminen rituaalina on yksi asia ja liittäminen juridisin seuraamuksin yhdyskunnan jäseneksi toinen. Ja uskonnon kirjaaminen valtion rekisteriin kolmas asia.

    Joo, eri asioita kaikki ja toisaalta linkittyvät kaikki toisiinsa. Tarja Filatov jo vähän vihjasi jatkosta: "Molemmat vanhemmat päättävät yhdessä siitä, mikä lapsen asema tässä tilanteessa on, kun EMME EHKÄ VIELÄ pääse siihen järjestelmään, jossa näistä asioista päätettäisiin vasta aikuisena ja henkilökohtaisesti." (korostus minun)

    Äänestä

Taas yksi laki, josta puuttuu käytäntö oikeastaan kokonaan. Tuskin se muslimi-isä kysyy vaimonsa mielipidettä siitä saako lapsen kasvattaa muslimiksi vai ei.
Vapaa-ajattelijoiden naisviha se taas nostaa päätään.

Äänestä
  • Ja tuossahan on kyse vain uskontokuntaan liittämisestä. Kuinka monessa uskontokunnassa on vauvakaste voimissaan??
    Hah haa. Ihan turha laki. Se ei estä uskonnollista manipulaatiota, eikä teinikasteita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pläähgg kirjoitti:

    Ja tuossahan on kyse vain uskontokuntaan liittämisestä. Kuinka monessa uskontokunnassa on vauvakaste voimissaan??
    Hah haa. Ihan turha laki. Se ei estä uskonnollista manipulaatiota, eikä teinikasteita.

    Ei estä niin. Ja kääntäen vaikka lapsi muodollisesti olisi Jehovan todistajien jäsen, eikä voi erota ennenkuin täyttää 18, eivät vanhemmat ihan pakolla pysty valtakunnansalille raahaamaan.

    Millainen lain pitäisi olla?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ei estä niin. Ja kääntäen vaikka lapsi muodollisesti olisi Jehovan todistajien jäsen, eikä voi erota ennenkuin täyttää 18, eivät vanhemmat ihan pakolla pysty valtakunnansalille raahaamaan.

    Millainen lain pitäisi olla?

    Naisvihamielisyytesi kaipaisi oikeastaan ammattiauttajaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mitätuohonmuutakaan kirjoitti:

    Naisvihamielisyytesi kaipaisi oikeastaan ammattiauttajaa.

    Onko sellainen laki naisvihamielinen, jossa isän ja äidin valta lapsen muodolliseen uskonnolliseen asemaan on yhtä suuri?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Onko sellainen laki naisvihamielinen, jossa isän ja äidin valta lapsen muodolliseen uskonnolliseen asemaan on yhtä suuri?

    Sinun ja vaparien asenne on puhtaasti naisvihamielinen. Naisten oikeuksien rajoittaminen tulee aina kyseeseen vapareille, sen sijaan oikeuksien kohentaminen ei.

    Äänestä

  • Aloittaja

    oikeavapari kirjoitti:

    Sinun ja vaparien asenne on puhtaasti naisvihamielinen. Naisten oikeuksien rajoittaminen tulee aina kyseeseen vapareille, sen sijaan oikeuksien kohentaminen ei.

    Miksi äidillä pitäisi olla oikeus kastattaa lapsi vastoin isän tahtoa, mutta isällä ei pitäisi olla oikeutta kastattaa lasta vastoin äidin tahtoa?

    Ei nyt ole kysymys äidin tasa-arvoisesta oikeudesta, vaan etuoikeudesta.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Miksi äidillä pitäisi olla oikeus kastattaa lapsi vastoin isän tahtoa, mutta isällä ei pitäisi olla oikeutta kastattaa lasta vastoin äidin tahtoa?

    Ei nyt ole kysymys äidin tasa-arvoisesta oikeudesta, vaan etuoikeudesta.

    Miehet ovat naisia tasa-arvoisempia. Kun mies haluaa lapsesta muslimin, äidin on vaikea sanoa siihen vastaan, kun ympärileikkauksenkin kieltäminen on ongelmallista. Mutta ihan kiva, että annatte miehille lisää oikeuksia.
    Oikeasti, miksi vaparit ovat niin naisvihamielisiä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kerroppase kirjoitti:

    Nykyisen lain mukaan äiti voi kieltää lapsen muodollisen liittämisen islam-seurakuntaan. Tulevan lain mukaan äiti voi kieltää lapsen muodollisen liittämisen islam-seurakuntaan.

    Eroa on se, että tulevan lain mukaan myös isä voi kieltää lapsen muodollisen liittämisen islam-seurakuntaan.

    Tulisi sinusta äidillä olla oikeus liittää vauva islam-seurakuntaan vastoin isän tahtoa?

    Valitettavasti jätit paljon asioita tahallasi huomioonottamatta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    hoidatasioitahuonosti kirjoitti:

    Valitettavasti jätit paljon asioita tahallasi huomioonottamatta.

    Kerro mitä asioita.

    Tai älä, vaan perustele omin sanoin väite "Äidin on saatava liittää vauva rek. uskontokunnan jäseneksi myös vastoin isän tahtoa."

    Äänestä

  • Tosiaan, kun näitä perusoikeuskiviä hakataan kivi kerrallaan, toimijoiden on hyvä pitää mielessä, että niillä rakennetaan ja rempataan perusoikeustaloa.

    Äänestä

Aloittaja

Tänään iltapäivällä asia on Eduskunnan täysistunnossa.

Tulos on etukäteen selvä, mutta odotellaan minkälaisella tulella ja tulikivellä Niikko ym. pelottelevat suomalaisia.

Äänestä
  • Muistiko Niikko koko asiaa muun tuohtumuksensa ohessa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    mitenkävi kirjoitti:

    Muistiko Niikko koko asiaa muun tuohtumuksensa ohessa?

    Toki, heti ensimmäisessä puheenvuorossaan:

    Esityksessä on myös muutos uskonnonvapauslakiin, josta valiokunta itse toteaa, että muutos menee "avioliittolain muutoksen edellyttämää pidemmälle". Lakivaliokunnan olisi kuulunut pyytää lausunto asiasta perustuslakivaliokunnalta, jolle tällaiset asiat kuuluvat.

    Äänestä

Tätä odottaessa jatketaan kriittistä keskustelua vauvojen kirkoon liittämisestä valtion väestörekisterissä.

Äänestä
Aloittaja

Tiistaina tämä lyödään lukkoon, silloin on 2. istunto.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eikun ei. "Keskustelu päättyi ja asian käsittely keskeytettiin." Eli vasta huomenna lyödään tämä lukkoon. Tänään keskusteltiin lisää, ja veikkaanpa että Raamattuun viitattiin taas.

    Äänestä

Kun eduskunta hyväksyy lakipaketin, se tekee sen vastoin Kirkkohallituksen virallisen lausunnon kantaa. Tämä on siinäkin mielessä juhlaa - itse päätettävien asioiden lisäksi.

Äänestä
  • Kyllä. Sekulaarin kulttuurin voitonjuhla. Kansalaisaloitteen tulosta. Vastoin Kirkkohallituksen kantaa. Niukalla mutta selvällä enemmistöllä.

    Äänestä

Aloittaja
Aloittaja

Keskustelun keskellä kysyin muutoksen vastustajalta seuraavaa, ja tämä jäi vastaamatta:

Perustele omin sanoin väite "Äidin on saatava liittää vauva rek. uskontokunnan jäseneksi myös vastoin isän tahtoa."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Nykyinen uskonnonvapauslakihan sallii äidin kastattaa lapsi vastoin isän tahtoa: "Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan." Va-liitto on eri mieltä: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/01/07/isyyslain-valmisteluun-lapsen-uskonnollisen-aseman-merkitsemisesta-lausunto/

Oikeusministeriön työryhmä valmistelee tasa-arvoisen avioliittolain tuomia muutoksia. Ja tässä yhteydessä: "Esityksessä ehdotetaan säännöksessä olevan poikkeusmahdollisuuden poistamista, niin että edellytyksenä olisi aina huoltajien yhteinen päätös. Jos yksimielisyyttä ei olisi, eikä tuomioistuin olisi päättänyt huoltajien tehtävienjaosta tässä asiassa erikseen, lapsen kuuluminen uskonnolliseen yhdyskuntaan jäisi avoimeksi."

Pieni mutta hieno asia. Eikä tietysti pieni yhdellekään vauvalle, jota koskee. Laajemmin ajatellen kertoo miten ajatus neutraalista tilasta uskontokuntien ulkopuolella aletaan ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu