Suomesta luotava mahdollisimman negatiivinen

kuva maailmalle että loiset ymmärtävät olla tulematta tänne, ei haittaa pätkääkään vaikka matkailuala ja turismi siitä kärsisi, pääasia että lihapatojemme ääreen tunkeilevat elintasosyöpäläiset tajuavat karttaa Suomea. Vain näin Suomi voi jotenkin selvitä kriisistä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

näin. ja sen lisäksi ruotsista pitää saada aikaan positiivinen kuva, että menevät sinne :)

Äänestä

Siirtolaisille annettavat tuet pitäisi puolittaa...

Äänestä
  • Kaikkein tärkeintä nyt olisi poistaa kaikki sostuet määräajaksi, vaikkapa 3 vuodeksi. Siis kaikilta, niin koti kuin ulkomaisiltakin vapaamatkustajilta.
    Tärkeää olisi myös saada kotimaiset lusmuloiset muuttamaan jonnekin muuhun maahan.

    Näillä eväillä Suomi nousee.

    Äänestä

Eiköhän Lapin makailukin lopu, kun pakolaiset täyttävät matkailukeskukset. Jo tietoisuus siitä, että siellä on pakolaisia muuttaa monen matkasuunnitelmia.

Äänestä

Suomi ei ole vihamielinen kuin suomalaisille.

Äänestä

Tämä on ennenkaikkea turvallisuuskysymys. Ei niinkään ensisijaisesti talouskysymys vaikka islamilaisen fasismin rantautuminen tänne työmarkkinoille täysin epäkurantin työvoiman (heikko koulutus, ei kielitaitoa, kulttuurierot) vaikutuksesta myös maan talous rapautuu entisestään.

Kysymys on ei enempää eikä vähempää kuin Suomen eloonjäämistaistelusta uuden väkivaltaisen ja brutaalin kulttuurin tunkeutuessa alueellemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JulistakaaVihaa kirjoitti:

kuva maailmalle että loiset ymmärtävät olla tulematta tänne, ei haittaa pätkääkään vaikka matkailuala ja turismi siitä kärsisi, pääasia että lihapatojemme ääreen tunkeilevat elintasosyöpäläiset tajuavat karttaa Suomea. Vain näin Suomi voi jotenkin selvitä kriisistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu