Eilen oli maahan jo saapunut noin 15000 arabia. Olettamalla, että sama 600 nuppia/vrk on miehitysvauhti, niin vuoden 2015 lopussa on jo 73200 arabia.
Vuonna 2016 saapuisi 219000 arabia. Siis vuoden 2016 lopussa olisi jo 292200 arabia. Lisäksi vielä myohemmin saapuu näiden perheitä, joista aiheuvaa lisäystä on vaikea arvioida. Maahantulleet perheiden lapsilukukin lisääntyy runsaan vuoden aikana. Varovasti arvioiden vuoden 2016 lopussa on Suomessa jo ainakin 400 000 arabia.
Vuonna 2016 saapuisi 219000 arabia. Siis vuoden 2016 lopussa olisi jo 292200 arabia. Lisäksi vielä myohemmin saapuu näiden perheitä, joista aiheuvaa lisäystä on vaikea arvioida. Maahantulleet perheiden lapsilukukin lisääntyy runsaan vuoden aikana. Varovasti arvioiden vuoden 2016 lopussa on Suomessa jo ainakin 400 000 arabia.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ranskassa on valtava arabivähemmistö (ollut iät ajat), ja silti arabiasta ei ole koskaan tullut Ranskan virallista kieltä. Ei tule Suomessakaan.
Vaatimus voi tulla EU:sta.
Vår nuvarande regering skulle säkert godkänna kravet utan protester.
Onpa huvittavaa, kun nettisveko vetoa tuohon Ranskan arabivähemmistöön! ;-)
Minä nimittäin olen usein käyttänyt sitä esimerkkinä Suomen kohtuuttomasta kielipolitiikasta. Kuten Saksan turkkilaisiakin.
Muuten tiedoksi sinullekin: Suomessa EI ole virallisia kieliä!!!
Arabeja ei suinkaan ole ollut "aina" Ranskassa. Heitä alkoi tulla Ranskan siirtomaista työvoimaksi 1950 luvulla, lähinnä Algeriasta. Katsottiin että Algeria oli muka erottamaton osa Ranskaa kuin Provense. Arabit olivat eri mieltä ja Algeria itsenäistyi v.1962 sodan jälkeen. Arabien muuttoa Ranskaan suosi elinkeinoelämä, tämä laski yleistä palkkatasoa matalapalkka-aloilla.
Nykyisin arabiankielisiä on Ranskassa n. 5 miljoonaa, eli 7,5% Ranskan asukkaista. Tarkkaa lukua ei tiedetä, koska tilastointia kielen tai uskonnon mukaan ei virallisesti harjoiteta.
Ranskassa on perinteisesti katsottu että valtion on oltava maallinen ( sekulääri ) ja yksikielisesti ranskankielinen.
Meillä valtio on kaksikielinen, vaikka ruotsinkielisiä on Manner-Suomessa alle 5%. Meillä myös kieliryhmät tilastoidaan huolellisesti. Ruotsinkieliset kansankäräjät ottivat tavoitteekseen v. 2010, että joka neljäs maahanmuuttaja on rekisteröitävä ruotsinkieliseksi.
Asiasta määrää EU-direktiivi, ei Suomella ole vaikutusmahdollisuuksia tässä asiassa. Arabian kieli on pian toinen kotimainen kieli ja hyvä niin.
Jos näin olisi, arabia oli Ranskan virallinen kieli, turkki Saksan. Kielestä ei tehdä tuosta vain virallista, edes EU:ssa. Joten jos haluatte arabian viralliseksi kieleksi Suomeen, niin tulette tod.näk. pettymään. Tällaiseen on ihan yksinkertainen syykin: maahanmuttajat opiskelevat aina maan kielen (kielet), mikä on maalaisjärjelläkin ajateltuna ainoa vaihtoehto. Eri maalaisilla voi olla omia uutislähetyksiä ym., mutta se onkin toinen juttu.
Sitä saa mitä tilaa
Som persuna bäddar får dom ligga.
Huomatkaa että kun arabiankielisiä on ENEMMÄN Suomessa kuin ruotsinkielisiä, he tuskin tyytyvät huonompaan osaan kuin surut, olipa kielen historia maassa mikä ja miten pitkä tahansa.
Määrä saattaa tulla täyteen parissa vuodessa. Suruna olisin huolissani.
Saksalaisilla on kuitenkin vielä hurja etumatka turkinkielisiin Saksassa. Samoin Ranskassa arabit säilyvät pitkään vähemmistönä verrattuna pääkielen puhujiin.
Suomessa on kaksi vaihtoehtoa, joko otetaan arabia kolmanneksi kansalliskieleksi, samassa asemassa kuin ruotsi on nyt, tai tehdään Suomesta suomenkielinen kuten mm. Ranska on ranskankielinen.
Varför skulle vi nu vara nervösa,vi börjar förstås studera arabiska.
Kyllä on aika epätoivoista fennolla, kun täytyy tällaisia "ennustuksia" hihasta vetää. Huonot on yleistiedot myös, jos kuvittelee, että kun EU:ssa ollaan, niin kielille kuin kieille aletaan jakaa virallista statuksia. Mistä ihmeestä olet tällaista saanut edes päähäsi?! Meillä on Euroopassa jo valmiina maita, joissa on vatavat siirtolaismassat, ja hekään eivät vaadi omaa kieltään viralliseksi. Miksi siis SUOMESSA yhtäkkiä kaikki alkaisivat vaatia omaa kietään viralliseksi?!
Muunkielisiä on JO enemmän kuin ruotsinkielisiä! Ei siis kyse ole mistään ennustuksista. Ja ero kasvaa kovaa vauhtia nykyisen mamutuksen myötä.
Vois mieluummin sano, että on epätoivoista yrittää ylläpitää pakkoruotsitusta ja koko keinotekoista kaksikielisyyttä nykyisessa ja varsinkin tulevassa hyvin monikielisessä Suomessa.
Jos arabiankielisiä on enemmän kuin ruotsinkielisiä, on luonnollista, että heillä on vähemmistönä samanlainen asema kuin ruotsinkielisillä. Tarkoittaa, että kaikki palvelut on oltava saatavilla arabiaksi. Pakkoarabiaa ei kouluihin varmasti tule, mutta pakkoruotsi poistuu. Arabian kielen opiskelu tulee yhtä luonnolliseksi koulussa kuin nyt on ruotsi tai englanti. Suomessa todennäköisesti arabiankielisten osuus prosentuaalisesti tulee olemaan Euroopan korkein. Suomesta tulee siis Euroopan Arabia!.
Ranskassa on vähemmistökielen asema ainoastaan niillä kielillä, joita on puhuttu maassa iät ajat, kuten vaikkapa bretonilla ja alsasin murteelta. Nämä ovat verrattavissa suomenruotsiin.
Eli edelleenkin suuri haaveesi arabian saamisesta meille vähemmistökieleksi (jotta ruotsi jäisi kolmoseksi) jää toteutumatta. Valitan.
Kaikella ystävyydellä. Suomi ei ole Ranska.
Niin, Suomen ja Ranskan välillä on se iso ero, että Ranskassa arabien määrä on moninkertainen verrattuna Suomeen. Yhteinen piirre on se, että kummassakaan maassa arabia ei ole virallinen kieli. Yhteinen piirre on myös se, Suomi ja Ranska ovat EU:ssa, ja EU:ssa nämä maat ovat yhdenvertaiset.
Vaikka Ranskassa arabiankielisten määrä absoluuttisesti on hurjasti suurempi kuin Suomessa, heitä on vain 7,5% väestöstä. Meillä parissa vuodessa ( helppo laskea nykyisistä pakolaisvirroista, perheiden yhdistämisestä ja suuremmasta syntyvyydestä) voi olla enemmän arabiankielisiä kuin ruotsinkielisiä.
Ruotsinkieltä ei voi verrata Ranskan perinteisiin vähemmistökieliin......koska ruotsinkieli on meillä toinen kansalliskieli! Tässä on koko kupletin juoni!
Arabienkielisten määrän kasvu hävittää ruotsinkielen aseman ja se muuttuu tavalliseksi vähemistökieleksi.
Myös arabiasta tulee vähemmistökieli niihin kuntiin joissa heitä asuu merkittäviä määriä
Jos arabit eivät saa tavoitettaan läpi, he aloittavat verisen kansannousun. Eivät he kysele Suomen valtion, EU:n tai muiden suhtautumista asiaan.
"kuten vaikkapa bretonilla ja alsasin murteelta"
Millä alsasin murteella? Kyseessä on saksankielen murre jota puhutaan myös Reinin takana Saksassa.
Samanlainen poliittinen kieli kuin "meän kieli".
Muuten, aluetta on keskiajasta saakka sanottu meillä nimellä, "Elsass" tai laajemmin "Elsass-Lothringen". Vasta viimeisen 15 vuoden aikana, Ranskan painostamana, on siirrytty ranskalaiseen kirjoitusmuotoon.
Minkä kieliset rakensivat Strasburgin katedraalin ( 1176-1439), joka oli vuosisatoja maailman korkein rakennus??
Eivät ranskalaiset ainakaan
"Muuten, aluetta on keskiajasta saakka sanottu meillä nimellä, "Elsass" tai laajemmin "Elsass-Lothringen". Vasta viimeisen 15 vuoden aikana, Ranskan painostamana, on siirrytty ranskalaiseen kirjoitusmuotoon."
Niin, mikä on ongelma? Alsasin murre on yleisesti käytetty termi, vaikkapa ranskan opetuksessa Suomessa. Toisekseen, murteessa on myös ranskan kielen piirteitä, joten kaikilla alueilla tämä murre ei ole identtinen saksalaisen vastineensa kanssa.
Hurrit jäävät siis jo arabienkin jalkoihin, tulevat jäämään vielä ryssienkin jalkoihin.
Fenno sulautuu Ryssiin. Alamaisena olo kiehtoo fennoa.