Armeijan ruokahuolto Kuopijjoon

Puolustusministeri Kääriäinen päätti, vastoin pääesikunnan suositusta ja selvityksiä, sijoittaa puolustusvoimien ruokahuollon keskuksen Kuopioon. Eri tekijöiden vaikutukset pisteytettiin ja ylivoimaisesti vähimmät pisteet sai - Kuopio -

Pääesikunta esitti Lahtea mm. logistisista syistä.

Klassinen kotiinpäinveto keskustalaisittain.

Lähde: TV-Uutiset
11548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

... seuraavaksi varmaan siirretään merivoimien toimintoja IISALMEEN.

Kyllä tuolle kepulaiselle järjettömälle politiikalle aluepolitiikan nimissä olisi joku tolkku saatava.

Nyt Ruokahuoltoyksikkö tulee sijaitsemaan Kuopiossa sivussa toiminnoista. Onko tässä taloudellisesti mitään järkeä - varsinkin kun säästöpaineet ovat kovat. Ei yhtään mitään järjeä.

Kepu tuhoaa talouden perustaa. Järjettömiä ja epätaloudellisia päätöksiä kyllä tehdään. Mutta järkeviä päätöksiä, esim. kuntaliitoksia ei haluta tehdä.

Äänestä
  • Tyypillistä kepulaista kepulointia kaikki tyynni. Puolustusvoimien asiantuntijat olivat siis rankanneet muutaman paikan pääkaupungin ulkopuolellakin ja niistä huonoimmaksi valittu paikka pääsi Kääriäisen päätökseen.

    Kertoo todella paljon siitä, kuinka paljon kepulaiset arvostavat asiantuntemusta tai kuinka sumeilematta käyttävät valtaansa omien aluepoliittisten lehmänkauppojensa pönkittämiseksi.

    Siirretäänkö seuraavaksi pääkaupunkiseudun ilmapuolustus Äänekoskelta hoidettavaksi?

    Äänestä

Puolustusvoimien painopiste onkin vääristynyt. Pääkaupunkiseudulla asuu vain pieni vähemmistö suomalaisia. On aivan oikein, että ruokahuollon lisäksi koko armeija ylipäällystöä myöten siirretään sinne, missä suomalaisten enemmistö asuu - eli pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Kuopio sijaitsee melko keskellä Suomea, joten se on sijainniltaan ihanteellinen paikka pääesikunnalle.

Pääkaupunkiseutu järjestäköön puolustuksensa mielensä mukaan - perustakoon Stadinturvajoukot ylipäällikkönään Liisa Jaakonsaari (vaikka hän on oululainen, sotaisana naisena hän ottaisi varmaankin Stadin ylipäällikkyyden mielellään vastaan.

Pääkaupunseutua hallitsevat puolueiden Kokoomuksen ja SDP:n oikean siiven Nato-haaveet saisivat täyttymyksensä, kun Liisa Jaakonsaari ylipäällikkönä ensitöikseen liittäisi Stadin Kodinturvajoukot Natoon.

Äänestä
  • Ettei nyt tosuus sitten taas unohtuisi, niin tuo "pieni vähemmistö" on suunnilleen 20% koko maan väestöstä eli 4-5 kertaa niin paljon kuin koko maassa on ruotsia äidinkielenään puhuvia tai noin 1,5 sen verran asukkaita kuin koko Itä-Suomen läänissä on. Eli savolaiset ovat selvästi pienempi vähemmistö kuin pääkaupunkiseudulla asuvat.

    Äänestä

  • Ikkunanpesijä kirjoitti:

    Ettei nyt tosuus sitten taas unohtuisi, niin tuo "pieni vähemmistö" on suunnilleen 20% koko maan väestöstä eli 4-5 kertaa niin paljon kuin koko maassa on ruotsia äidinkielenään puhuvia tai noin 1,5 sen verran asukkaita kuin koko Itä-Suomen läänissä on. Eli savolaiset ovat selvästi pienempi vähemmistö kuin pääkaupunkiseudulla asuvat.

    Tämän 20%:n vähemmistön edusmiehet pyrkivät hillumaan kuin omistaisivat koko Suomen.

    On aika opettaa heidät kunnioittamaan kansan enemmistön (4/5) oikeuksia.

    Äänestä

  • Hoonekkeri kirjoitti:

    Tämän 20%:n vähemmistön edusmiehet pyrkivät hillumaan kuin omistaisivat koko Suomen.

    On aika opettaa heidät kunnioittamaan kansan enemmistön (4/5) oikeuksia.

    Kun nyt ensin saisitte porilaiset ja imatralaiset olemaan jostakin asiasta samaa mieltä.

    Ja sitä paitsi se nyt vaan on niin, että nk. maakunnat tarvitsevat enemmän pääkaupunkiseutua kuin pääkaupunkiseutu maakuntia.

    Ja olisi pelkästään iloinen asia, jos jossain savon pikkukunnassa ryhdyttäisiin hoitamaan asioita kunnolla ja sillä tavalla ettei sitä tarvitsisi pääkaupunkiseudulta jatkuvasti rahoittaa ja ettei sieltä muuttovirta kulkisi pääkaupunkiseudulle.

    Mutta eipä siltä oikein näytä eli kunnallis- ja aluepoliittinen hölmöily senkuin jatkuun.

    Äänestä

  • Ymmärrän, että ilmeisesti huumorilla laadittu viestisi on tarkoitettu provosoivaksi, ja minäpä mieliksesi provosoidun.

    Suomen väestöstä reilusti yli 50 %, nykyisin kai jo 60 % asuu Lappeenrannasta Poriin vedettävän linjan eteläpuolella, Tampereen seudun hieman koukaten mukaan ottaen. Suomen väestöllinen keskipiste on Hämeenlinna. Kuopio on todella sivussa, sekä pohjois- että itäsuunnassa.

    Vaikka on nimike "maanpuolustus", se kyllä tarkoittaa ennen muuta maassa asuvien ihmisten puolustamista, eikä esim. susien ja karhujen, niin sympaattisia kuin ne ovatkin, eikä ainakaan pakettipeltojen ja muiden pöheikköjen. Ei sittenkään, vaikka kepu yrittää sinne kaikki täällä väestösuomessa ansaitut ja kertyneet varat kuljettaa.

    Jälleen tuli yksi näyttö siitä, miten tyhmää ja vastuutonta on kepun politiikka. Onneksi noilla karhuilla, susilla ja pöheiköillä ei ole äänioikeutta, ja me, suomalaisten ylivoimainen enemmistö, kyllä muistamme tämänkin seuraavissa vaaleissa!

    Äänestä

  • Ikkunanpesijä kirjoitti:

    Kun nyt ensin saisitte porilaiset ja imatralaiset olemaan jostakin asiasta samaa mieltä.

    Ja sitä paitsi se nyt vaan on niin, että nk. maakunnat tarvitsevat enemmän pääkaupunkiseutua kuin pääkaupunkiseutu maakuntia.

    Ja olisi pelkästään iloinen asia, jos jossain savon pikkukunnassa ryhdyttäisiin hoitamaan asioita kunnolla ja sillä tavalla ettei sitä tarvitsisi pääkaupunkiseudulta jatkuvasti rahoittaa ja ettei sieltä muuttovirta kulkisi pääkaupunkiseudulle.

    Mutta eipä siltä oikein näytä eli kunnallis- ja aluepoliittinen hölmöily senkuin jatkuun.

    Maakunnallinen itsehallinto lopettaisi keskusjohtoisen hölmöilyn.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005878391

    Äänestä


  • taas uusi surullinen kirjoitti:

    Ymmärrän, että ilmeisesti huumorilla laadittu viestisi on tarkoitettu provosoivaksi, ja minäpä mieliksesi provosoidun.

    Suomen väestöstä reilusti yli 50 %, nykyisin kai jo 60 % asuu Lappeenrannasta Poriin vedettävän linjan eteläpuolella, Tampereen seudun hieman koukaten mukaan ottaen. Suomen väestöllinen keskipiste on Hämeenlinna. Kuopio on todella sivussa, sekä pohjois- että itäsuunnassa.

    Vaikka on nimike "maanpuolustus", se kyllä tarkoittaa ennen muuta maassa asuvien ihmisten puolustamista, eikä esim. susien ja karhujen, niin sympaattisia kuin ne ovatkin, eikä ainakaan pakettipeltojen ja muiden pöheikköjen. Ei sittenkään, vaikka kepu yrittää sinne kaikki täällä väestösuomessa ansaitut ja kertyneet varat kuljettaa.

    Jälleen tuli yksi näyttö siitä, miten tyhmää ja vastuutonta on kepun politiikka. Onneksi noilla karhuilla, susilla ja pöheiköillä ei ole äänioikeutta, ja me, suomalaisten ylivoimainen enemmistö, kyllä muistamme tämänkin seuraavissa vaaleissa!

    Helsinki sijaitsee huomattavan syrjässä vedetään linja vaikka kuinka koukaten. Ruokahuollon paikkaa tutkinut armeijan oma työryhmä päätyi kuitenkin pisteyttämään Helsingin sijoituspaikkana ykköseksi ja kauimpana Helsinkiä olevan Kuopion viimeiseksi. Näin käy aina kun pistetään Helsingissä asuva armeijan päällystö antamaan lausuntoa - oma etu ja mukavuus on kansan turvallisuutta tärkeämpi.

    Puolustusministeri Kääriäinen puolustaa suomalaisten enemmistöä miehekkäästi kuten kansamme ylväimmän soturiheimon savolaisten ylipäällikön pitääkin.

    Suomen armeijan ruokahuollon tulee olla kriisin sattuessa strategisesti oikein sijoitettu koko maata ajatellen.

    Äänestä

Ruokahuollon keskus olisi sopinut paremmin Iisalmeen uljaan OLVIN seuraksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rauno Rinne kirjoitti:

Puolustusministeri Kääriäinen päätti, vastoin pääesikunnan suositusta ja selvityksiä, sijoittaa puolustusvoimien ruokahuollon keskuksen Kuopioon. Eri tekijöiden vaikutukset pisteytettiin ja ylivoimaisesti vähimmät pisteet sai - Kuopio -

Pääesikunta esitti Lahtea mm. logistisista syistä.

Klassinen kotiinpäinveto keskustalaisittain.

Lähde: TV-Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu