Pakolaiset sotkevat Hgin asuntomarkkinat

Hypoteekkiyhdityksen asiantuntija ja Vaattovaara, ja Hannu Penttilä ex-Hgin apul.kaup.johtaja, nyt Vantaa a.k.j. joka vastaa asumisesta, ihmeissään.

Hallitus on poistamassa vaatimusta vuoden oleskeluluvasta jotta pääsee asuntojonoon. Pienituloiset kantasuomalaiset jäävät asukasvalinnoissa väliinputoajiksi.

Ministeri Tiilikainen, kepu, ihan pihalla ku lumiukko. Ennen ei Hgille mitään, ennen kuin Kainuun tiet päällystetty platinalla. Hallituksen kärkihakkeena on navetoiden maalaaminen.

Just oli asiantuntija tutkinut että Töölössä hyväkuntoinen kaksio maksaa 450 000e. Samaa luokaa kuin Manhattanilla. Totesi että tämä on ihan järjetöntä.

Ja pakolaisten "ansiosta" tilanne vain pahenee, asuntopula lisääntyy, ja hinnat nousee, ei riitä kantasuomalaisen palkka Hgissä pitää mennä sossun luukulle anomaan asumistukea.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Äkkiä pamahtaa 10th. Jonoon eteen suomalaiselle!

Äänestä

Suomen ja Pääkaupunkiseudun asunto ongelman ratkaisu löytyy Ruotsin Norbottenista jonne tulee koota parakkikylä ja siirtää KAIKKI maahantunkeutujat ja heidän suosijansa katselemaan Revontulia. Rajamuodollisuuksista ei tarvitse välittää, siitä on esimerkki olemassa.

Äänestä

Sellainen hallitus on nyt Suomella että oma kansa ajetaan nurkkaan, köyhästä keskiluokkaan. Mikä .itun stadi tämä kohta enää on, tämä on tsadi!!!!!!!
Kyllä .aatana annoitte äänenne vaaleissa täysin piruille, hallituksella on lainvoima laittaa rajat kiinni, mutta ei! .Säälittävä hallitus!

Äänestä
  • Asuntojen vuokrille on saatava säännöstely. Sellainen on ollut Suomessa aikaisemminkin. ennen tätä uusliberalistista vouhotusta. Vuokrahinnat olivat tuolloin kohtuullisia jopa pääkaupunkiseudulla.

    Miettikääpä, että aikaisemmin ei tarvinnut maksaa asujille asumistukea juuri ollenkaan. Nykyään sitä saa 70% vuokralaisista. Mistä ruki tulee? No veronmaksajilta hyvinkin. Kenelle se menee? Vuokratalon omistajalle siis - riistäjälle.
    Miksi meidän veronmaksajien pitää elättää tätä vuokratalojen omistajien riistoporukkaa. Vuokrien hinnat pannaan pilviin - ja veronmaksajat maksavat.
    Se on sitä Kokoomuksen käänteistä sosialismia, missä valtiota ( meitä) kupataan oikein kunnolla.
    Eikö sinne hallitukseen voisi äänestää sellaisia (ei uusliberalistsia) poliitikkoja, jotka panisivat pisteen tälle riistolle.
    Kokoomuksen lääke on kaikkeen: alennetaan veroja. Tällä menolla - voi kristus!

    Äänestä

  • Bimbothei kirjoitti:

    Asuntojen vuokrille on saatava säännöstely. Sellainen on ollut Suomessa aikaisemminkin. ennen tätä uusliberalistista vouhotusta. Vuokrahinnat olivat tuolloin kohtuullisia jopa pääkaupunkiseudulla.

    Miettikääpä, että aikaisemmin ei tarvinnut maksaa asujille asumistukea juuri ollenkaan. Nykyään sitä saa 70% vuokralaisista. Mistä ruki tulee? No veronmaksajilta hyvinkin. Kenelle se menee? Vuokratalon omistajalle siis - riistäjälle.
    Miksi meidän veronmaksajien pitää elättää tätä vuokratalojen omistajien riistoporukkaa. Vuokrien hinnat pannaan pilviin - ja veronmaksajat maksavat.
    Se on sitä Kokoomuksen käänteistä sosialismia, missä valtiota ( meitä) kupataan oikein kunnolla.
    Eikö sinne hallitukseen voisi äänestää sellaisia (ei uusliberalistsia) poliitikkoja, jotka panisivat pisteen tälle riistolle.
    Kokoomuksen lääke on kaikkeen: alennetaan veroja. Tällä menolla - voi kristus!

    Suomessa ei o sosialisoitu muuta kuin yrittäjän riski. Valtion pitäisi taata että surkeinkin yrittäjä tekee hyvää voittoa. Voi vain kuvitella millaista sikavoittoa tekee ne yrittäjät jotka edes jotain osaavat.

    Äänestä

Kohta rupeaa asuntosijoittajat ostamaan asuntoja oikein urakalla kun on hinnanousua tiedossa kun kysyntä kasvaa (pakolaistenkin takia), ja se nostaa hintoja edelleen.

Jos oikein lykästää niin voi sinne sijoitusasuntoonsa saada vuokralle pakolaisen jonka vuokran 40e per päivä = 1200e/kk maksaa valtio. Jos saa sijoitusasuntoonsa 5- henkisen pakolaisperheen, niin saa vuokraa valtiolta 5x1200e=6000e kuukaudessa!

Äänestä
  • Ei hassumpi bisnes!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yuyuou kirjoitti:

Hypoteekkiyhdityksen asiantuntija ja Vaattovaara, ja Hannu Penttilä ex-Hgin apul.kaup.johtaja, nyt Vantaa a.k.j. joka vastaa asumisesta, ihmeissään.

Hallitus on poistamassa vaatimusta vuoden oleskeluluvasta jotta pääsee asuntojonoon. Pienituloiset kantasuomalaiset jäävät asukasvalinnoissa väliinputoajiksi.

Ministeri Tiilikainen, kepu, ihan pihalla ku lumiukko. Ennen ei Hgille mitään, ennen kuin Kainuun tiet päällystetty platinalla. Hallituksen kärkihakkeena on navetoiden maalaaminen.

Just oli asiantuntija tutkinut että Töölössä hyväkuntoinen kaksio maksaa 450 000e. Samaa luokaa kuin Manhattanilla. Totesi että tämä on ihan järjetöntä.

Ja pakolaisten "ansiosta" tilanne vain pahenee, asuntopula lisääntyy, ja hinnat nousee, ei riitä kantasuomalaisen palkka Hgissä pitää mennä sossun luukulle anomaan asumistukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu