Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska. Ef. 6:14.
Tämä sanonta kuvaa sen ajan sodankäyntiä, jolloin apostoli nämä sanat kirjoitti. Sotilaan piti nimittäin vyöttää kupeensa kiinnittääkseen pitkän vaippansa, jota siihen aikaan käytettiin, ja joka muuten olisi liehunut hänen tiellään estäen juoksua. Samalla antoi se koko ruumiille enemmän tukevuutta. Mutta millä vyöllä on meidän itsemme vaatetettava? Totuuden, sanoo apostoli. Tämä on jumalallista viisautta! Herran Henki puhuu.
Meidän on kupeemme vyötettävä totuudella. Samoin kuin vihollisemme olemus ja voima on valhetta, epärehellisyyttä ja teeskentelyä, niin on meidän taisteltava häntä vastaan totuuden aseilla. Raamatussa on totuus sanalla kaksi merkitystä. Se merkitsee opin totuutta eli Jumalan sanaa. Silloinhan tarkoitetaan, että meillä pitää olla tarkka selko Jumalan sanasta, niin että monet vieraat opit eivät meitä hämmennä. Mutta toisaalta tarkoittaa sana oman olemuksemme totuutta, so. rehellisyyttä, vakavuutta, tositarkoitusta, sitä, että tunnemme Jumalan tahdon ja myös tahdomme sitä noudattaa. Ja epäilemättä on meidän vyötettävä itsemme totuudella molemmissa näissä merkityksissä.
Ei ole parempaa tapaa välttää kaikkia pahan hengen hyökkäyksiä kuin muistaen, mitä Jumala on sanonut. Totuuden on sidottava kaikki meidän harhailevat ajatuksemme samoin kuin vyö kiinnitti sotilaan liehuvat vaatteet. Meidän on aina sanottava: jokainen Jumalan sana pitää paikkansa, vaikka taivas ja maa katoaisi. Jumalan lausumat sanat ovat varmoja ja tosia. Niihin minä luotan. Mikä autuas turvallisuus meillä onkaan, kun saamme vyöttää itsemme Jumalan totuuteen! Se on ensimmäisenä ja tärkeimpänä ehtona, jos haluamme pysyä lujina koettelemuksen hetkinä.
Mutta ei meitä auta opillinen tieto, jos ei meillä ole Jumalan hengen vakavuutta mielessämme, niin että vain kysymme Jumalan tahtoa ja sitä noudatamme! Mitä sotilasta auttavat hänen aseensa, jos hänen ruumiinsa jäsenet eivät ole vahvat? Silloin miekka itsestään putoaa hänen kädestään. Niinpä sanan totuus itsestään unohtuu mielestämme, ellei Jumalan Henki auta meitä muistamaan totuutta ja mielen rehellisyyttä. Jokaisen ihmisen sydämessä on luonnostaan petosta ja epärehellisyyttä, kaikki ihmiset ovat viekkaita. Vain uudesti syntyessämme Herran Henki luo meidän mieleemme vakavuuden, niin että sanomme: »Panen vaikka henkeni alttiiksi, jos vain saan tietää Jumalan tahdon ja voin sen mukaan toimia. Hänen tahtonsa olkoon minun talutusnuorani.» Koetan noudattaa kaikessa Jumalan sanaa. En tee sitä ainoastaan joissakin toimissani, huolehdin myös sydämeni ajatuksista, pyyteistäni ja salaisista haluistani, joita kukaan ihminen ei näe. Tällä tavoin kai kyllä saan nuhteita ja moitetta osakseni.
Lue lisää..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-27.html
Tämä sanonta kuvaa sen ajan sodankäyntiä, jolloin apostoli nämä sanat kirjoitti. Sotilaan piti nimittäin vyöttää kupeensa kiinnittääkseen pitkän vaippansa, jota siihen aikaan käytettiin, ja joka muuten olisi liehunut hänen tiellään estäen juoksua. Samalla antoi se koko ruumiille enemmän tukevuutta. Mutta millä vyöllä on meidän itsemme vaatetettava? Totuuden, sanoo apostoli. Tämä on jumalallista viisautta! Herran Henki puhuu.
Meidän on kupeemme vyötettävä totuudella. Samoin kuin vihollisemme olemus ja voima on valhetta, epärehellisyyttä ja teeskentelyä, niin on meidän taisteltava häntä vastaan totuuden aseilla. Raamatussa on totuus sanalla kaksi merkitystä. Se merkitsee opin totuutta eli Jumalan sanaa. Silloinhan tarkoitetaan, että meillä pitää olla tarkka selko Jumalan sanasta, niin että monet vieraat opit eivät meitä hämmennä. Mutta toisaalta tarkoittaa sana oman olemuksemme totuutta, so. rehellisyyttä, vakavuutta, tositarkoitusta, sitä, että tunnemme Jumalan tahdon ja myös tahdomme sitä noudattaa. Ja epäilemättä on meidän vyötettävä itsemme totuudella molemmissa näissä merkityksissä.
Ei ole parempaa tapaa välttää kaikkia pahan hengen hyökkäyksiä kuin muistaen, mitä Jumala on sanonut. Totuuden on sidottava kaikki meidän harhailevat ajatuksemme samoin kuin vyö kiinnitti sotilaan liehuvat vaatteet. Meidän on aina sanottava: jokainen Jumalan sana pitää paikkansa, vaikka taivas ja maa katoaisi. Jumalan lausumat sanat ovat varmoja ja tosia. Niihin minä luotan. Mikä autuas turvallisuus meillä onkaan, kun saamme vyöttää itsemme Jumalan totuuteen! Se on ensimmäisenä ja tärkeimpänä ehtona, jos haluamme pysyä lujina koettelemuksen hetkinä.
Mutta ei meitä auta opillinen tieto, jos ei meillä ole Jumalan hengen vakavuutta mielessämme, niin että vain kysymme Jumalan tahtoa ja sitä noudatamme! Mitä sotilasta auttavat hänen aseensa, jos hänen ruumiinsa jäsenet eivät ole vahvat? Silloin miekka itsestään putoaa hänen kädestään. Niinpä sanan totuus itsestään unohtuu mielestämme, ellei Jumalan Henki auta meitä muistamaan totuutta ja mielen rehellisyyttä. Jokaisen ihmisen sydämessä on luonnostaan petosta ja epärehellisyyttä, kaikki ihmiset ovat viekkaita. Vain uudesti syntyessämme Herran Henki luo meidän mieleemme vakavuuden, niin että sanomme: »Panen vaikka henkeni alttiiksi, jos vain saan tietää Jumalan tahdon ja voin sen mukaan toimia. Hänen tahtonsa olkoon minun talutusnuorani.» Koetan noudattaa kaikessa Jumalan sanaa. En tee sitä ainoastaan joissakin toimissani, huolehdin myös sydämeni ajatuksista, pyyteistäni ja salaisista haluistani, joita kukaan ihminen ei näe. Tällä tavoin kai kyllä saan nuhteita ja moitetta osakseni.
Lue lisää..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-27.html
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta kun Kristus on sielussani kirkastunut, ja minä olen kaiken saanut anteeksi, silloin on kaikkien Jumalan toivomusten täyttäminen minulle ilo. Silloin jumalisuuteni on todellista ja minä toimin sydämen halusta enkä pakosta. Sekä sisäinen että ulkonainen olentoni vaeltaa nyt Jumalan kasvojen edessä ja sen kautta se yhä enemmän puhdistuu, ja tulee todeksi ajatuksissa, sanoissa ja koko olemuksessa. Kaiken sen vaikuttaa Herran Henki, jota myös nimitetään totuuden hengeksi, siten että se kasvattaa totuutta mieleemme. Koko uudestisyntymisemme on totuudessa vaeltamista.
Mutta kaikki Jumalan työt tahtoo kiusaaja hävittää. Se koettaa alituisesti vaikuttaa sieluumme tehdäkseen sen epärehelliseksi ja veltoksi, niin että se ei niin tarkoin noudattaisi Jumalan ajatuksia ja tahtoa. Meidän on siksi saavuttamamme armon avulla varottava tätä sen petosta ja tarkoin pidettävä huolta siitä, että sieluumme ei pääse tunkeutumaan minkäänlaista väärää, vaan heti sellaista huomattuamme on meidän pyydettävä Jumalalta: »Anna minulle vaikka muita onnettomuuksia, mutta älä anna sieluni olla sinun edessäsi epärehellinen! Käytä kaikkein katkerimpia keinoja Jumalani, kunhan vain säilytät minut edessäsi rehellisenä.» Tällä tavoin vyötämme totuudella kupeemme.
Ellemme siinä harjaannu, on elämämme menetetty. Ei ole kuolemaksi, jos kristitty vielä tuntee käärmeen siemenen ryömivän luonteessaan kaikkina pahoina taipumuksina, vieläpä vilpillisyytenäkin. Hänen pitää vain rehellisesti taistella sitä vastaan anoen Jumalalta apua. Mutta, joka ei tunne itsessään vilpillisyyttä, vaan luulee olevansa täydelleen ilman sitä, on jo pahan uuvuttama. Mutta vilppi on meille kuolemaksi, jos sitä rapeamme suosimaan, tehden sen kanssa salaisen liiton aikoen sitä noudattaa. Silloin on koko henkemme ja olemuksemme väärä. Sellainen kristitty ei voi taistella Hengen taistelua. Ei, vaikkapa hän vain yhden ainoan piirteen itsessään tietää vilpilliseksi, ja silti sallii sen jatkuvan, on hän voimaton ja Jumalan edessä pelkuri, heikko taistelussa ja epävakaa kaikessa vaelluksessaan. Mutta missä totuus elää, siellä ei kiusaaja voi mitään aikaansaada, sillä siellä kiusaus vain lisää rukouksiamme ja vanhurskauttamme
890908
amen
324324