"Meille pitää kertoa, mitä voimme tehdä"

"Kertokaa meille säännöt! Meille pitää kertoa, mitä voimme tehdä ja mitä emme, sanoo haitilainen Jean Louis .

Helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa asuvalla Louisilla on kerrottavanaan lukuisia esimerkkejä".

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/321884-saanto-suomi-yllattaa-turvapaikanhakijan-meille-pitaa-kertoa-mita-voimme-tehda

Nussimme kadulla tyttöä, kun meille tultiin huutamaan, että ei täällä saa nussia. Missään ei kuitenkaan ollut kieltoa asiasta.

Louisin tuntemat albanialaiset saivat ohikulkijalta moitteita jättäessään nurmikolle jälkeensä kertakäyttöisiä kodoomeja.

Eivätkö he todella tienneet, että kondoomit laitetaan Suomessa roskikseen?
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aloittajalla on sitten uusiokäytettäviä kondomeja? Vakavasti puhuttuna kahvimukeistahan siinä oli kyse. Siinä olen samaa mieltä, että roskat voi laittaa roskikseen opettamattakin. Asia, jonka monen suomalaisenkin soisi muistavan.

Äänestä
  • Ei opi vappuna ja kuseksiikin joka saakelin portikongiin.

    Äänestä

Jaa etteikö teillä saa raiskata naisia, kuten olemme tottuneet kotimaassa näitäkään joita kaikkia luulemme prostituoiduiksi, avonaisissa paljastavissa asuissaan joka paikassa ...He pukeutuvat sanotaan nyt vaikka kuten huorat muutenkin ja lirkuttelevat kutsuvasti katsovat silmiin meitä, kutsuvasti ja juovat ja polttavat tupakkaa kaduilla.

Miksei kukaan kerro meille että he ovat tavallisia täkäläisiä naisia ja nuoria tyttöjä eikä maksullisiako siis lainkaan?

Me saimme jo poikaporukalla pienen summan käyttörahaa vapaa-ajan kuluihin ja laitoimme rahamme yhteen ja tarjosimme parille naiselle kadulla tilaisuutta olla seksuaalisesti ja ihmettelimme ettei raha heille riittänyt 500 euroa yhteensä!

Miten täällä kaikki on tehty meille niin vaikeaksi?! Kaikki vaan olettaa meidän pitää olla kuin te, ja kukaan ei ohjeista ja neuvo... olettavat että meillä "mamuilla'' on länsimainen kulttuuri automaattisesti hallussamme kun tänne tulemme lomailemaan jne. kunnes kokeilemme pääsemmekö asettumaan ja saamme vapaan asunnon jokainen yms. asiaan kuuluvaa!

Äänestä
  • Jonkun pitää maksaa hommasta..ei täällä mitään ilmatteeksi saa!

    Äänestä

  • Nyt heille pitää keroa heti, ettei seksin ostaminen ole sallittua, pelkkä myyminen on. Seksin ostaminen on rikos, ei myyminen !

    Äänestä

Haitilainen on vielä ihminen verrattuna irakilaiseen joka islaminuskoisena vihaa kristinuskossa olevia...

Äänestä
  • Sinun väitteesi mitä Islaminuskoinen mukamas vihaa kristinuskoista tekee sinusta kretiinin ja idiootin.

    Äänestä

  • Siis haitilainen meillä vai kotimaassaan ihminen? Mitä tekee haitilainen HIV -rasta täällä muuten? Mikä hätä on Haitissa jos mies haluaa tulla tänne loisimaan?
    Syyrialainen on vanha kulttuuri kansa josta ja joilta alueilta myös on myös eurooppalainen kulttuuri jonka juuret ovat kaukana n. yli 5000 (TUHANNEN) vuoden takana!
    Mutta mistä ovat sekarotuiset mustat haitilaiset? Kysyn vaan! Ei voi samana päivänäkään puhua!

    Äänestä

missäpäin maailmaa roskia ei laiteta roskikseen onko kehitysapurahat menneet hukkaan?

Äänestä
  • Suomessa. Ehkä ei vaikuta itsestäänselvältä laittaa roskia roskikseen, kun niin moni suomalainenkin nakkelee roskansa minne sattuu.

    Äänestä

  • Hahehah kirjoitti:

    Suomessa. Ehkä ei vaikuta itsestäänselvältä laittaa roskia roskikseen, kun niin moni suomalainenkin nakkelee roskansa minne sattuu.

    Meillä lajitellaan ja toivottavasti muuttajatkin koulutetaan lajittelemaan roskansa.

    Äänestä

  • Kierrätystä_mamuille kirjoitti:

    Meillä lajitellaan ja toivottavasti muuttajatkin koulutetaan lajittelemaan roskansa.

    Lajitellaan? Taloyhtiön biojätteissä jatkuvasti tavallisia vihannes- ja hedelmäpusseja. Eivät ne sinne kuulu oli sisältö mitä tahansa. Ja taatusti syntymäsuomalaiset asialla.

    Äänestä

Suvakit varovat yli kaiken neuvomasta mamuja yhtään missään, sehän on miltei jo rasismia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi_on_paska_maa- kirjoitti:

"Kertokaa meille säännöt! Meille pitää kertoa, mitä voimme tehdä ja mitä emme, sanoo haitilainen Jean Louis .

Helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa asuvalla Louisilla on kerrottavanaan lukuisia esimerkkejä".

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/321884-saanto-suomi-yllattaa-turvapaikanhakijan-meille-pitaa-kertoa-mita-voimme-tehda

Nussimme kadulla tyttöä, kun meille tultiin huutamaan, että ei täällä saa nussia. Missään ei kuitenkaan ollut kieltoa asiasta.

Louisin tuntemat albanialaiset saivat ohikulkijalta moitteita jättäessään nurmikolle jälkeensä kertakäyttöisiä kodoomeja.

Eivätkö he todella tienneet, että kondoomit laitetaan Suomessa roskikseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu