tuontiautot

Työkseni autoja tutkiessani olen tullut siihen johtopäätökseen että tuontiautot ovat parempikuntoisia kuin uutena Suomeen rekisteröidyt ns.suomi-autot, toki poikkeuksiakin löytyy. Moni ei varmaan saa kokemuksia eri autoista 20-30 auton päivävauhdilla, joten luulisin kokemukseni olevan aika varmalla pohjalla.
82358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuontiautot ovat ulkoisesti mukavassa kunnossa. Toisaalta hankinnaltaan edullisten autojen osalta huoltokulttuuri on hieman poloisessa asemassa. Eli halpaan autoon ei kannata kallista huoltoa teettää, kun huoltohinnat esim. saksassa ovat suomen vastaavia vielä hieman korkeammat ainakin työn laskutuksen osalta.

Eli kokonaisuus on kahden tekijän summa...

Äänestä
  • ovat ehkä hieman korkeammat(?), mutta miten on työn laatu? Taitaa olla tämäkin vähintään "kahden tekijän summa...".
    Meillä tuota työkulttuuria on opiskeltu monta sataa vuotta vähemmän aikaa kun tuolla hieman etelämpänä Euroopassa. Täällä vain on tehty itsekseen ja kiroiltu naapuri etäämmäs antamasta neuvojaan...

    Äänestä

  • Väitätkö ihan tosissasi että suomesta löytyy paremmin huolletut autot kuin mistään muualta euroopasta???

    Suomessa varsinkin 100tkm jälkeen huolto siirtyy pelkkään öljynvaihtoon ja vikoja korjataan sitä mukaan kun katsastuksessa ilmenee. Öljynvaihtovälit pitenee ja muutenkin autoa laiminlyödään.

    Saksalaiset eivät ole yhtään huonompia auton huoltajia kuin suomalaiset. Siellä autot säilyvät olosuhteiden vuoksi parempana pitempään kuin täällä peräpohjolassa.

    Äänestä

  • Mitä jos selvittäisit vaikkapa tämän netin kautta noi hinta tiedot, ennen kuin alat jauhaa sontaa.

    Ihan pienenä vinkkinä vaan että Saksassa merkkihuollossa huollattamalla säästää Suomeen nähden roimasti (ainakin bemun osalta).

    Tarvikkeet maksaa huomattavasti vähemmän kuin rakkaassa isänmaassamme ja yllätys, yllätys myös työn osuus on huomattavasti halvempi kuin Suomessa. Lisäksi osaaminen on ihan toista luokkaa. Itseasiassa jos sulla on vähänkin harvinaisempi peli on parasta huollattaa sitä sellasessa paikassa jossa kyseisen kärryn huollattaminen on rutiinia.

    Tässäpä sulle esimerkki:
    - Kuusilitraa Gastrollin SLX:ää öljyn suodatin öljyn vaihto hintaan 96 Euroa. Öljy maksoi 80 Euroa / 6 litraa.
    - Sama öljy (hyllyssä) MOTONETissa 19,95 Euroa / litra ja Mertelillä 16,50 / litra.

    Niin ja paikkahan oli Kelleners Dinslakenissa ja hinnat on lokakuun puolestavälistä kuluvaa vuotta. Kelleners on BMW merkkiliike ja kuluisa virityspaja, että silleen.

    Arvaa miksi huollatan autoni mieluiten kesälomalla Saksassa ?

    Parin kymmenen vuoden kokemuksella uskallan kyllä väittää että keskiverto Saku pitää parempaa huolta autostaan kuin Suomalainen. Nämä jutut huonosti huolletuista Saksan peleistä vaikuttaa samanlaiselta bull shitiltä kuin väitteet keskiverto Saksalasten suurista vuotuisista kilometrimääristä. Itse asiassa ajoneuvoluokittainen (tässä tapauksessa henkilöauto) liikennesuorite / rekisterissä oleva henkilöauto on viimevuosina ollut Saksassa n. 13 - 14 000 km ja Suomessa n. 18 000 km. Sakut siis ajavat autoillaan keskimäärin 4 - 5 tuhatta kilometriä / vuosi vähemmän kuin Suomalaiset.

    Äänestä

Muutaman Saksassa asutun vuoden ja noin 200.000 siellä ajetun kilometrin kokemuksella: saksalaiset huolehtivat autoistaan huomattavasti paremmin kuin suomalaiset omistaan.

Huolehtimiselle on monta selitystä: uudemmat autot, saksalaisen järjestyksenhakuinen luonne, ilmaston ja ajoteiden ansiosta helpommat olosuhteet.

Juuri hyvät ja kurattomat tiet selittävät paljon: Etelä-Suomessa on suuren osan vuotta mahdotonta pitää päivittäin käytössä olevaa autoa puhtaana yhtä päivää pidempään.

Lauantai on perinteinen "Putz-Tag", jolloin lähiöissä ja pesupaikoilla näkee tolkuttomasti väkeä putsaamassa autojaan. Koneelliset pesut muuten maksavat yleensä alle puolet siitä mitä Suomessa. Tässäkin meitä sorsitaan.

Mutta luonnekysymyskin on tärkeä, pienenä esimerkkinä "yksisilmäiset" autot. Slaavilaisia hälläväliä-maita lukuunottamatta missään ei näe niin paljoa yksisilmäisiä autoja kuin Suomessa. Toki ajovalopakko polttaa lamppuja meillä ihan eri tahtiin, mutta toisaalta valtavan paljon tiheämpää liikennettä katsellessa Saksassa näkee, että autojen valojen kunnosta huolehditaan: yhden reissuviikon aikana (noin 1.500km/kerta) näen ehkä 50-kertaisen määrän autoja kuin ajaessani viikon työmatka-ajoa Suomessa. Suomessa näen silti yhden päivän aikana enemmän yksisilmäisiä kuin Saksassa koko sen viikon aikana.
Kyllä tämä mielestäni kertoo jotakin siitä, että saksalaiset ihan oikeasti huolehtivat autoistaan hartaammin kuin me suomalaiset. Heiltä puuttuu se välinpitämättömyys-geeni, joka meillä on.

Äänestä
  • Saksalaisten luonteesta en pysty sanomaan mitään, mutta suomalaisten "hälläväliä" asenteeseen törmään ikävä kyllä joka päivä työssäni. Surullista katsella uudehkoja autoja joissa jopa puolet valoista pimeänä , roskia ja tupakantuhkaa/tumppeja sisusta täynnä.

    Äänestä

te ootta lapsellisii, ainakin lapsilisät on täällä parempia, jopa saksalaisten mielestä!

Äänestä
  • eikö täällä puhuttu autoista?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


iso-A kirjoitti:

Työkseni autoja tutkiessani olen tullut siihen johtopäätökseen että tuontiautot ovat parempikuntoisia kuin uutena Suomeen rekisteröidyt ns.suomi-autot, toki poikkeuksiakin löytyy. Moni ei varmaan saa kokemuksia eri autoista 20-30 auton päivävauhdilla, joten luulisin kokemukseni olevan aika varmalla pohjalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu