Ongelmallinen valvonta taloyhtiön parkkipaikalla

Sijaiskärsijänä

Taloyhtiössämme päätettiin ottaa käyttöön yksityinen valvonta, kun hallituksen puheenjohtajan paikalle oli pysäköinyt talossa vieraillut henkilö. Kyseinen henkilö oli erehtynyt vieraspaikasta, kun sitä ei ole väärinkäytön pelossa uskallettu merkitä. Vieraspaikan numero on annettu talon asukkaille tiedoksi jotta voivat antaa tiedon vierailleen.

Tämän episodin seurauksena kaikki talon asukkaat ovat joutuneet kärsimään mielivaltaisesta sakotuksesta, jo ensimmäisenä päivänä lähes kaikki autot oli laputettu joko puuttuvan lupalapun tai "huonosti" sijoitetun lapun vuoksi. Itse olen monesti työautolla liikkeellä, eikä tällöin lupalapun rekisterinumero täsmää auton kilven kanssa, joten saan jatkuvasti sakkoja.

Eli, onko mitään järkeä mitättömän ongelman vuoksi aiheuttaa turhalla valvonnalla jatkuvia ongelmia asukkaille. Minulla olisi muutakin tekemistä, kuin jatkuva reklamointi täysin päättömistä sakoista, vaikkakin käytän aina samaa vakiovastausta.

34

957

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaa tehdä kuten minä. Pelata varman päälle.

      Kun taliyhtiöömme tuli valvontafirma, niin hankin heti turvakiellon. Lappujen tuloa lasiin se ei estä mutta niiden perimisen estää.

      Koska saattaa itseltäkin joskus unohtua lukita ovet, lupalappu väärinpäin, ikkuna liikaa auki tai muuten päivän sakotuskiintiö olla puutteellinen...

      Ja omassa taloyhtiössä on vaikea mennä kiistämään ajaneensakaan koska asuu siellä missä "virhe" on tapahtunut

      • omatupa_omalupa

        Kannattaa tehdä kuten minä. Pelata varman päälle.
        Rakensin talon maaseudun rauhaan, eivät laputtajat voi mitään, vaikka pysäköisin nurmikolle.

    • kokemusta_on

      Kirjoita oikeusministerille kokemuksistasi.

      Tämä ryöstösakotus parkkipaikoilla ei ole laillista. Vain poliisi tai kunnan palkkaama parkkipirkko ovat laillisia sakottajia.

      Ota myös yhteyttä kuluttajansuojavaltuutettuun.

      • Onhan se laillista tehdä sopimuksia KULJETTAJAN kanssa...

        Yhtä asiaa parkkifirmoista en ymmärrä. Jos kuski EI maksa, niin miksi maksua peritään omistajalta?

    • p_kiekko

      Taas yksi provokaattorin keksimä viestiketju, jolla yritetään saada aikaan säälittävää keskustelua yksityisestä valvonnasta. Uskokaa jo, yksityinen valvonta on tullut jäädäkseen ja silmukka tapaväärinpysäköijien kaulan ympärillä kiristyy kiristymistään..

      PS. Minä asun taloyhtiössä, jossa tehoton kunnallinen valvonta vaihdettiin yksityiseen. Nyt valvonta toimii ja kaikki ovat tyytyväisiä!

      • Sijaiskärsijänä

        "Taas yksi provokaattorin keksimä viestiketju, jolla yritetään saada aikaan säälittävää keskustelua yksityisestä valvonnasta."

        Keksimä viestiketju?

        Ensinnäkin olen tätä viestiä ennen kirjoittanut ainoastaan yhden viestin, joka oli tämän ketjun aloitusviesti. Sinä olet ilmeisesti ihan vakiokirjoittaja palstalla, kun tuntuu, että olisin lukenut useaan kertaan lähes sanasta sanaan saman viestin jo aiemmin.

        Toiseksi sinun väitteesi, että olisitte vaihtaneet kunnallisen valvonnan yksityiseen kuulostaa keksityltä, ainakaan täällä kunnallinen valvonta ei toimi kuin parin kauppakeskuksen pihalla. Muistan lukeneeni paikallislehdestä, että tästä toiminnasta on tehty erillinen sopimus kunnallisen parkkivalvonnan kanssa. En ainakaan tiedä, että sopimuksia olisi tehty joidenkin taloyhtiön pihoista, kuulostaisi aika oudolta.

        Kolmanneksi keskustelu on säälittävää vain jos keskustelijat kirjoittavat yhtä säälittäviä viestejä, kuin viestisi edustaa.

        Tuo turvakielto ei tullut mieleen ajoissa, mutta hyvä vinkki pakettiautomaatilta.

      • hallituksenpj-
        Sijaiskärsijänä kirjoitti:

        Eihän kunnallisen pysäköinninvalvonnan kanssa tarvitse mitään sopimusta tehdä, se on voimassa Tieliikennelain pohjalta. Taloyhtiön tulee vain merkitä pysäköintikielto selvästi ja tarvittaessa yhtiön edustajan pyytää poliisi/valvoja paikalle.
        Käytännössä tämä toimii auttavasti arkisin virka-aikana. Ainakin pääkaupunkiseudulla toiminta loppuu juuri silloin kuin sitä eniten tarvitaan, eli iltaisin ja viikonloppuna. Poliisi vastaa jo puhelimessa, ettei ole resursseja ja kunnallisella pysäköinninvalvonnalla on vain yksi päivystävä auto, jonka puhelinnumeroa ei anneta. Hätätapauksissa (?) voi kuulemma saada yhteyden soittamalla 112!!
        Tämän vuoksi meidänkin yhtiömme teki sopimuksen yksityisen valvontafirman kanssa, se valvoo 24/7 ja johan todella loppui pihamaalle miten sattuu- pysäköinti parissa kuukaudessa kokonaan. Nyt kaikki ovat yhtiössä tyytyväisiä.

      • Einyt_ollutkaan

        Kysymys väärin pysäköinnistä vaan oikein pysäköinnistä jolla kuitenkin rahastetaan.
        Jonkun tarttis nyt tehdä jotakin tämän asian suhteen,liian kauan on puristeltu nyrkkejä taskuissa!
        En ole yleensä oman käden oikeuden kannattaja mutta tässä asiassa ei ole kohta muuta enää tehtävissä,ryöstöfirmat on saatava pois päiviltä tavalla tai toisella.

      • Sijaiskärsijänä
        hallituksenpj- kirjoitti:

        Pitäähän! Sopimus täytyy tehdä joko etukäteen, tai sitten täytyy joka kerta erikseen sopia sakotuksesta taloyhtiön edustajan kanssa.

        Mikäli sinulla on niin hyviä kokemuksia yksityisestä valvonnasta, että haluat mainostaa sitä, ei varmasti ole mitään estettä kertoa mistä taloyhtiöstä on kyse, vai mitä?

        Uskottavuus on muussa tapauksessa täysi nolla, sillä niin monissa ketjuissa joku muu(paavo?) esiintyy mm. taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana ylistäessään yksityistä valvontaa!

      • hallituksenpj-
        Einyt_ollutkaan kirjoitti:

        Meillä kyllä on onnistuneesti karsittu vain väärinpysäköijät. Sopimuksenhan voi tehdä yksityisen valvonnan kanssa myös järkevästi. Meillä laputetaan vain merkittyjen numeroitujen paikkojen ulkopuolelle pysäköineet, joita ennen riitti, mutta eipä enää.
        Numeroiduissa ruuduissa olevia autoja ei automaattisesti laputeta, mutta ruudun haltija voi soittaa valvonnan paikalle jos ruutuunsa on luvatta pysäköity. Alta puolen tunnin on valvonta paikalla.
        Toimii.

      • hallituksenpj-
        Sijaiskärsijänä kirjoitti:

        Pitäähän! Sopimus täytyy tehdä joko etukäteen, tai sitten täytyy joka kerta erikseen sopia sakotuksesta taloyhtiön edustajan kanssa.

        Mikäli sinulla on niin hyviä kokemuksia yksityisestä valvonnasta, että haluat mainostaa sitä, ei varmasti ole mitään estettä kertoa mistä taloyhtiöstä on kyse, vai mitä?

        Uskottavuus on muussa tapauksessa täysi nolla, sillä niin monissa ketjuissa joku muu(paavo?) esiintyy mm. taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana ylistäessään yksityistä valvontaa!

        Ei ole mitään tarvetta mainostaa, mutta kyllähän järjestelmä myös toimii, nimenomaan taloyhtiöiden alueilla. Ei kai noita kylttejä muuten olisi taloyhtiöiden sisäänajoreitellä.
        Yhtiön kerron heti kun vastaavasti kysyt sitä omalla nimelläsi ja osoitteellasi.

      • Sijaiskärsijänä
        hallituksenpj- kirjoitti:

        Ei ole mitään tarvetta mainostaa, mutta kyllähän järjestelmä myös toimii, nimenomaan taloyhtiöiden alueilla. Ei kai noita kylttejä muuten olisi taloyhtiöiden sisäänajoreitellä.
        Yhtiön kerron heti kun vastaavasti kysyt sitä omalla nimelläsi ja osoitteellasi.

        On se vaan kumma, ettei positiivisistakaan kokemuksista voi kertoa nimellään! Mikäli minulla olisi positiivisia kokemuksia valvonnan toiminnasta parkkipaikallamme, en epäröisi kertoa sitä omalla nimelläkään.

        Näitä positiivisia kokemuksia löytyy ainoastaan nimettömiltä keskusteluplstoilta, ja ihmeellistä kyllä lähes joka keskusteluun löytyy taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ylistämään yksityistä valvontaa, eli JOLLAIN ON TARVE MAINOSTAA. Tiedän ainakin yhden tahon jolla on tarve mainostaa, eikä se ole hallituksen puheenjohtaja. Myös sinulla tuntuu olevan tämä sama tarve.

        Mikäli valvojien kommentit jätetään huomioimatta, ei mistään näytä löytyvän positiivisia kokemuksia.

        Yritin OIKEASTI löytää positiivisia kokemuksia, mutta sensijaan kaikki aidot kokemukset olivat tämän suuntaisia: "Ei helvata, se ParkkiPate todella kävi tuolla katsomassa onko ihmiset lauantai-iltana käyneet laittamassa kupongin autoonsa. Kupongit annettiin noin 21.30, ja 22.45 käytiin tarkistamassa...

        Entä jos oltiin kuponkienantohetkellä: jossain muualla, tai nukkumassa.

        Ja kuka tuonne yöllä nyt väärin parkkeeraa, ja toisekseen ketä se silloin haittaa? Päivällähän se haittaa jos jotain haittaa.

        Ihan naurettavuuksiin asti menevää suoranaista vittuilua.

        Missään tosin ei ole sanottu minne se kuponki pitää laittaa "näkyville". Ajattelin laittaa takalasin taa, jonkun hattuhyllyllä olevan pehmoeläimen tassuihin. Siinähänse on todella hyvin näkyvillä.
        Mutta on ihan älytön ajatuskin että saisit omalla maksetulla ruudullasi omaan autoosi parkkisakon!? Ei ole kyllä nyt enää tästä maailmasta.
        Jostain luin että taloyhtiölle saattaisi koko valvonta olla ilmaista, ja ParkkiPate kerää saatavansa parkkisakkoina. Just. Kiusanteolta tämä nyt lähinnä vaikuttaa."

      • Sijaiskärsijänä kirjoitti:

        Johan parkkifirmojen ahneudesta kertoo se että maksut on liian isoja.

        Miksi valvontamaksu ei olisi vaikkapa 10€

        Miksi maksuja ei kumota jälkeenpäin jos voi osoittaa että ollut lupa pysäköidä?

        Miksi maksuja EDELLEEN karhutaan omistajalta jos kuski ei maksa. Tästä on oikeuden ennakkotaus 2013 vuodelta?

        Miksi vaikkapa 2 tunnin kiekkopaikalla ei riitä kierros 2 tunnin välein vaan ollaan yhteen menoon passissa vaikkapa 5 tuntia?

        Miksi valvoja ei ole tuntipalkalla? Yleisin palkkaus on 20€/sakko josta vähennetään työnantajamaksut

    • hhhhgfghh

      Ihan täysin provoja eli provokaatio. Keksitty juttu toki nykyisin mustamaalataan kaikkia ettei tiedä mitä uskoa? Kyllä tuollaista laputtamista voi olla superkokoisilla liikenneasemilla. T parkki pera

    • Kkgllkkjjgj

      Hallituksen puheenjohtajaan yhteyttä aivan joka kerta, kun pellefirma laputtaa omaan ruutuunsa pysäköineen auton. Ja kukaan ei maksa noita leikkisakkoja.

    • MuutaPois

      Näiden epämääräisten parkkifirmojen sekoilusta kärsii eniten juurikin ko. kiinteistön asukkaat, kun oman lunastetun paikan käyttö hankaloituu, eikä vieraita voi kutsua kylään. Monella perheellä on kaksi autoa työmatkojen takia! Lisäksi maksat vastikkeen/vuokran kauttaa noille firmoille isosti. Vinkkini on, että muuta pois, onhan niitäkin taloyhtiöitä, joissa järjen käyttö on sallittu.

      • as-oy

        Kun etsimme sopivaa asuntoa, jäi asunnot yhtiöissä, joissa oli yksityinen pysäköinnin valvoja, kokonaan katsomatta. Siksi, ettei niissä ollut vapaita vieraspaikkoja, ja sopimuskyltit viittaavat ongelmiin yhtiössä. Olisi hyvä tietää, mitä vaikutusta sillä on yhtiön hintatasoon verrattuna hyvään yhtiöön. Ainakin kiinnostusta nuo kyltit vähentävät rajusti.

      • as-oy kirjoitti:

        Totta. itsekin jouduin hankkimaan turvakiellon kun taloyhtiöömme tuli yksityinen valvonta...

        Miksikö? Joskus voi lupalappu puuttua, ikkuna liikaa auki. ovi lukitsematta, luntakin voi sataa jne....

        Valvonta alkoi 2013 kesällä ja tänä aika tullut 3 lappua omalta paikalta. Turvakielto siis ei estä lappujen tuloa mutta perinnän estää

      • suoSitTele

        Otin turpakiellon. Ei oo tullut turpaan kertaakaan sen jälkeen!

      • as_osake_oy

        Sama provokaattori on kirjoittanut kaikki kolme viimeistä viestiä. Taitaa sapettaa kun valvonta toimii hyvin taloyhtiöissä...

      • as_osake_oy kirjoitti:

        Sama provokaattori on kirjoittanut kaikki kolme viimeistä viestiä. Taitaa sapettaa kun valvonta toimii hyvin taloyhtiöissä...

        Ei kai se hyvin toimi jos omallakin paikalla tulee lappuja?

        Ilman luovutuskieltoa olisin ollut oikeuden edessä 3 kertaa ja saanut siitä naurettavan pienen korvauksen

      • Pitäkääyksityisalueenne
        as-oy kirjoitti:

        Kun etsimme sopivaa asuntoa, jäi asunnot yhtiöissä, joissa oli yksityinen pysäköinnin valvoja, kokonaan katsomatta. Siksi, ettei niissä ollut vapaita vieraspaikkoja, ja sopimuskyltit viittaavat ongelmiin yhtiössä. Olisi hyvä tietää, mitä vaikutusta sillä on yhtiön hintatasoon verrattuna hyvään yhtiöön. Ainakin kiinnostusta nuo kyltit vähentävät rajusti.

        Sama juttu meillä, asuntoa on etsitty, mutta näille "yksityisalueille" emme aio mennä edes katsomaan. Parkkifirman kyltti=selvä merkki riitaisasta naapurien keskeisestä kyttäysilmapiiristä ko. taloyhtiössä.

      • yhvvhy

        Hehheh. Etteköhän te mene sinne mistä kaupunki kämpän osoittaa.

      • Pitäkääyksityisalueenne

        Eiköhän asunnon ostaja päätä ihan itse minkälaisen asunnon haluaa ostaa ja miltä alueelta.

      • Vaikutusselkeä
        as-oy kirjoitti:

        Kun etsimme sopivaa asuntoa, jäi asunnot yhtiöissä, joissa oli yksityinen pysäköinnin valvoja, kokonaan katsomatta. Siksi, ettei niissä ollut vapaita vieraspaikkoja, ja sopimuskyltit viittaavat ongelmiin yhtiössä. Olisi hyvä tietää, mitä vaikutusta sillä on yhtiön hintatasoon verrattuna hyvään yhtiöön. Ainakin kiinnostusta nuo kyltit vähentävät rajusti.

        Vaikuttaa asuntojen hintoihin alentavasti suoraan sitä kautta, että maksukykyiset ja työssäkäyvät perheet, joilla on pakko se auto olla työn takia (tai jopa kaksi), välttävät yksityisen sakottajan piirissä olevia taloyhtiöitä. Hieman pidemmällä aikavälillä parkkifirman alueilla asuvat enää työttömät ja muut pienituloiset. Ainakin meidän kylällä jako on aika selkeä, slummiksi mielletyissä kortteleissa on parkkifirma, ja muualla ei - asuntojen pyyntihinnat ovat sitten sen mukaiset.

      • DEFGHIJK
        Vaikutusselkeä kirjoitti:

        Tämä on täysin sinun toiveajattelua. Kyllä asuntojen ja asuinalueiden arvostukseen vaikuttavat täysin muut seikat. Toisaalta riittävät taloyhtiön pysäköintipaikat ja niiden asianmukainen valvonta eivät ainakaan vähennä kohteen vetovoimaa..

      • OstajaJooMutta
        Pitäkääyksityisalueenne kirjoitti:

        Eiköhän asunnon ostaja päätä ihan itse minkälaisen asunnon haluaa ostaa ja miltä alueelta.

        Väärinpysäköijät ja luikurit ovat useimmiten sitä kansanosaa jotka eivät asuntoja ostele.

      • NormaaliEppu
        OstajaJooMutta kirjoitti:

        Väärinpysäköijät ja luikurit ovat useimmiten sitä kansanosaa jotka eivät asuntoja ostele.

        En tiedä onko näin, mutta ainakin ongelma koskee silloin myös meitä sijoitusasuntojen ostajia. Yhdessä omistamassani asunnossa vuokralaisten vaihtuvuus on ollut erittäin suurta, ja juuri tässä talossa on yksityinen pysäköinninvalvonta. Ehkä jatkossa ostajan on todellakin järkevää jättää ostamatta asunto tällaisesta yhtiöstä joka turvautuu yksityiseen valvontaan. Itsekään en ole edes onnistunut välttämään sakkoa tällä alueella, todennäköisesti tällainen yli-innokas valvonta vaikeuttaa myös vuokralaisten asumista, ja siten aiheuttaa vaihtuvuutta.

      • kokemukseni

        Sama kokemus täällä. Sakkofirma on pelkkä jäävuoren huippu monesta muusta ongelmasta näissä taloyhtiöissä! Onhan se toisaalta hyvä, että surkeimmat taloyhtiöt ovat kylteillä merkattuja, niin tietää olla ostamasta asuntoja näistä.

      • Pitäkääyksityisalueenne
        OstajaJooMutta kirjoitti:

        Väärinpysäköijät ja luikurit ovat useimmiten sitä kansanosaa jotka eivät asuntoja ostele.

        Jep. Sitä "kansanosaa" ne lopulta on kaikki asukkaat näissä taloyhtiöissä, kuten tuossa moni muukin on kommentoinut. Työssäkäyvä kiertää nämä alueet kaukaa.

    • Kitisijätpois

      Aika vmäistä taloyhtiön hallitukselta järjestää yhtiön osakkaille ja heidän vierailleen tarpeettomia parkkisakkoja, ja vielä maksaa tästä "ilosta" parkkifirmalle.

      Jos valvontaan ryhdytään, on kyllä varattava jokin tai joitakin vieraspaikkoja vaikkapa sitten kiekkopaikkoina niin, että vieraspaikat eivät ole pitkäaikaiskäytössä.

      Tyttäreni asuu talossa, joka teki yhden ammattivalittajan kitinän jälkeen sopimuksen yksityisen valvontafirman kanssa. Vieraspaikkoja osoittava kyltti poistettiin ja nyt niillle paikoille pysäköinti voi tuoda pikavoiton. En siis voi enää pysäköidä noille entisille vieraspaikoille. Kun kadunvarrenkin paikat ovat usein varattuja, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin pysäyttää auto sen marisijan ikkunan alle ja siinä sitten odotella, että tytär tulee kyytiin tai noutaa tavarat, joita olen hänelle viemässä tai tuo tavarat joita olen hakemassa. Akun säästämiseksi en tietenkään pysäytä moottoria ainakaan alle 5 minuutin pysähdyksen ajaksi.

    • tartu_toimeen

      Taas on kevät, ja kohta on yhtiökokousten aika käsillä. Nyt kannattaisi tehdä hallitukselle esitys yhtiökokoukseen pysäköintipaikan ongelmien selvittämisestä. Hallituksen tulee noudattaa yhtiökokouksen päätöstä, tai se on vuoden päästä entinen hallitus. Eikä olisi paha rasti asettua itsekin ehdolle hallitukseen.

      Niin, ja isännöitsijähän on vain hallituksen työrukkanen, joka ei näistä asioista päätä. Hallitus valitsee vuosittain isännöitsijän. Joko vanhan tai uuden.

    • bubbabomb

      Hei,

      Korkein oikeus on antanut ratkaisun yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevassa asiassa 16.3.2010, jossa se ilmaisee yksityisen pysäköinninvalvonnan olevan lain mukaista toimintaa.

      Korkein oikeus otti ratkaisussaan kantaa myös auton haltijan väitteeseen siitä, että hän ei ollut kuljettanut autoa ja siten hän ei olisi velvollinen maksamaan valvontamaksua. Kyseisessä tapauksessa auton haltija ei esittänyt tietoa siitä, kuka muu autoa olisi kuljettanut. Näin ollen auton haltijan väitettä siitä, että hän ei ole kuljettanut ja pysäköinyt autoa, pidettiin epäuskottavana ja hänet velvoitettiin maksamaan valvontamaksu viivästyskorkoineen.

      Yleinen ja luonnollinen lähtökohta onkin se, että auton haltija on myös auton käyttäjä ja kuljettaja. Tästä johtuen valvontamaksu osoitetaan auton haltijalle. Mikäli auton haltija ei ole kuljettanut autoa, hänellä on kuitenkin tieto siitä, kuka hänen autoaan on kuljettanut. Mikäli auton haltija ei kykene ilmoittamaan, kuka hänen autoaan on kuljettanut, lienee selvää, että kuljettaja on ollut auton haltija. Mikäli valvontamaksun periminen etenee oikeudelliseen perintään, valvontamaksun perintäasiaa käsitellään tuomioistuimessa. Tuomioistuinkäsittelyssä auton haltijaa tullaan kuulemaan asiasta ja hänen on lain mukaan pysyttävä tuomioistuimessa esittämässään kertomuksessa totuudessa. Näin ollen auton kuljettajatieto tullee selviämään viimeistään tuomioistuinkäsittelyssä.

      • Että_silleen

        Lopeta massapostittaminen. Se on Suomi24:n sääntöjen vastaista.

        Mitä esimiehesikin sanoo, kun levittelet firman vakiovastausta täällä tälleen julkisesesti? Se on tarkoitettu vain "asiakkaiden" pelotteluun. Hyi hyi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1381
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1195
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      23
      1131
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1070
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1041
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      947
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      919
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      885
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      869
    Aihe