Ruotsi on päättänyt, kas kumaa,että sille ei enää käykään se että maahan turvapaikkaa hakemaan tuleet haahuilevat rekisteröimättä Ruotsissa, ties missä.
10 000 karkotuspäätöksen saanutta on edelleen Ruotsissa ties missä, viranomaisten tavoittamattomissa. 17 000 jonossa odottamassa käsittelyä ja todennäköistä maasta poistopäätöstä.
10 000 karkotuspäätöksen saanutta on edelleen Ruotsissa ties missä, viranomaisten tavoittamattomissa. 17 000 jonossa odottamassa käsittelyä ja todennäköistä maasta poistopäätöstä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi että tämä tieto rauhoittaisi mieltä ja pelkoa.
Ne on jo täällä.
karkoitetut varmaan marssivat kohti Suomea.
Ovat varmaan kuulleet muilta nekuilta, että doq ottaa hyvin isoakin mulkkua peppuun ja ovat tulossa testaamaan. Olitko jo kyllästynyt persujen pieniin pilleihin?
Tänne on sitten ihan turha tunkea noita islamisteja YHTÄÄN ENÄÄ pipilä ja kumppanit.
Jari tervon mukaan ruotsalaiset on sit varmaan sitä samaa valkoista roskasakkia ? Poliisikin yrittää malmön kapinointia suitsia.
Lienee ruotsidemokraateilla sormensa pelissä tavalla tai toisella. Ei tuota muuten toteutettaisi millään.
Ruotsalaisia varmasti rauhoittaa asia, että Suomessa turvapaikkahakemuksensa peruneet ja Suomen oloihin järjestelykeskuksineen ja muuta kyllästyneet turvapaikanhakijat kyllä palaavat Suomen sosiaaliturvan piiriin - jos siis eivät palaa omaan maahansa, koska Schengen. Itseäni kiinnostaa, että mitä on tapahtunut sinä aikana, kun ei ollut järjestelykeskusta Suomessa ja tiivistettyä rajavalvontaa: Siis viikkojako maahan ramppasi tuhatmäärin paperittomia, joista ei edes tiedä ovatko rekisteröityneet ja missä ovat, että ihanko niiden turvapaikanhakijoiden oman vapaaehtoisuuden varassa on Suomessa ollut rekisteröityminen maahan laittomana tulleena ulkomaalaisena maan viranomaisille ennen järjestelykeskusta? Jos olisin kyynikko, voisin melkein maalata piruja seinille ja väittää muutaman rikollisenkin livahtaneen maahan, mutta mitäs sellaisia sanomaan, kun ei asioista mitään tiedä.
On ERITTÄIN epämiellyttävää, että täällä : Suomi24, sekoitetaan käsitteet pakolainen ja turvapaikanhakija jonkinlaisen kummallisen vääristävän nimettömän rasismimouhotuksen nimissä tahallisesti. Jos ajattelisin, niin itse en pääsisi edes Ruotsiin ilman passia. On käsittämätöntä - ihan objektiivisesti- jos turvapaikanhakijoista massat väittäisi viranomaisille, että muka kenelläkään heistä ei ole henkilöpapereita. Totta aivan varmasti on. Totta on myös se, että sotia käyvissä maissa on passit valtion vihollisiksi katsotuilta vainotuilta laittomasti otettu pois tai sitten niillä ei ole henkilöpapereita alunperinkään, mutta luulisi kaikkien osaavan kertoa keitä ovat ja mistä ovat, eikä sellainen ole mahdollista, että esimerkiksi 50 000 aivan kunniallista kansalaista yhtäkkiä tulisi uuteen maahan, eikä kukaan tietäisi taustoistaan mitään. En täysin ymmärrä, että miksi rikkaat Suomesta turvapaikkaa hakevat eivät tule lentokoneella jostakin Euroopan maasta - jos eivät omasta maastaan pääse suoraan Eurooppaan, suoraan Helsinki- Vantaalle, koska jos ei ole viimeistä omaisuutta viety ja jos kerran vielä on varaa matkustaa, miksi tulla jalkapelissä ja laittomasti jonkun Tornion rajan ja jalkapatikan kautta Suomeen, kun kyllä viimeistään EU kaiketi tunnustaa ja osaa erottaa rikolliset muista kansalaisista. "Turvapaikkaan oikeutettu" ei sinänsä itsessään ole mikään ihminen ei Suomeen eikä Ruotsiin eikä mihinkään, joka vain pakenee köyhyyttä. Ylipäätään luulen niiden oikeasti vainottujen jääneen sinne sotia käyvien maiden naapurimaihin tai sinne sota-alueille nälkää näkemään, koska niitä tuskin on paikalliset viranomaiset avustaneet turvapaikkahakemuksissa EU:hun.
Ei rikkaita ulkomaanelättejä kiitos, mieluummin niitä hätää kärsiviä ja oikeasti köyhiä.