http://www.kdlehti.fi/2015/09/29/tyoton-jaa-pakolaiskriisin-jalkoihin/
Suomessa noin 400 000 työtöntä. Nyt päälle tulee 100-200 000 pakolaista vuoden sisällä. Pakolaiset ajavat ausnto- ym. jonoissa kantasuomalaisen työttömän ohi mennen tullen. Samaa koskee työllistämis puolen asioista. Suomeen on tulossa ennenkokemattomat kurjuuden ajat kantasuomalaisille työttömille. Heidän puolestaan ei marssita ja nousta barrikadeille. Katkeruus kasvaa valtaviin mittoihin ja sen tietää mitä siitä seuraa. Sosiaalitoimistojen jonotusajat kasvavat sietämättömiksi, koska käsiteltäviä asioita on niin paljon. Kuinka hallitus ajoi maamme tähän tilaan?
Suomessa noin 400 000 työtöntä. Nyt päälle tulee 100-200 000 pakolaista vuoden sisällä. Pakolaiset ajavat ausnto- ym. jonoissa kantasuomalaisen työttömän ohi mennen tullen. Samaa koskee työllistämis puolen asioista. Suomeen on tulossa ennenkokemattomat kurjuuden ajat kantasuomalaisille työttömille. Heidän puolestaan ei marssita ja nousta barrikadeille. Katkeruus kasvaa valtaviin mittoihin ja sen tietää mitä siitä seuraa. Sosiaalitoimistojen jonotusajat kasvavat sietämättömiksi, koska käsiteltäviä asioita on niin paljon. Kuinka hallitus ajoi maamme tähän tilaan?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kari Suomalainen näki tämän jo kymmeniä vuosia sitten:
http://tinypic.com/view.php?pic=dxxpnb&s=5#.VgoUr3rtmkp
http://tinypic.com/view.php?pic=xf4oy&s=5#.VgoTs3rtmkp
Eipä ole kenelläkään tuoda rinnalle ensimmäistäkään Muhammedin piirtämää pilapiirrosta, jossa ennusteet osuisi lähellekään yhtä hyvin kuin Karilla.
Useita työttömien tekemiä epätoivoisia tekoja on tosiaan tuloillaan.
YT:t tulee kiitos lakon. Jo Maanantaina lehtitalo sanoi erottavansa 100! Kannattiko lakkoilla?! ahahah
Ei kai. Eikös pitänyt 110 000 tulla lisää. Voi hitsi, hitsi. Millon se Sipppilä hokasee.
Ainakin pääsee hyvään hoitoon linnaan, jos työtön tekee jonkun Suomen ja Suomalaisten työttömien puolustus teon. Mitä menetettävää enää Suomalaisilla on vielä? Sanan-, mielipiteenvapaus on jo viety . Että silleen.
Väkivalta ja raiskaukset lisääntyvät myös.
30000 lakkolaista torilla sen teki. SAK on piru
Miettikääpä sitä, kun pakolaiset ja työttömät asutetaan samoihin vuokraslummeihin asumaan. Olisi viisainta asuttaa pakolaiset Halla-ahon ehdottamiin parakkikyliin ilman rahallisia etuuksia. Muuten yhtälö on kohtalokas.
Onneksi ay-liikkeet sentään saivat hallituksen polvilleen ja luopumaan säästöistään. Ehkä hallitus nöyrtyi hillitäkseen kansan suuttumusta pakoloisiin.
saaqw
Työttömien kannattaa ruveta avoimen rasistisiksi.
Lakanaa päälle ja sirppiä käteen.
Palkkiona asunto "valtionhotellissa".
Ei kyllä pieni ihminen ymmärtänyt mitä raapusti äänestyskopissa kun persun numeron siihen väänsi. Tulos on että koko maa on sekasorron kourissa. Ihan käsittämättömän hampaatonta ja munatonta politiikkaa. Ei saatu länsirajalle ajoissa tarkastuksia. Ja maahan tulee porukkaa ihan sikana. Todellinen anti puolue.
Ihan turha odottaa ääntä seuraavissa vaaleissa. Jätän äänestämättä tai protestina vaikka vihreitä.
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_koyhyys_syvenee__aikuisuus_on_nuorelle_taloudellinen_riski/8339078
Kuinka moni nuori menettääkään otteen elämään jo koulusta päästyään. Asuntoa et saa, et työtä.
Amerikassa asunnottomuus on arkipäivää keskiluokalla ja köyhillä. Samoin käy EU:ssa Keynesin talouspolitiikalla.
http://www.collapse.news/2015-09-25-fake-economic-recovery-new-yorkers-with-full-time-jobs-are-living-in-homeless-shelters.html
Pitää ajatella vähän laajemmin. En minäkääm halua pakolaisia mutta ymmärrän niitä. Suurvallat jotka aiheuttaa ja pitää kriisejä yllä saisivat kantaa vastuun mutta ei. Amerikkalaiset aiheuttivat irakin käytännössä sisällissodan. Venäjä tukee syyrian pääsyyllistä ja sekaantuu ukrainan sekasortoon aseellisesti.
Ei näitä suurimpia syyllisiä saada vastuuseen niin on tehtävä se mihin pystytään. Aivan helvetin typerää lietsoa vihaa työttömien ja pakolaisten välille. Niistä ei kumpikaan ole syyllinen toisen tilanteeseen.
Venäjä tukee, koska he taistelevat terrorismia vastaan Syyriassa. Venäjällä on myös maassa tukiohta.
Pakolaisista ole kyse, että toisiaan vastaan etujärjestäytyneet suomalaisjuntit eivät halua jakaa töitä kaikkien kynnelle kykenevien kesken. Näin umpitolloa kansaa ei toista Maa päällään kanna.
Auttakaa kantasuomalaisia.
Tästä ei hyvää seuraa, se on varma.
Työtön jää pakolaiskriisin jalkoihin
29.9.2015 KLO 06:50 UUTINEN KD Lehti
– Pakolaisia ja työttömiä ei pidä asettaa vastakkain. Toimivalla työllisyyspolitiikalla pitää varmistaa, että vastakkainasettelua ei tapahdu myöskään kansalaisten silmissä, kansanedustaja Sari Tanus huomauttaa. (Kuva Kristiina Kunnas)
Viime viikolla vietettiin työttömien valtakunnallista edunvalvontaviikkoa. Huoli on suuri, työttömyys on kasvanut jyrkästi.
– Työttömyys on kasvanut jyrkästi ja työllisyysmäärärahojen riittävyys on puhuttanut jo keväästä lähtien, Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa.
Työttömien puolesta ei ole noustu barrikadeille.
Tanuksen mielestä työttömien heikko ääni on jäänyt ”isompien kriisien” varjoon. Samanaikaisesti, kun hallitus kamppailee työssä olevien etujärjestöjen kanssa työllisten etuuksista ja kymmenet tuhannet pakolaiset vyöryvät rajojemme yli, on heikompiosaisten suomalaisten ääni jäänyt kuulumattomiin.
Helsingin rautatientorilla kokoontui puolitoista viikkoa sitten kolmekymmentätuhatta mielenosoittajaa, vaatien hallitusta perumaan pakkolakinsa ja AY-pomot pyrkivät osoittamaan, kuka tätä maata todellisuudessa johtaa.
– Mielenosoituksessa ei kuitenkaan näkynyt banderolleja, joissa olisi noustu puolustamaan työttömiä, Tanus toteaa.
Hän suree sitä, ettei löytynyt yhteistä tahtoa luopua 5% verran omastaan, vaikka sen seurauksena jopa 50 000 työttömällä olisi voinut olla mahdollisuus työllistyä.
– Lähes 400 000 suomalaisen työttömän joukko on aivan hiljaa. Se ei marssi kaduilla, eikä pidä ääntä itsestään. Työttömyys nujertaa ihmisen yllättävän nopeasti.
Meidän päättäjien täytyy huolehtia, että ne sadattuhannet suomalaiset, jotka ovat tässä talouden myllerryksessä jääneet ilman työpaikkaa, saavat myös äänensä kuuluviin ja saavat vähintäänkin ne etuudet, jotka heille kuuluvat.
– Pakolaisia ja työttömiä ei pidä asettaa vastakkain. Toimivalla työllisyyspolitiikalla pitää varmistaa, että vastakkainasettelua ei tapahdu myöskään kansalaisten silmissä.
Tanuksen mukaan tilanne, jossa kantaväestö kokee, ettei heidän toimeentulostaan kanneta huolta, samanaikaisesti, kun maahanmuutto vaatii yhä suurempia panostuksia, on omiaan kasvattamaan muukalaisvihaa ja rasismia.
Työllisyys- ja starttirahojen tarve, tai pikemminkin niiden puute, nähtiin jo aikaisin keväällä. Työttömien yhdistysten viesti päättäjille oli kuitenkin selvääkin selvempi: ”Rahat on loppu.”
– Päivärahojen lisäksi henkilökohtainen kohtaaminen on monelle työttömälle elintärkeää. Jos virkailijan luokse pääsee pahimmillaan vasta puolen vuoden päästä, on tilanne kestämätön. Työllisyysmäärärahoihin tarvitaan reilusti lisää panoksia.
Olisitte uskoneet, kun Vasemmisto kertoi teille, ennen eduskuntavaaleja, että PetosjytkyKokoomusKepujen äärioikeistolainen EK-Veroparatiisihallitus, on MONINKERTAISTAMASSA MAAHANMUUTTOA, halpatyövoiman tuonnin ja ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman tavoitteella.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3437080/1990-luvun-oppi-unohtunut-hallitus-kasvattaa-kestavyysvajetta
Oliko pakko totella, äärioikeistoporvareitten rasismikorttia - sillä tuodaan halpatyövoimaa ja ihmiskilpiä veropakolaiseliitin ja oman kansamme väliin.
Jenkkien Irak-sotilaita maahantuova EK-sss-Veroparatiisihallitus, syyllistyy kansan- ja maanpetoksiin natokiimoissaan. Sen paikka on jo Valtakunnanoikeudessa, syytettyjen penkillä.
Valtakunnansyyttäjä vilahti medioissa, mutta ilmeisesti hänet sidottiin sittemmin puuhun, kun ei ole kuulunut eikä näkynyt ?
Näitä niin "hädänalaisia?" turvapaikanhakijoita liikkuu Vantaalla Jumbon lähellä. Kun siitä ohitse on ollut töihin liittyvää ajoa. Siellä ne pällistelee ohikulkijoita, kulkee kännykät kädessä ja polttaa tupakkaa. Se mitä niitä olen seurannut vaatteet viimeisen päälle Sipilän ja Orpon veronmaksajien rahoille heille tarjoaman ilmaisen elämän perässä tänne Suomeen. Sais lähettää takaisin mistä on tulleetkin. Pakolaiskysymyksessä ilmenee taas se tosiasia kyllä suomalainen on tyhmä uskoo kaikenlaisia satuja hädänalaisuudesta mitä ne keksii vaikka todellisuudessa mitään hätää....toisen maan työttömät siirtyy työttömiksi suomeen koska täällä elämä ilmainen heille vaan ei suomalaisille.
Ministerit vaan mediassa puhuu ettei vaan tulisi mellakoita. Vain siksi, että voisivat jatkaa sitä diipa-daapaa että, näin me ollaan päätetty koettakaa hyväksyä...kahvihuoneessa aikansa jupisevat mutta kaikki menee läpi. Mutta siksi juuri tarvitaan kovempia otteita ehkä jopa mellakoita? jotta saadaan viesti perille, että tämä mitä tekevät ei ole koko kansan hyväksymää toimintaa päästää näitä ihmisiä suomeen.
Mitä muita keinoja kansalla on vaikuttaa vaalejen välissä negatiiviseen kehitykseen kuin vaikka se mellakka? Sitä sopii kysyä. Mitään nopeaa keinoa vaikuttaa ei ole. Perinteiset suomalaiset vaisut mielenosoitukset niitä ei juurikaan noteerata. Näin isossa kysymyksessä pitäisi ehdottomasti tehdä jotain mikä välittää viestin kovempikalloisellekin ministerille.
Suomessa koittaa kovat ajat...
Päivi Lipposen sanoin. Raja on nyt ylitetty. Vuoden sisällä suomessa tapahtuu ikäviä asioita.
Mutta näistä on varoiteltu kyllä...
Mamut voivat sitten palkata isoihin perheasuntoihin kantasuomalaisia työttömiä siivoamaan.
NO "mikä" raja Päkällä on ylitetty??????????
Sehän marssii mamujen puolesta,, vaikka ne vakuutuspetoksen takia tappoivat suomalaisia,, eikä ikänä ole pyytänyt anteeksi ,,että turhaan syytti????????
No siksikö siirtyi pietariin turvaan,, ku tuli niinsanotusti ryssittyä,,,.
Tässä näkee kansanedustajien ja muiden päättäjien "vastuunkannon",, jykähän lähti "isojen" hartioiden kanssa brysseliin,,, .
Uuniperuna Matin jalka taas sairastui pääministerikautena,, ei muuta ku perhetyöhön, ja ei koipi kolottanut yhtään.
Mutta kun vaalit tuli ,, niin masan joka jalka on kunnossa,, miten on pään laita????????
Hallitukselle pakoloinen tärkeämpi kuin kantasuomalainen.
Hallitus kaavailee työttömistä pakolaisten palvelijoita. Siinä olisi nöyryytys kyllä viety äärimmilleen omaa kansaa kohtaan.
älä muuta sano.
Muslimit ovat tottuneet polkemaan muut jalkoihinsa:
http://www.irishtimes.com/news/world/middle-east/saudi-officials-confirm-mecca-stampede-death-toll-1.2371897
Toivotaan, että palaavat kaikki kotimaahansa. Täällä vain aiheuttavat epäjärjestystä.
Suomalainen työtön on nöyrä, pakolaiset röyhkeitä.