Hei, Lahden torilla on mielenosoitus tätä hulluutta vastaan. Tulkaa kaikki torille klo 12.00. Toivottavasti ihmisiä tulisi mahdollisimman paljon mukaan. Banderolleja voi tehdä mielensä mukaan. Nasevat ja mieleenjäävät lyhyet lauseet hyviä.
Tavataan torilla!
Tavataan torilla!
Vastaukset 30
Vanhimmat
En pääse mutta kannattaisi myös käyttää vastakohtia vaatetuksiin.Rääsyläisiä ei ihan mutta vähän paikattuja ja smokit ja frakit.Ja tavalliset tuulituisku asut.
Myös Mikkelin torilla mielenosoitus lauantaina 3.10. klo 12. Tervemeno Mikkelistä ja lähiympäristöstä sinne.
Kertokaa kavereillenne ja tuttavillenne tästä. Koittakaa saada väkeä paljon mukaan. On erittäin tärkeää että ihmiset näyttävät, että he vastustavat tällaista pakkomokutusta. Suurin osa ihmisistä ei hyväksy sitä että veroja ja maksuja korotetaan, että saadaan elätettyä yhä suurempi maahanmuuttajien joukko. Tälle on tehtävä loppu.
Myös Mikkelin torilla lauantaina 3.10.2015 klo 12.00 mielenosoitus maahanmuuttoa vastaan. Menkää ihmeessä mukaan!
Uskompa,että tälläiset palstat kohta poistetaan.
Torniossa kanssa on mielenosoitus lauantaina 3.10. jälleen tätä pakolaistulvaa vastaan. Hieno homma, nyt kansalaiset ovat heränneet oikein kunnolla vastustamaan Suomen tuhoamista. Kyllä tästä hyvä tulee. Päättäjien on regoitava, kun tarpeeksi suuri joukko kansalaisa aloittaa näyttää mieltään tätä hulluutta vastaan. Jos pääministeri ei reagoi nopeasti tilanteeseen ja laita rajoja kiinni, on vaihdettava pääministeriä. Emme me enää muutakaan voi.
Kuulemma raja on auki marraskuuhun asti.
Laitetaan rajat kiinni NYT!!
Hallitus vitkuttelee ja nöyristelee EU:lle
SSS-miehet odottavat itselleen suojatyöpaikkaa
EU:sta niin kuin Katainen.
Helsingissä Narikkatorilla on myös mielenosoitus lauantaina 3.10. klo 15. Sinne menee varmasti iso joukko ihmisiä. Se tulee ilmeisesti olemaan suurin mielenosoitus lauantaina. Siis ensi lauantai on suomalaisten isänmaallisten ihmisten Mielenosoituspäivä! Hyvä, hyvä. Kaikki mukaan.
Minäkään en voi osallistua kun tyo ikä ja terveys on esteenä ja matkakin on pitkä, menkää te jotka voitte, jotain on nyt tehtävä.
Hyvä. Kiitos tiedosta! Ja käyttäydytään sitten asiallisesti itse, eikä provosoiduta.
Joukkoon tulee aina nk. vastapuolen provokaattoreita, jotka esiintyvät "meinä", lietsovat erilaisia huutoja, joista tietävät seuraavan lisää aggressiota. Tämä on kommunistien vanha kikka jota käyttävät, käytetty jo ainakin Venäjän vallankumouksessa. Heitä kutsutaan agitaattoreiksi.
Näin tapahtui viimeksi mm. Jyväskylässä, jossa vasemmisto laittoi marssijoiden "perivihollisen" viattomasti huuhailemaan jalkakäytävän reunalle ja sitten joku lietsoi aggression ja isänmaalliset poikamme astuivat suoraan vasemmistoagitaattoreiden virittämään ansaan ja sirolamediat saivat uutisaiheen.
Kyseessä ei nyt ole vasemmiston, tai natsien oma mielenosoitus, vaan, niin, keiden? Mikä on mielenilmaisujen täsmällinen sanoma? Minkä puolesta siellä olemme? Järjestäjät, määritelkää mielenilmaisun täsmällinen tarkoitus!
Itse ymmärrän mielenilmaisun, sekä oman tarkoitukseni olevan vastalause Suomen päättäjien piittaamattomuudelle jo kaikki hyvät tavat ohittavalle - ei maahanmuutolle -, vaan toisten kotimaahan tunkeutumiselle ja laittoman ja sopimattoman käytöksen sallimiselle näiden maahantunkeutujien taholta Suomen omaa kansaa vastaan.
Viestini on: rajat kiinni ja maahantunkeutujat sille puolen rajaa, mistä tulivat! Ruotsin ongelma ei ole, eikä enää saa olla meidän, suomalaisten ongelma!
Eduskuntamme on määrättävä Puolustusvoimamme, ei (yleensä väärennettyjä) "papereita" lukien sivusta seuraamaan maahantunkeutumista, vaan estämään maahantunkeutuminen ja poistamaan jo tunkeutuneet, heti, ja tarvittaessa asellista voimaa käyttäen! Eli esim. ampumalla kohti maahantunkeutujia. Tätä varten meillä on Puolustusvoimat!
Missä muuten on NATO? Eikös sen pitänyt olla ja sille maksaa miljardeja juuri tätä tarkoitusta varten? Suomi ei onneksi kuulu NATO:oon, mutta eipä ole NATO siihen kuuluvia euroopan maitaankaan puolustanut, eikä Obama tukeansa antanut, vaikka on "Venäjän varalle" haalinut runsaasti aseistusta, EU:n itärajoille. Ronttaa sitä kaiken aikaa lisää Viroon, vaikkeivät sirolamediat tätä suomalaisille kerro. Tankkeja ja ohjuksia tuodaan. Lukekaa Sputnikia.
Nyt on sota! Muslimien jihad! Tältä asialta ei pidä yhtään enempää sulkea silmiään. Piittaamattomuus Suomen puolustuksesta on anteeksiantamaton sotarikos.
Kiitos, Venäjä, ettette te, kaikista ruotsalaisista valheista huolimatta ole ylittäneet rajaamme. Se on Ruotsi itse, joka tuo rajamme täyteen vierasmaalaisia, lähi-idästä asti! Kuten olen kauan varoittanutkin. Mutta Ruotsin vastaisia kirjoituksia on sensuroitu medioissa, sekä keskustelufoorumeilla, sekä kirjoittajia bannattu. Pian kai vangitaankin.
https://www.youtube.com/watch?v=QbqxHR8q2GM
Suomen kansa, herrat ja työläiset, Suomen puolesta! Eduskunta ja hallituksemme on meidät pettänyt.
Pro Patria!
Valkoinen tai sininen kaapu mukaan.
alibabat pois suomesta.
lauantaina jaetaan kiväärit, jippii !
Huppumies ja trolli yhdistettynä = ongelmajäte.
Suoli24 kokoontumisajot vai.
Onko turussa jotain toimintaa kyseisellä päivänä?
Aitoa tunnelmaa eikä voida provosoitua maailmallakaan.LUMIUKKO.
jos joulupukki lahjoja jakaa niin on tämä sitten ulkona kuin lumiukko.
aaaah minä tulen!
Samaan aikaan on miekkari rasisteja vastaan, kuka tonne menee maahanmuuttoa vastustamaan varautuu myös ottamaan turpaan.
Onko tuo uhkaus?
Mene kouluun teinipelle !!!. äläkä inise täällä.
: ) Olipas kommentti.Olihan Torniossakin viimmeksi vastamielenosoitus http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsin-puolella-jarjestettiin-tornion-vastamielenosoitus-myotatunnon-ja-solidaarisuuden-puolesta/5319076
Mielenosoitukset, hyvä hyvä! Saa Jari Tervokin taas repiä sen krapulapaskalta lemuavan perseensä!
Ei näihin voi osallistua, kun ei ole taksirahaa niin kuin maahantunkeutujilla on.
Ilmoittakaa lauantain mielenosoituksista tuttavillenne. Olisi kiva jos ihmisiä olisi paljon paikalla. Itse menen Helsinkiin. Torilla tavataan!!
Oikein hyvä, että lopultakin alkaa tapahtumaan.
Muistakaa! Valkoiset vaatteet päälle. Olisin mukana, jos olisi lähempänä. Olen mukana ajtuksin!
En ole rasisti, mutta tämä tilanne vaatii toimintaa ja järkevää ajattelua.
Tämä pitäisi OLLA KOKO SUOMEN LAAJUINEN MIELENILMAISU PVÄ 3.10.2015 !!! Vaadittava SSS ORPOJEN EROA,SUOMEA ETTE TUHOA! Ps Kasvoja ei tarvitse peittää,olemme isänmaan asijalla eikä meitä RASISTIKORTTI PELOTA!
Rajat kiinni mielenosoitusten facebook sivuja :
Tornio https://www.facebook.com/events/1490319561294145/
Helsinki
https://www.facebook.com/events/939664502758588/
Lahti
https://www.facebook.com/events/878926295522212/
Tampere
https://www.facebook.com/events/1713297108898888/
Ollaan tulossa porukalla. Tämä älyttömyys pitää saada aisoihin!!!!!
Pistäkää sana kiertämään näistä tapahtumista. Aikaa on monta päivää kysellä ihmisiä mukaan.
Valkoiset vaatteet päälle, mutta ei mitään KKK asuja. Hankkikaa vaikka armeijan lumipukuja ja suomen liput niihin. Pysykää laillisuuden rajoissa.
Nyt on VR:llä edullisia matkoja. Vain 15 euroa suuntansa. Jos olette tulossa kauempaa, katsokaa tarjoukset VR:n sivuilta. Kun kirjautuu Veturin asiakkaaksi, voi ostaa halvat matkat. Matkat on ostettava 48 vuorokautta ennen matkaa joten ostakaa nopeasti.