Mitä on laatu?

Usein täällä puhutaan autojen laadukkuudesta ja nostetaan jokin merkki huipulle.

Mitä se sitten tarkoittaa?

Sitäkö, että auto on muovinen rimpula ja että pääsee 100% varmuudella paikasta A paikkaan B vaiko sitä, että auto tuntuu laadukkaalta ja sillä pääsee 99.9% varmuudella perille?

Siis erot ovat oikeasti vieläkin pienempiä merkkien välillä mutta en jaksanut tarkemmin laittaa.

Tällä hetkellä laadukkain auto mitä olen omistanut on ehdottomasti Peugeot 406. Ei ole ikinä jättänyt tielle ja yleisolemus on laadukas.

Omistettuna on ollut järjestyksessä Avensis, Corolla, Megane, Golf ja ensimmäisenä autonani Sierra.

Millään muulla en ole tielle jäänyt kuin sierralla
eikä juuri ole ylimääräisiä korjaamokäyntejä ollut. Paitsi Meganella ja avensiksella pari kertaa. Ei mitään vakavaa kuitenkaan.

Corolla kuitenkin autoista ikävin äärimmäisen muovisuutensa takia.
221717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Se että auto tuntuu laadukkaalle on sitä laatuvaikutelmaa.
Laatu on taas sitä että auto kestää, ei suurempia vikoja.
Toyotassa on laatua, mutta laatuvaikutelmasta ei tietoakaan.

Äänestä
  • Sun mielestä mora on laatupuukko.
    Mun mielestä ei.

    Äänestä

  • Vaikutelmaa tarvitsevatkin lähinnä markkinamiehet.
    Asiakas pitää saada uskomaan jopa uskomattomia asioita....

    Äänestä

Varmaan pitää paikkansa, mutta on kuitenkin henkilökohtainen näkemys, ihan arvostettava siitä huolimatta.
Auton laatu( täysin subjektiivinen näkemys):
On olemassa laadukkaita autoja ( BMW, Mersu ,Lexus jne), joita en tule todennäköisesti koskaan omistamaan.Syy: Ne ovat niihin sijoitettuun rahamäärään suhteutettuna minulle aivan liian kalliita.
Rahat uuden hienon auton ostoon löytyisi, jos möisin osakkeita , Lapin kämpän, metsää tai vastaavaa.
En näe kuitenkaan omalla kohdallani siinä järkeä, säästämäni ja työllä kasaan saamani omaisuus saa olla rauhassa.
Olen tumpelo, en osaa itse nykyään korjata autoa.
Nuorempana ajelin vanhoilla ritsoilla, joihin piti tehdä / teetättää jos minkälaista remonttia.
Silloin tuli päähänpinttymä siitä, että joskus minullakin on vielä auto, jota ei alinomaa tarvitse rassata.Aivan vahingossa minulle tuli japsiauto.( itse asiassa, kun kukaan muu ei enää huolinut euroromua vaihdossa kohtuuhintaan)
Minulla ei ollut oikein ennakkokäsitystä, mitä ne japanilaiset autot oikein on.
Joka tapauksessa olin tyytyväinen, kun auto osoittautui kestäväksi ja huolettomaksi.
Nyt pitää painottaa, että harrastan aivan muita asioita kuin autoilua, auto on minulle tarpeellinen, mutta ei mikään intohimo.
Seuraava auto voi olla muunkinmaalainen kuin japanilainen.
Keskustelu näillä palstoilla on joskus typerää, kun käytetään kliseitä ja stereotypioita, joilla ei nykyajan kanssa ole oikein mitään tekemistä.
Esimerkkinä: Vaikka olen ajanut käytettyinä ostetuilla autoilla ja vielä paljon kilometrejä, ei autojani ole vielä koskaan korjattu ruostevaurioiden vuoksi.Tosin olen suojauttanut hyväkuntoisena ostamani käytetyn heti alkuun.
Joka tapauksessa Hyvää Joulua ja turvallista matkaa kaikille!

Äänestä
  • mieleen, että kun sanoit:"En näe kuitenkaan omalla kohdallani siinä järkeä, säästämäni ja työllä kasaan saamani omaisuus saa olla rauhassa." Mihin sitten tuota omaisuuttasi säästelet? Itselläni on läheisiä kokemuksia sellaisesta, että tehdään suunnitelmia miten sitten eläkkeellä ostetaan sitä ja tätä ja matkustellaan yms. Ikävä vaan, kun tuo läheinen kuoli ennen kuin kerkesi käyttämään vaivalla keräämäänsä omaisuutta. En nyt tietenkään tarkoita, että tuhlata pitäisi tai sijoittaa johonkin autoon, vaan tarkoitukseni on aivan hyvässä hengessä muistuttaa, että sitä varalisuutta ei hautaan saa ja jos joutuu sairaalahoitoon pidemmäksi aikaa, niin maksut ovat omaisuuden/tulojen mukaiset.... Tästä on kokemusta, valitettavasti.
    Hyvää Joulua ja turvallista matkaa myös sinulle!

    Äänestä

  • 330d ja hajis kirjoitti:

    mieleen, että kun sanoit:"En näe kuitenkaan omalla kohdallani siinä järkeä, säästämäni ja työllä kasaan saamani omaisuus saa olla rauhassa." Mihin sitten tuota omaisuuttasi säästelet? Itselläni on läheisiä kokemuksia sellaisesta, että tehdään suunnitelmia miten sitten eläkkeellä ostetaan sitä ja tätä ja matkustellaan yms. Ikävä vaan, kun tuo läheinen kuoli ennen kuin kerkesi käyttämään vaivalla keräämäänsä omaisuutta. En nyt tietenkään tarkoita, että tuhlata pitäisi tai sijoittaa johonkin autoon, vaan tarkoitukseni on aivan hyvässä hengessä muistuttaa, että sitä varalisuutta ei hautaan saa ja jos joutuu sairaalahoitoon pidemmäksi aikaa, niin maksut ovat omaisuuden/tulojen mukaiset.... Tästä on kokemusta, valitettavasti.

    Asia on tietysti hiukan henkilökohtainen, mutta:
    Olen yh-isä, lapseni ovat teini-iässä.
    Lasten koulutus on se, johon säästän, sitä varten olen valmis realisoimaan, jos tarpeen.
    Toki jään työelämästäkin pois ennen eläkeikää.
    Autoon rahan laittaminen ei sovi näihin kuvioihin.
    Sitäpaitsi pidän matkustelusta ja hiihtämisestä Lapissa, eli kyllä minä itsellenikin jotain laitan.

    Äänestä

  • 330d ja hajis kirjoitti:

    mieleen, että kun sanoit:"En näe kuitenkaan omalla kohdallani siinä järkeä, säästämäni ja työllä kasaan saamani omaisuus saa olla rauhassa." Mihin sitten tuota omaisuuttasi säästelet? Itselläni on läheisiä kokemuksia sellaisesta, että tehdään suunnitelmia miten sitten eläkkeellä ostetaan sitä ja tätä ja matkustellaan yms. Ikävä vaan, kun tuo läheinen kuoli ennen kuin kerkesi käyttämään vaivalla keräämäänsä omaisuutta. En nyt tietenkään tarkoita, että tuhlata pitäisi tai sijoittaa johonkin autoon, vaan tarkoitukseni on aivan hyvässä hengessä muistuttaa, että sitä varalisuutta ei hautaan saa ja jos joutuu sairaalahoitoon pidemmäksi aikaa, niin maksut ovat omaisuuden/tulojen mukaiset.... Tästä on kokemusta, valitettavasti.
    Hyvää Joulua ja turvallista matkaa myös sinulle!

    ja prätkään niin suomalainen voittaa aina! Tullee verokertymää meidän kaikkien hyväksi.

    Äänestä

  • lottomiljunääri kirjoitti:

    ja prätkään niin suomalainen voittaa aina! Tullee verokertymää meidän kaikkien hyväksi.

    Hyvä pointti.
    Kyllä niiden, joilla on varaa ja elämäntilanne sallii, pitää saada laittaa rahaa autoihinkin.
    Meneehän se sitten yhteiseen kassaan.

    Äänestä

  • 330d ja hajis kirjoitti:

    mieleen, että kun sanoit:"En näe kuitenkaan omalla kohdallani siinä järkeä, säästämäni ja työllä kasaan saamani omaisuus saa olla rauhassa." Mihin sitten tuota omaisuuttasi säästelet? Itselläni on läheisiä kokemuksia sellaisesta, että tehdään suunnitelmia miten sitten eläkkeellä ostetaan sitä ja tätä ja matkustellaan yms. Ikävä vaan, kun tuo läheinen kuoli ennen kuin kerkesi käyttämään vaivalla keräämäänsä omaisuutta. En nyt tietenkään tarkoita, että tuhlata pitäisi tai sijoittaa johonkin autoon, vaan tarkoitukseni on aivan hyvässä hengessä muistuttaa, että sitä varalisuutta ei hautaan saa ja jos joutuu sairaalahoitoon pidemmäksi aikaa, niin maksut ovat omaisuuden/tulojen mukaiset.... Tästä on kokemusta, valitettavasti.
    Hyvää Joulua ja turvallista matkaa myös sinulle!

    Olet oikeassa, että turha sitä rahaa on kerätä enempää kuin tarpeeksi. Mutta jokainen tekee auton ostopäätöksensä omista lähtökohdistaan. Jotenkin se sama strategia tuntuu jatkuvan läpi elämän. Ja vaikka rahaa olisikin työläisellä muutaman hyvänkin auton hinnan verran niin silti on myös paljon muuta hankittavaa.

    Nykyään hyvään tietokoneeseen ja taulutelevisoon lisälaitteineen saa menemään helposti 10000 euroa. Huonekaluihin ja muuhun sisustamiseen voi helposti kuluttaa myös 10000 euroa. Mutta jotkut laittavat sen mieluummin vaikka autoon. Ja voipa joku laittaa rahat osakkeisiin, jolloin parin vuoden päästä rahat ovatkin kasvaneet kahdenkin auton hankintahinnan verran. Tuskin minäkään eläkeikää varten alan erityisesti säästelemään. Ja sairaskulujen kattamisessa myös auto katsotaan omaisuudeksi eri tavalla kuin esim samanhintaiset hifi-laitteet.

    Äänestä

"laittaisit" itsellesi minkäänlaisen uuden auton niin voisit sitten ehkä saada kokemuksen tuomaa syvyyttä näkemyksillesi investoitavista rahamääristä ja niillä saatavista vastineista. Pyydä nyt vaikka siltä aattona tulevlta lihavalta skeeggejätkältä laadukas Mersu tai Corolla lahjaksi niin pääset paikkaan A ja B, myös henkisellä tasolla.

Äänestä
  • Pyysitkö sinä siltä skeggekaverilta ohjeita miten laittaa sen asumuksenasi käyttämäsi klitsun dörtsi boseen ja sammuttaa valot omasta vinttikomerostasi?

    Kokemuksen tuomaa syvyyttä ei viestistäsi voi havaita luupillakaan katsomalla. Lukemalla viestisi voi olettaa sinun kuuluvan siihen alle 100 äo ryhmään, jota valitettavasti on puolet suomen kansasta. Miksi edes vaivauduit?

    Seuraavaksi kerron oman mielipiteeni laadun ilmenemisestä. Sinulla on nyt mahdollisuus tarttua tilaisuuteen ja antaa laadukas vastaus laatukysymykseen.

    Laatu näkyy parhaiten nimenomaan iäkkäämmissä autoissa. Uusissa ei laatu oitis tule esiin, koska huonot materiaalit esimerkiksi istuimissa kestävät kyllä hyvin ne pari ensimmäistä vuotta. Samoin erilaiset helinät, kolinat yms. tulevat iän myötä entistäkin voimakkaammiksi.

    Suosittelen ajamaan kahdeksankymmenluvun erimerkkisiä autoja ihan vain vertailun vuoksi. Uskon että laadukkuus on tässä ikäluokassa huomattavasti helpompaa havaita kuin aivan uusissa autoissa. Yllättäen yleensä ne autot mitkä vaikuttavat 15-20 vuotiaina edelleen ihan mukiinmeneviltä tuntuvat tulevan sieltä samasta lähteestä kuin tänäpäivänäkin kalliit autot.

    Äänestä

  • Laatua kirjoituksiin kirjoitti:

    Pyysitkö sinä siltä skeggekaverilta ohjeita miten laittaa sen asumuksenasi käyttämäsi klitsun dörtsi boseen ja sammuttaa valot omasta vinttikomerostasi?

    en halua ajaa yli 20 vuotta vanhoilla autoilla. ei tartte.

    nyt sitten arvostaa. Vaikka 20 vuotta vanha vankkuri pidettäisiin kuinka siististi niin se vanhenee myös ominaisuuksiltaan ja varusteiltaan, ja äkkiä sittenkin. Siinä uudessa Corollassa on 3 kertaa enemmän mukavuusvarustetta, jota kumminkin haluaisit.

    Kaveri toi ulukomualta ton ikäisen jaggen (sellaisen hiukan kulmikkaan X-jotain). Pitäisi olla laatuauto mutta kyl se surullinen esitys on, ei voi mitään. Sisältä alkujaan laadukkaat nahat ja verhoilut on käytössä pahasti perstaantuneita. Kun se ei ole niitä museoautoksi käyviä hienompia sedan- tai urheilumalleja niin enpä ottais vaikka halvalla saisin. Mieluummin Corolla, uutena.

    Äänestä

  • perseus kirjoitti:

    20 vuotta vanhan auton penkit perstaantuneita!
    Kyllä on laaduton auto!

    Äänestä

  • voi helvetti! kirjoitti:

    20 vuotta vanhan auton penkit perstaantuneita!
    Kyllä on laaduton auto!

    laaduton. En lainkaan epäile jaggen laatua, päinvastoin. Kelpaisi kyllä mutta uutena. Pointti oli, että vaikka kuinka on alkujaan laadukas auto niin kaikki 20 vuodessa perstaantunvat, sille ei mitään mahda. Joka toista väittää niin puhuu omiaan.

    Näihin uutena kalliisiin autoihin pätee usein:

    Sitä autoa, jota et pysty ostamaan uutena, et myöskään pysty pitämään käytettynä.

    Äänestä

  • perseus kirjoitti:

    laaduton. En lainkaan epäile jaggen laatua, päinvastoin. Kelpaisi kyllä mutta uutena. Pointti oli, että vaikka kuinka on alkujaan laadukas auto niin kaikki 20 vuodessa perstaantunvat, sille ei mitään mahda. Joka toista väittää niin puhuu omiaan.

    ymmärsin väärin

    Äänestä

Ei ole mitään yleistä laadukkuuden mittaria, koska laatu riippuu siitä miten itse kukin sen käsittää. Minulle laatu ei tarkoita minimaalista korjaamokäyntien määrää tai sitä, että autolla ei ikinä jää tien päälle. Vähävikaisuus toki tarkoittaa, että auton osat erikseen ja kokonaisuutena ovat teknisesti laadukkaita.

Minulle laadukkuus tarkoittaa sitä, että auto on mukava ajaa, eli äänieristystä ja varustelua löytyy enemmän kuin keskivertoautosta, materiaalit ovat pääsääntöisesti jotain muuta kuin muovia ja auto on muutenkin "tukevan" oloinen. Vaikka autossa olisikin satunnaisia vikoja, niin se ei haittaa.

Äänestä
  • Tuote on silloin laadukas, kun se vastaa asiakkaan tarpeita. Jokainen sitten itse määrittäkööt omat tarpeensa.

    Äänestä

Sisulla on ainakin seuraavia laatua koskevia painettuja tarroja:
Laatu on kilpailukykyä (Sisu truc race)
Laatu on näytön paikka (Sisu huoltoverkosto)
Laatu turvaa tulevaisuuden (Pasi sotilasajoneuvot)
Laatu on ystävällinen asia (Sisu myynti)
Laatu turvaa kehityksen (Sisu ja Tulos)
Tieto on laatua (Sisu compucheck huoltojärjestelmä)
Automaatio on laatua (Sisu ja robotit)
Näitä olisi vielä paljon lisääkin...

Äänestä

Jos autoon on pakko pyntätä sana laatu, niin itse pidän laatuautona teknisesti huoletonta ja helppokäyttöistä autoa. Kuten japsiautot ovat kokemukseni mukaan.

Kaikki halvatkin japsiautoni ovat pelanneet, eikä pitkälläkään reissulla tullut tunnetta siitä että voisi jäädä käynnistymättä. Sen sijaan rahani menivät hukkaan vuoden etsikkoajalla, kun omistin käytettynä ostamani E-Mersun (Väyrysmalli), kaikki herkut. Koko ajan sähköoikkuja ja yllättävät ruostevauriot käsittämättömissä paikoissa (ovikehykset). Rajun tappion jälkeen sitten upouuteen Mazda 6:een ja huoletonta on meno ollut.

Eli: tässä oma käsitykseni laadusta autossa.

Äänestä

Laatu minulle = Autoon on kaikin puolin tyytyväinen ja sillä on ILO ajaa!

Korjaamokäynnit vähentävät tietysti tyytyväisyys mittaria ja ravistukset, suuntavakaudettomuus yms. ajoiloa!

Itse olen tutkiskelun ja autokokemusten jälkeen päätynyt takavetosiin. Nykyään kun talviajoongelmat on ratkaistu hyvillä renkailla ja elektroniikalla ei yksinkertaisesti ole muuta valittavaa.. siis autoa josta tulisi iloa!

Etuvetoiset ovat kaikki samanlaisia hinnasta ja merkistä riippumatta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ilkka kirjoitti:

Usein täällä puhutaan autojen laadukkuudesta ja nostetaan jokin merkki huipulle.

Mitä se sitten tarkoittaa?

Sitäkö, että auto on muovinen rimpula ja että pääsee 100% varmuudella paikasta A paikkaan B vaiko sitä, että auto tuntuu laadukkaalta ja sillä pääsee 99.9% varmuudella perille?

Siis erot ovat oikeasti vieläkin pienempiä merkkien välillä mutta en jaksanut tarkemmin laittaa.

Tällä hetkellä laadukkain auto mitä olen omistanut on ehdottomasti Peugeot 406. Ei ole ikinä jättänyt tielle ja yleisolemus on laadukas.

Omistettuna on ollut järjestyksessä Avensis, Corolla, Megane, Golf ja ensimmäisenä autonani Sierra.

Millään muulla en ole tielle jäänyt kuin sierralla
eikä juuri ole ylimääräisiä korjaamokäyntejä ollut. Paitsi Meganella ja avensiksella pari kertaa. Ei mitään vakavaa kuitenkaan.

Corolla kuitenkin autoista ikävin äärimmäisen muovisuutensa takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu