Näin Saddam Sipilä tuhoaa valtiontalouden.

Kansa saisi hiljalleen ryhtyä miettimään motiiveja, miksi Sipilä haluaa ohjata kaiken mahdollisen tuoton Suomessa tehdystä työstä suoraan veroparatiiseissa majailevin megafirmojen omistajille? Tästä juuri on kyse suunnitelluissa pakkolaeissa, joilla tyntekijöiltä aiotaan ottaa palkoista työnantajille lisävoittoja, joista suurin osa päätyy veronkiertäjien taskuihin. Vosiko ehkä Sipilällä olla lähisuvun kautta järjestettynä miljoonaomaisuudet veroparatiisiyhtiöihin? Miksi ei...

Mikäli kansan keskuudessa ja esim. YLE:ssä on alkeellisinkaan matematiikka hallussa, on totuus EK:n juoksupoika-Hallituksen tavoitteista helppo nähdä.

Karu totuus on, että lukemattomat suuryritykset ovat kiertäneet Suomen valtion verojensa maksussa kokonaan ja tahti on rajusti kiihtynyt jo yli 10 vuotta. Nyt ollaan tilanteessa, missä rikkain omistajaeliitti pimittää valtiolta veroja 5-10 miljardia €/v. Ehkä vieläkin enemmän. Ja toisin kuin naapurimaissa, täällä on tehty ja edelleen tehdään kaikki mahdollinen veronkierron helpottamiseksi. Esim. Anne Berner lukeutuu räikeimpiin veronkiertäjiin ja on nyt minsteri. Puhdas matemaattinen totuus Bernerin kaltaisten veronkierrosta selviää tutkimalla suuryritysten liikevaihdon kokonaismäärää ja liikevoittoja, sekä Suomeen maksettuja veroja.

Veronkiertokohu nousi v. 2011 kun Lääkärikeskus Mehiläinen kiersi v. 2010 veronsa liki 40 miljoonan euron liikevoitosta, eli n. 10 miljoonaa euroa. Firma puolustautui sanomalla, että kaikki isot tekevät samaa verosuunnittelua.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118138-mehilaisen-harski-verokikkailu-%E2%80%9Delaa-suomen-rahoilla%E2%80%9D

Totta. Esim. Nokia maksoi v. 2010 veroa 625 miljoonan euron voitoistaan Suomeen 0,25 %.
http://www.uusisuomi.fi/raha/117434-nokian-verot-suomeen-025

Hallituksen pakkolait työntekijöiden palkkojen alentamiseksi tarkoittavat tosielmässä vain ja ainoastaan rahan keräämistä työntekijöiltä ja valtiolta veronkiertäjille, jolloin isku pahoin kituvalle valtiontaloudelle voi olla kuolettava. Sipilän Suomi on täsmälleen Kreikan tiellä, jossa ökyeliitti vei valtiolle kuuluvat verotulot omiin taskuihinsa. Kas tässä: http://www.talouselama.fi/uutiset/verotarkastajat loysivat kreikasta kaupungin jossa kaikki kiersivat veroja/a2137996
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

SF-Keisarin_vaatteet kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu