Jumalat pimentyvät tuhottomasti kun Ihmisistä tulee Jumalia. On näet kirjoitettu, että Ihminen oli suuri valo Jumalille, kun se oli niin hullu, typerä kuolevainen, mutta taitaa Kuolemakin olla joskus Ihmiskunnallekin katoava luonnonvara. Ajatellaan näet, että vaikka ruumis itsessään on kaikille maailmankaikkeuden olennoille väliaikainen "vaate" tai "rakennus" hengellemme, ihmiset eivät joudu enää kadotukseen Kuolemassa, koska Kuoleman idea itsessään on mahdotonta, ei mikään hetkenkään olemassaollut voi kokonaan kadota, koska siitä on niin paljon informaatiota jäänyt kaikkialle, pelkästään ympärillä oleva tilavuus on täynnä meitä, kun se siirtää kehoamme paikasta toiseen... Tilavuus tosin siirtyy suurella nopeudella muualle koko ajan, eli missäpä ne "enkelimme" sitten on, Raamattu sanoo, että nuo "kopiomme" ja "tallenteemme" voittavat lopulta meidät, koska ne eivät lankea massalliseksi, odottamaan Äiti-maan hekumallista aisti-infromaatiota kovinkaan paljoa. Sieltähän vauvammekin tupsahtavat tänne.... Kutistetusta olemuodostaan, siittiöistä ja munasoluista.... Voisihan tähän tietysti vetää taas sen hegemonian HELLVETISTÄ, jonne joutuneet tuhotaan, 7000 vuoden aikana, minkä maaplaneetta tulee olemaan jossain vaiheessa LEVOSSA. Hellvetti kestää "vain" 7000 vuotta, suurinpiirtein yhtäkauan, kuin nykyään väitetään kuluneen Aadamista...."Ikuisuuskin päättyy, minä tiedän sen"(Juice Leskinen). Siihen että mikään fysikaalisen maailman "ääretön" ei voi kasvaa nopeammin, kuin sille myönnetään koordinaatteja ja numeroita....Tämä tarkoittaa sitä, että Ihmisen sijaan tarvitaan uusi kuolevainen olentoryhmä, en tiedä, tuleeko toistaiseksi tietämättömistä eläimistämme sellaisia, vaiko koneista? Rakennamme varmaan mielellämme koneistamme "joskus syntisiä", kun tiedämme siitä niin paljon:-)
Kuolevaisuus vähenee => Jumalien Pimeys lisääntyy
Krevo
050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.