TEKES leikkaukset riittämättömät - lisää tarvitaan

Tänään kuulimme, että TEKESiltä leikataan vain 138 miljoonaa. TEKESIN vuosibudjetti on kuitenkin 2500 - 3500 miljoonaa, josta suurin osa Tekesin oman pöhöttyneen organisaation ylläpitoa. Suurin osa miljardeista menee siis Tekesiin itseensä! Ei niin saa olla. Tekesin organisaatiosta tulee leikata huomattavasti enemmän - marginaaliahan on vaikka kuinka paljon.

Tekes on päässyt paisumaan kuin pullataikina ilman kummempia tuloksia. Ne vuositatiset miljardit pitää kyllä saada parempaan käyttöön - jos ei muuhun niin valtion velanoton leikkaamiseen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan aluksi tahtoisin kiittää hallitusta oikean suuntaisesta päätöksestä. Nyt ei kannata alkaa vatuloimaan vaan ajaa Tekes hallitusti alas ja samalla miettiä puolueettomassa asiantuntijaryhmässä miten yritysten tukeminen tulisi jatkossa järjestää. Nyt on tiedossa miten sitä ei pidä hoitaa. Puolueettomaan asiantuntijaraatiin jäsenet valitaan julkisella kilpailuttamisella, tällä vältetään hyvävelikytkökset ja muut poliittiset ym lehmänkaupat ja koplaamiset.

Äänestä

TEKES on myös rahoittanut todella paljon ammattiyhdistysliikettä. Sehän on ollut suoraan puoluetukea SDP:lle!

Sieltä voi leikata ja paljon ja varmasti kansa kiittää. Nyt puolue tekisi hyvä vedon, jos Tekesiltä otettaisiin pois ja vastaavasti jossain kipukohdassa sitten peruttaisiin leikkaukset ja pienenettäisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huuhaatutkimus kirjoitti:

Tänään kuulimme, että TEKESiltä leikataan vain 138 miljoonaa. TEKESIN vuosibudjetti on kuitenkin 2500 - 3500 miljoonaa, josta suurin osa Tekesin oman pöhöttyneen organisaation ylläpitoa. Suurin osa miljardeista menee siis Tekesiin itseensä! Ei niin saa olla. Tekesin organisaatiosta tulee leikata huomattavasti enemmän - marginaaliahan on vaikka kuinka paljon.

Tekes on päässyt paisumaan kuin pullataikina ilman kummempia tuloksia. Ne vuositatiset miljardit pitää kyllä saada parempaan käyttöön - jos ei muuhun niin valtion velanoton leikkaamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu