Miksi Suomi pärjäsi ja Saksa ei v. 1944?

Miten voi olla mahdollista että se mikä päättyi Saksan Keskustan Armeijaryhmän tuhoksi kesällä 1944 johti Suomen suunnalla (Kannas, Laatokan Karjala) täysi erillaiseen tulokseen eli torjuntavoittoihin?

Oliko syyt sittenkin nämät:

1. Suomi demokratia, Saksa diktatuuri. Hitler ei sietänyt vetäytymistä vaan vaati toivottomassa tilanteessa pitämistä kiinni mistä tahansa asemasta?

2. Suomalaisten sotilaiden vaistonvarainen perääntyminen jota nimitetään "pakokauhuksi". Joskus on vain niin että terve järki sanoo ettei ole mitään syytä jäädä turhaan jyrättäväksi. Suomalaiset "liukuivat" puna-armeijan näpeistä irti.

3. Suomi kulutti hyökkääjää, Saksa epäonnistui

4. Saksan apu ei niin merkittävää kuin väitetään. Oleellisempi oli Suomen tykistön voima.

5. Suomen armeijalla oli nuori reservi, Saksa oli omat nuoret reservinsä jo hukannut idässä ja lännessä.

6. Demokraattisen maan sotilaat yksinkertaisesti sotivat pitemmän päälle paremmin kuin diktatuurimaan. Saksan sotilaiden moraalinen selkäranka väestöön kohdistuneen terrorin vuoksi oli luhistumispisteessä. Roiston psyyke ei pitkälle kanna.

7. Suomen maasto suosi sitä että puolustaja pääsi alta pois. Valko-Venäjällä näin ei ollut.

-------------------------------------

Bagrationin ja Kannaksen lähtökohta oli sama. Hyökkääjällä samankaltainen vastustamaton ylivoima eteenkin panssareissa, lentokoneissa ja tykistössä.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jospa Rudelilla oli ripuli kesällä 1944?

Äänestä

Hitler ja maasto. Hitler ajoi Saksan Keskustan Armeijaryhmän täydelliseen katastrofiin. Sen sijaan Suomen armeija haluttiin säästää VKT-linjalle ja lisäksi Suomi sai reserveistä 50% lisää voimaa. Saksan reservit olivat Valko-Venäjällä olemattomat.

Maasto suosi sitä että suomalaisten tarvitsi vetäytyä vain 10-14 km:n päivävauhtia. Siis parin tunnin marssi päivässä. Osa joukoista viivytti vihollista. Selustassa ei myöskään ollut partisaaneja kuten Valko-Venäjällä. Suomalaiset tunsivat maaston paremmin.

Sekä suomalaiset että saksalaiset sotivat rintamilla 1:20 panssariylivoimaa vastaan. Suomalaisia ei saarrettu ja tuhottu. Kadonneiden osuus kokonaistappioista oli tuskin juuri 6-7% suurempi. Valko-Venäjällä Saksan joukoilla yli puolet.

Äänestä

Keskustan Armeijaryhmää vastaan hyökkäsi puna-armeijan päävoimat.

Suomi oli sivusuunta ja niistäkin joukoista osa oli vain määräaikaisesti käytössä. Niitä alettiin jo heinäkuussa irrottaa Baltiaan.

Äänestä
  • "Keskustan Armeijaryhmää vastaan hyökkäsi puna-armeijan päävoimat."
    Et sitten hoksannut pointtia...

    Äänestä

  • asiantuntematonta soopaa.

    Äänestä

  • No, torpedoi omilla näkemyksillä ne kohdat jotka oli väärin.

    Äänestä

  • Puna-Armeijassa ei ollut mitään 'päävoimia', oli iskudivisioonia joita käytettiin myös Suomea vastaan.

    Äänestä

  • suurhyökkäys täydessä merkityksessä. Se tuhosi Saksan keskustan armeijaryhmän.

    Suomi oli sivusuunta, johon käytettiin korkeintaan noin viidennes Bagrationin voimiin verraten.

    Päävoimien ydin olivat panssari-, kaartin ja iskuarmeijat. Suomea vastaan ei pantu ainoatakaan.

    Äänestä

  • Bagration-oli kirjoitti:

    suurhyökkäys täydessä merkityksessä. Se tuhosi Saksan keskustan armeijaryhmän.

    Suomi oli sivusuunta, johon käytettiin korkeintaan noin viidennes Bagrationin voimiin verraten.

    Päävoimien ydin olivat panssari-, kaartin ja iskuarmeijat. Suomea vastaan ei pantu ainoatakaan.

    Kaikki oli yhtä ja samaa armeijaa. Iskudivisioonat oli eliittijoukkoa jota käytettiin myös Suomea vastaan. Puna-Armeijan taso oli yleensäkin kehno, tappiot vielä valtavia Berliinissäkin.

    Äänestä

  • hohoijaataas kirjoitti:

    Kaikki oli yhtä ja samaa armeijaa. Iskudivisioonat oli eliittijoukkoa jota käytettiin myös Suomea vastaan. Puna-Armeijan taso oli yleensäkin kehno, tappiot vielä valtavia Berliinissäkin.

    Puna-armeijassa oli tarkka hierarkia.

    Alimpana oli tavalliset jalkaväkidivisioonat. Sitten olivat iskuarmeijat, jotka oli koulutettu erityisesti hyökkäykseen.
    Kaartinarmeijat olivat valioyksiköitä, jotka olivat etusijalla huollossa.
    Suurinta iskuvoimaa edustivat panssariarmeijat ( 6 kpl) , jopista osa oli nimetty kaartin panssariarmeijoiksi.

    Suomen suunnassa oli kaksi kaartinarmeijakuntaa, yksi kummallakin Kannaksella.

    Äänestä

Saksalaiset tappo juutalaiset naapurinsa ja ottivat sitte islamistit tilalle.
Nauttikoot ny sitte piimäsateesta.
Mutta ainaki akat saa tuutin täydeltä,jos ei muuta.

Äänestä
  • pillukade on säälittävä olento.

    Äänestä

  • sano sitte ku saa alkaa kadehtia kiihkoislamilaista raiskaajaa.
    saksalaiset vaihto juutalaiset niihin.

    Äänestä

Keskinen oli Saksan heikoin kohta ja sitä vastaan hyökättiin kaikella mitä saatiin. Suomessa ei perääntymisvaiheen uudelleenjärjestelyn jälkeen ollut kohtia joita voitiin murtaa pienellä iskulla, Ilomantsin taistelu tämän osoitti.

Äänestä

Suomen kohdalla NL:n taktinen ongelma oli kapeat kannakset. Ei ollut mahdollisuutta muuhun kuin suoraan rintamahyökykseen. Niissäkin vesistöt ja rikkonainen maasto hidastivat menoa. Verratkaas esim. Kurskin ja Kannaksen taisteluitten mittakaavoja.

Äänestä

tai mitä lie ollut, kun esim. Viipurin valtauksen jälkeen ryssät jäivät pariksi päiväksi juhlimaan, eivätkä jatkaneet välittömästi hyökkäystään. Tällä aikaa hajalleen lyödyt Suomalaisjoukot ehtivät järjestäytyä uudelleen puolustukseen, mikä haittasi merkittävästi ryssien jatkohyökkäystä.

Äänestä
  • Hyökkäys jatkui kokoajan aina Ilomantsiin asti.

    Äänestä

  • ehkä

    Äänestä

Oltiin kai niin paljon parempia kuin Wehrmacht.

Äänestä

Suhteellinen ylivoima molemmissa paikoissa hyökkääjällä sama. Länsi-Kannas suosi keskitettyä panssarihyökkäystä. Yllättävintä onkin puna-armeijan hitaampi eteneminen silti. Viipurin jälkeen puna-armeija ajoi Ihantalan tykistönieluun. Suomi sai reservejä, Saksa Normandian vuoksi ei. 1944 puna-armeija Oli amerrikkalaisten mobilisoimana nopea. Sinänsä Kannaksella soti ihan sama puna-armeija kuin Balko-Venäjälläkin. Kaartin "valiojoukot" on neuvostomyytti. Kannaksella saatiin siitä sotavankeja jotka olivat vanhoja miehiä ja toipilaita. Eteenkin reservit heikkotasoisia. Lend lease vahvisti kiistatta puna-armeijaa. Miten NL olisi hevoset ruokkinut? Mistä vilja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hieman-vertailuja kirjoitti:

Miten voi olla mahdollista että se mikä päättyi Saksan Keskustan Armeijaryhmän tuhoksi kesällä 1944 johti Suomen suunnalla (Kannas, Laatokan Karjala) täysi erillaiseen tulokseen eli torjuntavoittoihin?

Oliko syyt sittenkin nämät:

1. Suomi demokratia, Saksa diktatuuri. Hitler ei sietänyt vetäytymistä vaan vaati toivottomassa tilanteessa pitämistä kiinni mistä tahansa asemasta?

2. Suomalaisten sotilaiden vaistonvarainen perääntyminen jota nimitetään "pakokauhuksi". Joskus on vain niin että terve järki sanoo ettei ole mitään syytä jäädä turhaan jyrättäväksi. Suomalaiset "liukuivat" puna-armeijan näpeistä irti.

3. Suomi kulutti hyökkääjää, Saksa epäonnistui

4. Saksan apu ei niin merkittävää kuin väitetään. Oleellisempi oli Suomen tykistön voima.

5. Suomen armeijalla oli nuori reservi, Saksa oli omat nuoret reservinsä jo hukannut idässä ja lännessä.

6. Demokraattisen maan sotilaat yksinkertaisesti sotivat pitemmän päälle paremmin kuin diktatuurimaan. Saksan sotilaiden moraalinen selkäranka väestöön kohdistuneen terrorin vuoksi oli luhistumispisteessä. Roiston psyyke ei pitkälle kanna.

7. Suomen maasto suosi sitä että puolustaja pääsi alta pois. Valko-Venäjällä näin ei ollut.

-------------------------------------

Bagrationin ja Kannaksen lähtökohta oli sama. Hyökkääjällä samankaltainen vastustamaton ylivoima eteenkin panssareissa, lentokoneissa ja tykistössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu