Obaman muija 20 cm ja 50 kg Saulia isompi

Maailman suurimmalla, eli Amerikan Yhdysvalojen presidentillä Obamalla on maailman suurin jättiläisvaimo. Meidän Sauli on sen rinnalla kuin kirppu, kun Michelle pikkuisen näyttää omaa kiiltävää habaansa.
http://is13.snstatic.fi/img/626/1443506314370.jpg

On komee muija Obamalla, on. Varmaan on aikamoista rytyytystä ton maman kanssa, makuukamarin puolella. Meidän kalpeanaamainen lapsi-Jenni katoaa seinätapettiin noiden USA:n mustien isojen valtaihmisten rinnalla.

Saulilla on hirmuisen käkkärät, maatalon vanhan isännän malliset länkisääret. Saisi joku tyyliniekka hiukan opettaa Saulille oikeanlaisia valokuvien poseerausasentoja. Ettei nuo lapsiopolion pahasti vääntelemät salolaiset lenkosääret näyttäisi ihan noin sairaan huonoilta maailmalle leviävissä kuvissa.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Olishan se komeeta jos Suomellakin olisi tuollainen komee. kiiltävän mustanahkainen Mama maan ykkösnaisena.
Jos väestökehitys etenee tätä vauhtia kuin Välimeren kumivenemetkailu nyt edistyy, niin Mäntyniemen musta Mama á la Somalia on meillä totta jo vuoden 2024 pressanvaaleissa.

Äänestä

Sillä on myös maailman suurimmat naisten jalat, kokoa 17 1/2. On tosin sukupuolenvaihtaja, joten ei kelpaa Guinnessille.

Äänestä
  • 17,5 ???? Saulilla on vähintään 42!

    Äänestä

  • Eikä isännän onneksi rustaile ns. runoja.

    Äänestä

  • Jenni-täti kirjoitti:

    Eikä isännän onneksi rustaile ns. runoja.

    Puutteessa elävän ahneen pikkuvaimon runosuolikin sykkii

    http://www.jennihaukio.blogspot.fi

    Äänestä

  • Jenni-täti kirjoitti:

    Eikä isännän onneksi rustaile ns. runoja.

    Lähetteleeköhän Obama satoja tekstareita luonto-ohjelmiin kysyen , kasvaako kanerva USA:ssa....

    Äänestä

Kaksi vuotta vanha kuva

Äänestä

> Sillä on myös maailman suurimmat naisten jalat, kokoa 17 1/2.

Sauli vois läksiäislahjaksi pyytää parit Michellen vanhat avokkaat. Niitä on kätevä käyttää kotimaan kurakeleissä ulkokenkien päälle vedettävinä kalosseina.

Kun on pikkusen korkoakin Michelle-mallin kalossissa, niin pysyy Saulin nahkakärjyskengät kuivina ja siisteinä.

Äänestä
  • Yli 15 koon räpylät on naisten uinnissa kielletty kohtuuttoman edun takia.

    Äänestä

Miksi iljettävämpi ja epäuskottavampi iltapäivälehti iltalehti valehtelee näin raakisti???
"
Suomen presidenttien koko historian epärehellisin presidentti Salolainen kyläpolitiikko Sauli Väinämö Niinistö on valjastanut Suomen median epärehellisyytensä markkinointiin..."

faktat tässä http://sauli-niinisto.blogspot.fi

Äänestä
  • Eihän Salolainen mikään presidentti ole.

    Äänestä

  • Väinämöinen_Vaka kirjoitti:

    Eihän Salolainen mikään presidentti ole.

    hahaha iltalehti kuittasi heti "eihän salolainen mikään"

    ääliö lue koko rivi ja tulkitse se uudestaan siinä ei puhuta "salolaisesta" vaan "salolaisesta kyläpolitiikosta" nimeltä Sauli Niinistö

    Äänestä

  • Minäkin näen tuossa, että väitit Salolaisen olevan presidentti.

    Äänestä

Lue koko värke "salolainen kyläpolitiikko sauli väinämö niinistö"

Niinistön ammattillinen osaaminen politiikassa rajoittuu pelkästään hänen salolaisena kyläpolitiikkona hankkimiinsa vähäisiin taitoihin

Äänestä
  • Onneksi Salossa on niin paljon asukkaita, että heidän äänensä voimalla saatiin ihan hyvä pressa! Edes Helsingin äänestäjämäärä ei saanut "omia poikiaan" Haavistoa tai Lipposta, maamme edustajiksi.
    Edellinen pressa ei taas ehtinyt millään muualle, kuinAfrikkaan kerta toisensa jälkeen. Mistähän se johtui? Oliko helpointa hoitaa suhteita alkuasukkaisiin, kuin maailman politiikkoihin?

    Äänestä

  • "Onneksi Salossa on niin paljon asukkaita, että heidän äänensä voimalla saatiin ihan hyvä pressa! Edes Helsingin äänestäjämäärä ei saanut "omia poikiaan" Haavistoa tai Lipposta, maamme edustajiksi."

    Joka julisti eilen YK:ssa koko maailmalle taas kerran mainoksen ottaa Saksan pakolaismäärää vastaava määrä pakolaisia Suomeen. Pitikö sen mainostaa, siltä kyseltiin Sipilän mainoksesta viikko sitten MTV:llä ja se kommentoi, joten tietää asian.

    Uutinen oli kauppalehdessä eilen.

    Äänestä

  • höhöhöh kirjoitti:

    Onneksi Salossa on niin paljon asukkaita, että heidän äänensä voimalla saatiin ihan hyvä pressa! Edes Helsingin äänestäjämäärä ei saanut "omia poikiaan" Haavistoa tai Lipposta, maamme edustajiksi.
    Edellinen pressa ei taas ehtinyt millään muualle, kuinAfrikkaan kerta toisensa jälkeen. Mistähän se johtui? Oliko helpointa hoitaa suhteita alkuasukkaisiin, kuin maailman politiikkoihin?

    Niinistö pääasialliset äänet tulivat Vaasan seudulta ja läntti Uusimaalta

    juuri potentiaalisimmat alueet mihin kaikki huijarit keskittävät markkinat

    jotain yhtäläisyyttä? pohjanmaan hölömöt ja uudenmaan kokoomusten jengit niitä on helppo sumuttaa

    Äänestä

Eihän transulla ole kohtua, joten Alex Jonesin juttu on väärää tietoa. Jos lapset ovat biologiset, kuten näyttää (kiintymyssuhde), niin ne on itse synnytetty ja oltu raskaana. Kohtuja ei ehkä rakenneta lääkärissä tuohon kuntoon vielä.

Äänestä

Wikin mukaan Michelle on 1,80m, ja Sauli 1,77m... Näyttää korkkareissa pidemmältä, kuin mitä oikeeesti on.

Äänestä
  • Saukko on 172.12 cm lyhyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Amerikan-isot kirjoitti:

Maailman suurimmalla, eli Amerikan Yhdysvalojen presidentillä Obamalla on maailman suurin jättiläisvaimo. Meidän Sauli on sen rinnalla kuin kirppu, kun Michelle pikkuisen näyttää omaa kiiltävää habaansa.
http://is13.snstatic.fi/img/626/1443506314370.jpg

On komee muija Obamalla, on. Varmaan on aikamoista rytyytystä ton maman kanssa, makuukamarin puolella. Meidän kalpeanaamainen lapsi-Jenni katoaa seinätapettiin noiden USA:n mustien isojen valtaihmisten rinnalla.

Saulilla on hirmuisen käkkärät, maatalon vanhan isännän malliset länkisääret. Saisi joku tyyliniekka hiukan opettaa Saulille oikeanlaisia valokuvien poseerausasentoja. Ettei nuo lapsiopolion pahasti vääntelemät salolaiset lenkosääret näyttäisi ihan noin sairaan huonoilta maailmalle leviävissä kuvissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu