Suomalaiset ei innostu pakolaisista

En vieläkään tiedä oikeassa elämässä yhtään ihmistä, joka hyväksyisi pakolaisten tulvan suomeen. Ei töissä, harrastuksissa, sukulaisten tai laajan kaveriporukan joukossa.

Ainoastaan media tuntuu olevan kaikessa pakolaisten puolella. Viikkojen aivopesu ei ole vaikuttanut kansaan ja ensi viikonloppunakin on mielenilmauksia pakolaisia vastaan. Media voisi keskittyä muihin aiheisiin, suomalaisten vanhusten tilanteeseen, talouden heikkoon tilan jne jne.,
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se että tiloja alettaisiin pakkolunastamaan ja työttömät laitettaisiin palvelemaan pakolaisia ei suosiota vamasti myöskään nosta.

Äänestä

Oikeita kunnon galluppeja ei aiheesta tehdä. Ennen niitä tehtiin liukuhihnalta, että päästiin ketromaan perusuomalaisten kannatuksen muka pienentyneen. Nekään ei koskaan pitänyt ennen vaaleja paikkansa.

Äänestä

Pitäisi vaan kaikkien tavallisten lapsistaan ja muutenkin tulevaisuudesta huolestuneiden uskaltaa lähteä osoittamaan asiasta mieltään.
Ei tällä tolkuttomuuden vastustamisella ole mitään tekemistä rasismin kanssa.
Media on täysin puolueellinen asian suhteen, ikävä kyllä menettää siten luottamuksensa. Tässäkin oli toissapäivänä juttu veteraaneista ja ensimmäinen kommentti oli "rajat kiinni niin ei tule ongelmia". Se sai peukkuja ihan valtavasti verrattuna puolusteleviin kommentteihin. Kun kävin myöhemmin katsomassa kommentteja niin tämä ensimmäinen kommentti oli sieltä poistettu.......

Äänestä

Kysymyshän ei ole siitä hyväksytäänkö tai pidetäänko pakolaistilanteesta vaan siitä, että Suomen on pakko hoitaa tilannetta koska olemme sitoutuneet valtiona useisiin kansainvälisiin pakolaissopimuksiin, ihmisoikeussopimuksiin ja kansainväliseen lakiin. Suomi ei siis voi väistää velvoitteitaan. Lisäksi kyse on inhimillisyydestä, jos me lakkaamme välittämästä niin lakkaamme olemasta myös ihmisiä.

Äänestä
  • Juu onhan näitä sopimuksia ja lakeja, kuten eräskin Dublin sopimus. Voin suoraan sanoa teille suvakeille, että olen mielummin susi susien parissa jäätyneellä suomaallamme, kuin "ihminen" parin miljoonan elätettävän kulttuuriin sopimattoman riehujan kanssa.

    Äänestä

  • Kansalta ei olla kysytty. Kansa ei ole asiasta päättänyt.
    Suomen kansalla ei ole mitään velvollisuutta noudattaa sopimuksia, joista ei ole edes kerrottu mitään, jotka Lipponen on salaa Usassa ja Katainen Bildenberg kokouksessa tehnyt.

    Äänestä

  • Sopimusten mukaan otettava, täysin eri asia onkin kuinka heitä kohdellaan ja mitä heille annetaan. Parakkikylä ,ei rahaa olisi paras.

    Äänestä

PAKOLAISISTA EI MUUTA KUN HAITTAA BETONIA NILKKOIHIN JA MEREEN VÄHITEN TUOTTAVAT SITEN ONGELMIA...PAITSI MERI PILAANTUISI ONGELMAJÄTTEESTÄ

Äänestä

Nuo kiristää viranomaisiakin,

Äänestä

Naiset, jotka ei saa suomalaista miestä innostuu noista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalaiset_ensin kirjoitti:

En vieläkään tiedä oikeassa elämässä yhtään ihmistä, joka hyväksyisi pakolaisten tulvan suomeen. Ei töissä, harrastuksissa, sukulaisten tai laajan kaveriporukan joukossa.

Ainoastaan media tuntuu olevan kaikessa pakolaisten puolella. Viikkojen aivopesu ei ole vaikuttanut kansaan ja ensi viikonloppunakin on mielenilmauksia pakolaisia vastaan. Media voisi keskittyä muihin aiheisiin, suomalaisten vanhusten tilanteeseen, talouden heikkoon tilan jne jne.,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu