Olen istunut Helsingin Sanomien ja muiden välineiden toimittajien kanssa lukemattomia kertoja palavereissa ja kapakoissa. Näissä keskusteluissa on käynyt moneen kertaan ilmi, että vihreiden kannattaminen on jonkinlainen oletusarvo, jota ei tarvitse erikseen perustella.
Mänttäri on samaa mieltä: “Poliittisiin kantoihin liittyen mieleeni on jäänyt se, kun joidenkin vaalien alla silloinen taloustoimituksen uutispäällikkö mainitsi, ettei ole vielä päättänyt ketä äänestää, mutta ‘tietenkin jotakin vihreää tai vasemmistoliittolaista’. Tämä lisäys ei ollut mikään huomiota herättänyt tunnustus, vaan sivumennen sanottu toteamus ikään kuin siltä varalta, ettei joku tietäisi, mitä puolueita nyt ylipäänsä on ok äänestää.”
Mänttäri on yleensä äänestänyt kokoomusta, vaikka sen sanominen rivikollegoille olisi hänen mukaansa vaatinut vielä kymmenen vuotta sitten aikamoista rohkeutta.
– Sitä mukaa, kun perussuomalaisten kannatus kasvoi, puolue pääsi hiljalleen kollegojen pilkan pääkohteeksi ohi kokoomuksen ja keskustan. Viimeisinä vuosina Hesarissa uskalsin jo joillekin mainita, mitä puoluetta olen äänestänyt. Jos olisin äänestänyt perussuomalaisia, en missään oloissa olisi uskaltanut kertoa siitä kenellekään.
Kirjoitin raportissani, ettei journalismin punavihreän agendan taustalla ole mikään toimituksien johtotehtävissä työskentelevien salaliitto ja käskytys, vaan journalismin sisältö lähinnä vain heijastelee toimittajien keskimääräistä arvomaailmaa, maailmankuvaa ja ennakkoluuloja.
Yleisradiossa työskentelevän toimittajan mukaan jokainen on Ylessäkin teoriassa vapaa kirjoittamaan mistä tahansa aiheesta mistä tahansa näkökulmasta, kunhan käsittely on Journalistin ohjeiden ja Ylen eettisten ohjeiden mukaista.
– En muista, milloin jokin hyvin perusteltu idea olisi torpattu ideologisista saati joistain näennäisen mielivaltaisista syistä. Varsinainen ongelma piileekin siinä, että kaikkia ideoita ei koskaan edes esitetä. Kun suuri osa toimituksesta koostuu arvomaailmaltaan vasemmistolaisista tekijöistä – joista moni on kaiken lisäksi tottunut toitottamaan mielipiteitään kovaan ääneen – on selvää, että rajusti erilaisia arvoja kannattavat pysyvät usein hiljaa. Ja jos jälkimmäiset eivät saa suutaan auki avokonttorissa tai edes kahvipöydissä, on turha kuvitella heidän äänensä kuuluvan juttuvalinnoissa ja käsittelytavoissa.
Yleisradion toimittajan mielestä tämä on äärimmäisen huolestuttavaa.
– Mitä eri puolueisiin tulee, on mielestäni aivan perusteltua tulkita, että toimituksessamme perussuomalaisia pidetään yleisesti rasisteina. Kirkkaimmin asenne tulee ilmi suhtautumisessa yksittäisiin henkilöihin. Usein on aivan sama, mitä esimerkiksi Jussi Halla-aho todella sanoo: lähes kaikki luetaan joka tapauksessa rasistisena populismina, eikä viestiä oteta vakavasti. Jos joku rohkenee tarttua asiaan ja kehottaa sivuuttamaan vähä-älyiset ad hominemit, saa tyypillisesti vastaukseksi vaivautuneen hiljaisuuden. Veikkaan, että aika moni tällaisia sananvaihtoja vierestä hiljaa seuraava pelkää leimakirvestä eikä siksi avaa suutaan koskaan.
Kyse ei ole vain uutisointiin liitetystä negatiivisesta tunnelatauksesta, vaan usein jutut ovat asiasisällöltään kerta kaikkiaan virheellisiä ja valheellisia.
– Edelliseen liittyvä, toinen selkeä kipupiste löytyy suhtautumisesta ihmisryhmiin. Heikoimmiksi ja uhatuimmiksi miellettyjen ryhmien puolustaminen on viety niin pitkälle, ettei sillä ole paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa. Faktat uhrataan pohjimmiltaan hyvää tarkoittavan mutta sinisilmäisen ideologian alttarilla, Ylen toimittaja kertoo. Hänen mukaansa tämä näkyy karuimmin uutisoinnissa islamistisista terrori-iskuista ja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.
– Esimerkiksi heti Charlie Hebdon joukkomurhan jälkeen toimituksessa alettiin hirveässä hädässä huolehtia siitä, ettei kukaan vain nyt leimaisi ketään muslimia missään. Näkökulmia kirjoitettiin, televisioon marssitettiin Suomen muslimeja ja Jaakko Hämeen-Anttila pyörittämään samaa levyä: ‘Terrori-iskut eivät ole todellista islamia. Islam on rauhan uskonto.’ Vaikka Allahu akbar kaikui vielä korvissa, syyt iskuun haluttiin nähdä milloin kantaväestön rasismissa, milloin kolonialismin perinnössä tai häiriintyneiden yksilöiden mielenmaisemassa. Tapahtuma pyrittiin selittämään kaikella muulla paitsi ilmeisellä eli islamilla. Edellä mainittu pätee luonnollisesti myös maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin Suomessa.
Yleisradion toimittajan mukaan tästä ilmapiiristä seuraa ikävää itsesensuuria.
– Tämä tietysti vaikuttaa uutisoinnin tasapuolisuuteen ja johtaa vääristyneeseen kokonaiskuvaan. Käytännössä siis vinoumat eivät synny pelkästään niiden juttujen sävystä, joita julkaistaan, vaan paljolti myös siitä, mitä ei julkaista.
Mänttäri on samaa mieltä: “Poliittisiin kantoihin liittyen mieleeni on jäänyt se, kun joidenkin vaalien alla silloinen taloustoimituksen uutispäällikkö mainitsi, ettei ole vielä päättänyt ketä äänestää, mutta ‘tietenkin jotakin vihreää tai vasemmistoliittolaista’. Tämä lisäys ei ollut mikään huomiota herättänyt tunnustus, vaan sivumennen sanottu toteamus ikään kuin siltä varalta, ettei joku tietäisi, mitä puolueita nyt ylipäänsä on ok äänestää.”
Mänttäri on yleensä äänestänyt kokoomusta, vaikka sen sanominen rivikollegoille olisi hänen mukaansa vaatinut vielä kymmenen vuotta sitten aikamoista rohkeutta.
– Sitä mukaa, kun perussuomalaisten kannatus kasvoi, puolue pääsi hiljalleen kollegojen pilkan pääkohteeksi ohi kokoomuksen ja keskustan. Viimeisinä vuosina Hesarissa uskalsin jo joillekin mainita, mitä puoluetta olen äänestänyt. Jos olisin äänestänyt perussuomalaisia, en missään oloissa olisi uskaltanut kertoa siitä kenellekään.
Kirjoitin raportissani, ettei journalismin punavihreän agendan taustalla ole mikään toimituksien johtotehtävissä työskentelevien salaliitto ja käskytys, vaan journalismin sisältö lähinnä vain heijastelee toimittajien keskimääräistä arvomaailmaa, maailmankuvaa ja ennakkoluuloja.
Yleisradiossa työskentelevän toimittajan mukaan jokainen on Ylessäkin teoriassa vapaa kirjoittamaan mistä tahansa aiheesta mistä tahansa näkökulmasta, kunhan käsittely on Journalistin ohjeiden ja Ylen eettisten ohjeiden mukaista.
– En muista, milloin jokin hyvin perusteltu idea olisi torpattu ideologisista saati joistain näennäisen mielivaltaisista syistä. Varsinainen ongelma piileekin siinä, että kaikkia ideoita ei koskaan edes esitetä. Kun suuri osa toimituksesta koostuu arvomaailmaltaan vasemmistolaisista tekijöistä – joista moni on kaiken lisäksi tottunut toitottamaan mielipiteitään kovaan ääneen – on selvää, että rajusti erilaisia arvoja kannattavat pysyvät usein hiljaa. Ja jos jälkimmäiset eivät saa suutaan auki avokonttorissa tai edes kahvipöydissä, on turha kuvitella heidän äänensä kuuluvan juttuvalinnoissa ja käsittelytavoissa.
Yleisradion toimittajan mielestä tämä on äärimmäisen huolestuttavaa.
– Mitä eri puolueisiin tulee, on mielestäni aivan perusteltua tulkita, että toimituksessamme perussuomalaisia pidetään yleisesti rasisteina. Kirkkaimmin asenne tulee ilmi suhtautumisessa yksittäisiin henkilöihin. Usein on aivan sama, mitä esimerkiksi Jussi Halla-aho todella sanoo: lähes kaikki luetaan joka tapauksessa rasistisena populismina, eikä viestiä oteta vakavasti. Jos joku rohkenee tarttua asiaan ja kehottaa sivuuttamaan vähä-älyiset ad hominemit, saa tyypillisesti vastaukseksi vaivautuneen hiljaisuuden. Veikkaan, että aika moni tällaisia sananvaihtoja vierestä hiljaa seuraava pelkää leimakirvestä eikä siksi avaa suutaan koskaan.
Kyse ei ole vain uutisointiin liitetystä negatiivisesta tunnelatauksesta, vaan usein jutut ovat asiasisällöltään kerta kaikkiaan virheellisiä ja valheellisia.
– Edelliseen liittyvä, toinen selkeä kipupiste löytyy suhtautumisesta ihmisryhmiin. Heikoimmiksi ja uhatuimmiksi miellettyjen ryhmien puolustaminen on viety niin pitkälle, ettei sillä ole paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa. Faktat uhrataan pohjimmiltaan hyvää tarkoittavan mutta sinisilmäisen ideologian alttarilla, Ylen toimittaja kertoo. Hänen mukaansa tämä näkyy karuimmin uutisoinnissa islamistisista terrori-iskuista ja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.
– Esimerkiksi heti Charlie Hebdon joukkomurhan jälkeen toimituksessa alettiin hirveässä hädässä huolehtia siitä, ettei kukaan vain nyt leimaisi ketään muslimia missään. Näkökulmia kirjoitettiin, televisioon marssitettiin Suomen muslimeja ja Jaakko Hämeen-Anttila pyörittämään samaa levyä: ‘Terrori-iskut eivät ole todellista islamia. Islam on rauhan uskonto.’ Vaikka Allahu akbar kaikui vielä korvissa, syyt iskuun haluttiin nähdä milloin kantaväestön rasismissa, milloin kolonialismin perinnössä tai häiriintyneiden yksilöiden mielenmaisemassa. Tapahtuma pyrittiin selittämään kaikella muulla paitsi ilmeisellä eli islamilla. Edellä mainittu pätee luonnollisesti myös maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin Suomessa.
Yleisradion toimittajan mukaan tästä ilmapiiristä seuraa ikävää itsesensuuria.
– Tämä tietysti vaikuttaa uutisoinnin tasapuolisuuteen ja johtaa vääristyneeseen kokonaiskuvaan. Käytännössä siis vinoumat eivät synny pelkästään niiden juttujen sävystä, joita julkaistaan, vaan paljolti myös siitä, mitä ei julkaista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.