Waretus ei ole varastamista. Jos varastat jostain vaikka auton, se on poissa auton alkuperäiseltä omistajalta, mutta jos otat kopion jostain ohjelmasta joka maksaa jotain 4000e ja jota sinulla ei siten olisi koskaan kuitenkaan mahdollista ostamalla hankkia, niin kuka siinä menettää yhtään mitään?
Vastaus: Ei kukaan. Näkyy mm. siinä, että CD-levyjen myynti on noussut viime vuosina. Ihmiset, jotka pitävät levystä, ostavat sen kyllä. Muutkin saattavat kopioida, mutta eivät kuitenkaan olisi sitä koskaan ostaneet. Kukaan ei menetä mitään. Veikkaan, että waretuksesta yhteiskunnalle koituva vaikutus on positiivinen. Hyödyt ohittavat haitat ja reilusti. Ai mitkä hyödyt? No vaikka se, että kenelläkään ei tod. ole varaa ostaa vaikkapa Photoshop CS:ää. Ainoastaan yritykset ja yhteisöt kykenevät sen hankkimaan. Nyt siis, jos ei olisi waretusta niin kukaan ei oppisi käyttämään ohjelmia kotonaan. Sitten firmaan hankittaisiin ohjelma, ja seuraava vuosi koulutettaisiin ihmisiä sen käyttöön. Kun ihmisillä sen sijaan on waretettu kopio kotonaan, osaavat he käyttää sitä, näin firma säästää todella pitkän pennin. Lisäksi suuri hyöty on musiikin ja ohjelmistojen leviäminen. Pystyy helposti hankkimaan harvinaisempaakin materiaalia, tutustuu uusiin artisteihin ja jos pitää heistä niin todennäköisesti myös ostaa heidän levyjään, kunhan sellaisia sattuu joskus kauppoihin ilmaantumaan. Haittoja, no jaa, kenties joskus voi käydä niin, että kopioidaan jotain mitä olisi muuten ostettu, mutta tämä ei oikeasti ole kovin yleistä. Suurinta osaa kopioidusta materiaalista ei warettaja olisi koskaan ostamalla hankkinut. Hyödyt voittavat haitat 100-1.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Keiden sit pitäis maksaa tuotteista ja ketkä niitä saa ilmaiseksi? Kukaanhan ei maksaisi, jos ei olisi pakko. Silloin tuotteita ei kukaan viitsisi tehdäkään...
Mut muuten on puheissasi hiukan perää... Ohjelmista pitäis tehdä enemmän demoversiota ja esittelyversioita joita sit vois jakaa... ei tarttis lainkaan warettaa!
Piratismi onki sit jo paljon pahempi ongelma.
Tekijänoikeudet ovat varsin uusi juttu tässä maailmankaikkeudessa. Silti on aina tehty musiikkia, taidetta, keksintöjä.
On selvää, ettei kukaan viitsi tehdä kirveitä, jos niitä ei kukaan osta. Mutta taidetta, musiikkia, keksintöjä ja muuta luovaa toimintaa on aina syntynyt, vaikka niitä on aiemmin saanut kopioida vapaasti.
Hommasta tuleekin kinkkinen siksi että ahneet isot levyfirmat haluavat kapinoida sen takia koska ovat menettäneet muutaman prosentin 5-10 % markkinoidensa levymyynnistä. Heillä ei silti minusta ole mitään valittamista sillä mitään nälkää he eivät näe.
Nämä suuryritykset Sony, BMG, Warner jne. Kuvittelevat käyvänsä melkein kuin "sotaa terrorismia vastaan" omaa sotaansa piratismia vastaan. Tämä koko heidän hölmö operaatio on tuhoon tuomittu jo alusta lähtien. Ahneella kun on aina paska loppu ja sama pätee myös levy-yhtiön tai TEOSTO:n suhteen ajavat sitten mitä asiaa tahansa. Mutta näiden ahneiden yritysten motiivi kyllä tiedetään ja se on raha.