Pelkuri-Soini lymyilee perunakellarissa tai ulkomailla, ei raukka uskalla tulla Eduskuntaan.
"Viime vaalikaudella eduskunnassa toistui näytelmä, jossa perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kuittaili lähes aina, kun tilaisuuden vaan sai, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäelle mm. työmiehen asian unohtamisesta.
Nyt perussuomalaiset ovat hallituksessa ja vasemmistoliitto oppositiossa, jonne puolue tosin päätyi jo kesken viime hallituskauden. On siis tullut takaisinmaksun aika. Arhinmäki oli pitkään näkymättömissä vaalien jälkeen, mutta kunnostautui tiistain budjettidebatissa ja tänään hän lisäsi kierroksia. Arhinmäki muistutti Soinin ”työmies on palkkansa ansainnut”-puheista ja kutsuu nyt perussuomalaisten puheenjohtajaa ”Eteläranta 10:n herrojen puudeliksi.”
Arhinmäki löi Soinia myös muistuttamalla tämän aikaisemmista puheista sairauspoissaolopäivien omavastuun nostamisesta. Arhinmäki muisteli Soinin sanoneen kolme vuotta sitten, että ”on aivan posketonta, että tässä tilanteessa, kun ihmiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta ja eurokriisi velloo, kokoomus ottaa puolueena kannan siihen, että sairastaminen kriminalisoidaan taloudellisessa mielessä.”
Siinä Arhinmäki ei tosin ole yksin. Johtavien poliitikkojen vanhojen oppositio- tai hallituspuheiden siteeraamisesta on eduskunnassa tullut oikea syksyn muoti. Sellaisella innolla vanhoja nyt toistetaan, kun valtasuhteet menivät vaaleissa uusiksi. Mutta laulun voimalla en nyt muista moisia tehostetun. Arhinmäki ansaitseekin Karaoke-Paavon arvonimen oivallisesta esityksestään.
Eduskuntadebatin taso näyttää muutenkin parantuneen. Siihen saattaa vaikuttaa se, että sanottavaa riittää, kun ongelmat ovat suuria ja kipeitä päätöksiä tehdään. Ei tarvitse tehdä tikusta asiaa. Istuntojen lisääntynyt televisiointi on sekin parantanut puheiden tasoa. Tv-yleisön edessä on pakko panna parastaan. Esimerkiksi tänään kuullut ryhmäpuheenvuorot olivat lähes kautta linjan hyviä, eräänlaista retoriikan juhlaa itse asiaa unohtamatta."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443515313274.html

Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei Soinia kiinnosta ikävä sisäpolitiikka, hän tahtoo profiloitua ulkopolitiikan asiantuntijana. Presidentinvirka on mielessä...
Ei Soinista pressaa tule. Pressaksi tulee hlö, joka on suosittu yli puoluerajojen. Sellainen valtiomiesmäinen karisma pitää lisäksi olla, kuten Niinistöllä on.
Äläs nyt, Soini vetäytyy vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen päivänpolitiikasta johonkin palkkiovirkaan. Sitten presidentinvaaleissa on käytettävissä ja kansa unohtanut hänen kuprunsa...
Hahhhaahhaaaa. Mitä nyt hulluja??? Sittenhän tää maa menisi ihan sekaisin.
Jos pyrkii pressaksi jonain mustana hevosena, kuten Ahtisaari aikoinaan, niin se voi onnistua, jos ei ole politiikassa ryvettynyt. En näe mitenkään Soinia pressanamme, en nyt, enkä tulevaisuudessa.
Ei Soinista tule presidentti mutta varmasti hän itse sellaisesta haaveilee. Eipä silti, presidentiltä on viety valtaoikeudet pois joten aivan samantekevää kuka presidenttinä on. Tietysti joku edustava ja kuvauksellinen, miten olisi Tanja Karpela, poliittista kokemustakin löytyy. Edustaisi Suomea maailmalla, hyvä käyntikortti, eikö vain? Jos ei Karpela niin joku vastaava, Soini ei kovin edustava ole.
On maailman vituttavin päivä kun jopa Arhinmäki kuulostaa rehellisemmältä kuin Soini ja kumppanit. Enpä olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut tällaisen päivän tulevan.
En todellakaan ole mikään Arhinmäki-fani mutta kyllä hän oikeassa on, Soinin porukka on tehnyt takinkäännöksen Suomen ennätyksen eikä sitä tulla pitkään aikaan rikkomaan.
Kieltämättä hieman erikoinen tilanne. Kyllä vituttaisi jos olisin viitsinyt äänestää, mutta turhaahaan se on.
Soinin vaalipetos on sitä luokkaa, ettei sitä pysty edes sanoin kuvaamaan. Hyvä, että Arhinmäki yritti edes laulamalla.
Mitä ihmettä Soini tekee YK:n istunnossa, on se kallista turismia. Persut moitti Arhinmäen Sotshin reisua. Se oli varmaan turha turistireissu, mutta Soinin reissu on yhtä turha reissu veronmaksajien kustannettavaksi. Miestä ei ole kuvissa näkynyt, eikä kuulunut.
Ajattele nyt vähän, mieluummin Soini on New Yorkissa missä on kaikki maailman johtajat kuin kuuntelemassa ikäviä totuuksia ankeassa Suomessa. Soinilla on unelmaduuni!
"On maailman vituttavin päivä kun jopa Arhinmäki kuulostaa rehellisemmältä kuin Soini ja kumppanit. Enpä olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut tällaisen päivän tulevan."
näin pitäisi jokaisen itselleen rehellisen persun ajatella.
Ihmeiden aika ei ole todellakaan ohi!
Se Soinin ketku voisi jäädä sinne Amerikkaan, jäisi poliittiseksi pakolaiseksi. Ainakin rebulikaanien teekutsukerho häntä ymmärtäisi. Samanlainen vanhoillinen ja duunareita halveksivaa politiikka ymmärtäviä kun molemmat ovat.
Sekoileva perskeko hallitus toimii "toivotaan, toivotaan" -pohjalta, katsatrofista toiseen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020444437_uu.shtml
Persut olivat järjestäneet Soinin haastattelun tv uutisiin, mutta vieläkin epäilen että tokko tuon edes siellä Amerikassa. Voihan sen haastattelun tehdä perunakellaristakin.