Ala-Nissilä: Liikkuminen liian kallista
EY-tuomioistuimen viimeviikkoinen päätös laskea käytettyinä maahantuotavien autojen verotusta ei korjaa kansanedustaja Olavi Ala-Nissilän (kesk) mukaan autoverotuksen ongelmia.
-Koko autoverotus kaipaa pikaista ja suunnitelmallista uudistusta.
Suomessa on EU-maiden vanhin autokanta ja toiseksi korkein autoverotus.
Keskustan veroasiantuntija, loimaalainen kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä ei odota suuria EY-tuomioistuimen päätökseltä. Viikontakaisen päätöksen mukaan muista EU-maista Suomeen tuotavien käytettyjen autojen verotusta on kevennettävä.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsenenä toimivan Ala-Nissilän mielestä EY-tuomioistuimen päätös ei korjaa mitenkään autoverotuksen suuria ongelmia. Koko järjestelmä onkin Ala-Nissilän mukaan "suljetun talouden ajalta" ja kaipaa suunnitelmallista remonttia.
–Nykyinen verojärjestelmä ei ole läpinäkyvä eikä se huomio riittävästi ympäristö- ja turvallisuusnäkökohtia.
Ala-Nissilä hämmästelee, miten hallitus on tähän asti ollut autoverotuksen suhteen erittäin passiivinen.
–Ja sekin korjaus, jokanyt tapahtuu, tulee tuomioistuimen päätöksellä eikä hallituksen aktiivisuudella, ihmettelee Ala-Nissilä.
Vanhojen autojen säilytysmaa
Suomen henkilöautokanta on Euroopan unionin jäsenmaiden vanhinta. Autovero on taas maassamme toiseksi korkein EU-maissa. Heti Tanskan jälkeen.
–Suomi on laaja maa, jossa liikkuminen on elinehto. Varsinkin haja-asutusalueilla oma auto on useammalle välttämätön liikkumisen väline.
Ala-Nissilä laskee, että tavallinen perheauto on Suomessa kallis juuri korkean verotuksen takia. Siksi autot ovat vanhoja.
–Vanha autokanta on myös turvallisuussyistä ja varsinkin ympäristösyistä huono asia. Suomesta ei saisi tulla mikään vanhojen autojen säilytysmaa.
–Nykyinen verojärjestelmä suosii vanhaa autokantaa, joissa esimerkiksi päästöt ovat dramaattisesti suuremmat kuin uusissa autoissa.
Ala-Nissilä muistuttaa, että EU:n viime aikaiset linjaukset ovat olleet sellaisia, että auton hankintaan kohdistuvasta verotuksesta pitäisi luopua.
–EU:ssa myydään jo nyt 85 prosenttia autoista siten, että autonhankintahinnassa ei ole veroa.
Suunnitelmallinen uudistus välttämätön
Autoiluun kohdistuu Suomessa kolme veroa. Polttoainevero, autovero ja käyttömaksu. Tätä suomalaista autoa ja autoilua verottavaa järjestelmää veroasiantuntijakin pitää sekavana. Järjestelmä kaipaa hänestä nopeasti remonttia.
Samalla Ala-Nissilä tuomitsee nykyisen hallituksen passiivisuudesta autoverotuksessa. Pelkkä EY-tuomioistuimen päätös alentaa käytettyjen autojen veroa ei riitä.
–Autoverotus kaipaa pikaista ja suunnitelmallista uudistusta. Tämä työ olisi pitänyt jo aloittaa.
Ala-Nissilä vaatiikin, että seuraavassa hallitusohjelmassa on otettava esiin autoverotuksen kokonaisuudistus.
–Jos verotusta uudistetaan suunnitelmallisesti, silloin saisi tavallisen perheautonkin halvemmalla.
Ala-Nissilä laskee, että matala autovero lisäisi valtion verotuloja, koska autokanta lähtisi uudistumaan. Kaupan dynaamisuus korvaisi silloin alentuneen verokannan.
–Kun autokanta uudistuisi, valtion verokertymä turvattaisiin.
Käyttömaksua voisi korottaa
Ala-Nissilän mielestä autoverotuksen uudistuksen pitää lähteä ainakin siitä, että polttoaineverotusta ei kiristetä.
–Harvaan asutussa ja pitkien etäisyyksien maassa on pakko käyttää autoa, ja jos asuu syrjäseudulla ja joutuu käyttämään paljon autoa, silloin polttoainevero on raskain.
Se, mikä verotuksessa voisi nousta, olisi Ala-Nissilän mukaan autojen käyttömaksu.
–Jos jotain korotetaan, niin se on käyttömaksun korottaminen, mutta sekin vain suunnitelmallisesti.
–Se ei ole kovin suosittua, mutta jossain määrin joudutaan menemään sen suuntaan.
Käyttömaksun korottaminen on Ala-Nissilän mukaan oikeudenmukaisempi tapa kuin esimerkiksi polttoaineveron korotus, mikä rokottaa paljon autoa käyttäviä.
Ala-Nissilä teroittaa, ettei käyttömaksun korottaminenkaan ole ongelmaton.
–Sitä ei pidä tehdä liian nopeasti, vaan suunnitelmallisesti ja painottaen käyttömaksua esimerkiksi muskeliautoihin.
Ala-Nissilä sanoo, ettei Suomi pysty pitkään olemaan vanhojen autojen saarekkeena.
–Meillä on patoutunutta autojen maahantuontitarvetta. Se purkaantuu jollain tavoin aikaa myöden. Siihen ei mene kauaa, koska EU paine on asiaan niin selvä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Käyttömaksun korottaminen on Ala-Nissilän mukaan oikeudenmukaisempi tapa kuin esimerkiksi polttoaineveron korotus, mikä rokottaa paljon autoa käyttäviä."
Tottahan tuo on oikeudenmukaista sille paljon ajavalle ja epäoikeudenmukaista vähemmän ajavalle.
Käyttömaksu on omaisuusvero, josta ollaan muuten luopumassa, mutta siis autoissa tuo olisi mainio asia. Kysytäänpä mielipidettä vaikkapa harrasteautoilijoilta tai kahden - useamman auton omistajilta.
Tarpeeksi korkea käyttömaksu ohjaa usean kahden auton omistajan myymään sen pienemmän, vähäkulutuksisen autonsa ja ajamaan kaikki ajonsa sillä yhdellä isolla isompikulutuksellisella.
täällä autoilun Banaanivaltiossa!
Miten olisi auton rekisterikilpiin/vakuutukseen sidottu vuotuinen vero? Ja kuten Itävallassa niitä kilpiä voisi käyttää kahdessa autossa. Maksut määräytyvät tietysti sen arvokkaamman auton mukaan, kuitenkin todella joustava, näppärä ja inhimillinen ratkaisu.
Kilvet vain "kauppakassiin", sunnuntaiautoon, tai kesäautoon, kun siltä tuntuisi ja menoksi.
Eihän tällainen tietysti hetikään kaikille sopisi. Ei ainakaan päättäjille ja niille jotka kokevat häviävänsä, koska ei ole suunnitelmissa hankkia toista autoa!
Olis kyllä ihan hyvä idea saisivat nyt, jotain keksiä tähän autojen verotukseen. Tämä Suomi on liian kallis maa autoiluun ja sitten vielä ihmetellään kun täällä on euroopan vanhin autokanta. Kyllähän minäkin ostaisin uuden auton mutta millä rahalla Suomesta. Saksasta saisin kyllä uuden auton mutta kun ovat nämä verot.
Katselin tuossa itsekin haikaillen että Saksasta saisin tonnilla kätevän kakkosauton, mutta Suomeen tuotuna hinta veroineen olisikin se sama kolme tonnia kuin suomiauton hinta. Ja sitten Ylä-Nissilä vielä pläjäyttäisi rangaistusverot kahden auton omistajalle... Ostamatta jää.
Pitänee odotella tovi, jos vaikka tuohon veroon tulisi muutoksia ja sitten katsoa tuontiautoa.
Miksi muskeliautoja pitaisi kohdella eritavalla kuin muita? Se olisi pelkkaa kateusveroa taas.
Jos jotain paastoihin liittyvia virityksia tulee, se pitaisi tehda moottorin tyhjakaynnilla tehtyyn mittaukseen, koska muuten ajotapa vaikuttaa tulokseen.
Mieluiten ei paastoihin liittyvia virityksia lainkaan.
Entäs, jos auton käytöstä kannettaisiin vero vakuutusmaksujen mukaan. Hyviä puolia olisi useita:
- Harrastusautoihin kohdistuva verotus laskisi, riippuvainen käytöstä, ei omistuksesta
- Halvempi kakkosauto on usein halvempi myös vakuutuksiltaan, joten osaltaan voisi suosia kaupungeissa pienempiä autoja (vrt isokulutuksinen ykkösauto)
- Ei riippuvainen ajokilometreistä tai omistuksesta, vaan "todellisesta käytöstä"
- Autoa verotetaan sen riskitason mukaan (Toimii vain osittain)
Hankaluuksia:
- Miten sopii yhteen bonusjärjestelmän kanssa?
- Erot eri vakuutusyhtiöiden välillä
Muuta, mitä?