Tilanne on tämä ja turha suunsoitto pois!

Kauhavalla on nyt pakolaisia, se on tosiasia ja sen kanssa meidän on elettävä. Aika näyttää, mikä on lopputulos.
Minusta on aivan turhaa enää metelöidä ja maalailla piruja seinille. Asiaa se vain huonontaa ja lisää vain ihmisten pelkoja. Aiheellisia ja aiheettomia, sitä meistä kukaan ei tiedä.
Mitä paremmassa sovussa elämme, sen helponpaa se on kaikille. Realismia ihmiset! On turhaa murehtia asioita, joille emme mitään nyt mahda.
41<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Mitenkäs monta Irakilaista nuorta miestä olet ajatellut kotisohvallesi ottaa? ja mitä olet ajatellut heille kokata?

Äänestä
  • Turha kommentti, en ole itse asiasta mielipidettäni edes sanonut. Mutta kyseessä on tilanne, johon meistä kumpikaan ei enää voi vaikuttaa. Tämän kanssa meidän on vain elettävä. Miellytti se tai ei

    Äänestä

  • Kuullostat omaavan ajatuksen Kaarle 12 armeijan sotilaalta, mennään rivissä kun muutakaan ei voi ja katsotaan mitä jumala suo. Sitten lähtee vierustoverilta jalat ja toiselta puolelta pää. Mutta mennään miellytti tai ei.

    Äänestä

  • Kirjoittaja voisi sanoa, mitä nyt pitäisi tehdä. Aita ympärille ja sotilaaat vahtiin, niinkö? Aina olen ajatellut, että parempi sopu kuin riitely!

    Äänestä

  • tosionnäin4 kirjoitti:

    Kirjoittaja voisi sanoa, mitä nyt pitäisi tehdä. Aita ympärille ja sotilaaat vahtiin, niinkö? Aina olen ajatellut, että parempi sopu kuin riitely!

    Jos epäsosiaalista käytöstä alkaa mamujen taholta esiintyä niin pitäisikö sitä vaan katsella vierestä periaatteella että "parempi sopu kuin riitely"? Tässä on nyt kuule hiukan isommat asia kyseessä kun näköjään käsitätkään. Ja jos tilanne sitä vaatii niin tuo aita ympärille ja sotilaat ympärille ei saa olla pois suljettu vaihtoehto. Jos tuo periaatteesi "parempi sopu kun riitely" oikeasti toimisi niin yhtäkään taistelua ei maailmassa koskaan olisi käytykään. No kukaan ei kiellä suuria haaveilemasta mutta tuo nyt vaan ei ole sitä peräänkuuluttamaasi "realismia".

    Äänestä

  • tosionnäin3 kirjoitti:

    Turha kommentti, en ole itse asiasta mielipidettäni edes sanonut. Mutta kyseessä on tilanne, johon meistä kumpikaan ei enää voi vaikuttaa. Tämän kanssa meidän on vain elettävä. Miellytti se tai ei

    Näin Jari Tervo:
    "Tämän huonosti koulutetun, epäterveellisesti syövän, homoja ja muukalaisia vihaavan, kulttuuria inhoavan ja omasta pseudo- ja kiihkoisänmaallisuudestaan jäykistyvän kansanosan suurin pelko on tämä: mikä tahansa maahan saapuva ihmisryhmä ohittaa heidät hetkessä sosiaalisessa hierarkiassa ja jättää heidät edelleen alimmaiseksi.""

    Äänestä

  • Niin se ohittaakin koska maamme avustusjärjestelmä siirtää nämä naisia alistavat, omaa maataan puolustamattomat, kunniamurhaavat auttajiaan halveksuvat ja huijaavat elintasopakolaiset ohi meidän omien hädän alaisten minimitoimeentulijoiden elintasosta. Ja tämä paapominen rakentaa kuilun ja vihan.

    Äänestä

Alkaa olemaan helpompaa kaikille sekin jo ettei valtamedia ja poliisit enää niin paljon hyssyttele asioita kuin aluksi! Alkaa kupla puhkeamaan!

Äänestä
  • Mitä tarkoitat? Mikä kupla? Pakolaiset ovat täällä'. Pyytämättä tulleet ja uskovat, että heidät otetaan vastaan.
    Mietin joskus, miten kävsi, jos itse lähtisimme heidän maihinsa turvapaikkaa hakemaan. Miten suhtautuisivat?
    Monissa maissa kysytään ensimmäiseksi uskonto. Tänne tulijoilla on varmasti ihmettelemistä, kun uskonnolla ei Suomessa ole virallista asemaa arkielämässä.

    Äänestä

  • Iltapäivälehdiis muti..nen esittää pelkkää riisilautastaan! Tekis mieli käydä vetämäs se riisilautanen sen naamaan! Varmasti on ollut muutakin kuin riisiä ja liikaa riisiäkin näköjään kun on KALLIIN kertakäyttöastian päälle vetänyt kukkurallisen riisiä! Nyt suomen valtio pois riisitkin noilta! Kuvasta pääteltynä se mies voiskin ruveta dieetille, näyttää ylipainoa olevan.

    Äänestä

  • Median on vaikea piilottaakaan tälläisiä pikku mielenilmauksia, joita sattuu joka ikisessä muslimeita ottaneessa maassa.
    Oulu oli vasta harjoitus. Eiväthän nuo vielä ole ehtineet järjestäytyä kunnolla, kun ovat olleet maassa vasta muutaman päivän, mutta kohta alkaa paukkumaan, jos ja kun palvelu ei ole tarpeeksi hyvää ja riittävää.
    https://www.youtube.com/watch?v=1y28zkxUtUs

    Äänestä

Olet oikeassa tämän tapahtuneen tosiasian kanssa ja heti perään leimaat pakolaisten tai teidän pakolaiskeskuksen vastustajat suunsoittajiksi, pirujen maalailijoiksi ja metelöijiksi?

Sontaa on paljon näissä "keskusteluissa", mutta myös faktaa asiaankuuluvine linkkeineen.

Äänestä
  • En omaa mielipidettäni asiasta ole edes sanonut. Senverran vain olen realisti, että tapahtunutta eivät puheet miksikään muuta ja tilanteen kanssa meidän on elettävä, olimme sitten mitä mieltä tahansa. Ja rauhallisesti toimien, lopputulos varmasti on parempii kuin osapuolten välillä riidellen.

    Äänestä

Realismia mukaan tosiaankin, mutta hiukan toisessa muodossa. Nyt ei ole enää varaa pelkästään odotella että mikä on lopputulos.

Äänestä

Jos joku ei ole kannalasi asioista,se on suunsoittoa.Ihmisillä on oikeus sanoa mielipiteensä,sekä kantaa huolta omista asioistaa,jos he kokevat tilanteen uhkaavaksi kannaltaan,se on sitten niin.
Kysymyshän ei ole tuhotulvasta,maanjäristyksestä tai muusta luonnontuhosta jolle ihminen ei mahda mitään.Nyt on kysymys hallitsemattomasta maahantulosta,joka on hallituksen ja viranomaisten toimesta hoidettavissa,jos vain haluja on.
Pään pensaaseen laittaminen ongelman vuoksi ei auta.

Äänestä
  • Toivotataan parasta, mutta varaudutaan pahimpaan, ja silloin alkaa tapahtua.

    Äänestä

Ainahan asioihin voi vaikuttaa, mikään päätös ei ole lopullinen.

Oulussa turvapaikan hakijat piirittävät poliisilaitosta.
Rasistit ovat luvanneet heille 5 tähden majoituksen, rahaa taskut täyteen ja parasta ruokaa mitä maapallo päällänsä kantaa.
Turvapaikan hakijat ovat nyt heränneet suomalaiseen todellisuuteen.

Nämäkö ovat niitä ihmisiä joiden tulisi korvata suomalaiset työpaikoilla?
Mellakoivat vaikka ei tarvitse tehdä vielä mitään!

Äänestä

Kauhavan tilanne ei ole lopullinen, ei todellakaan.

Siinä vaiheessa kun idiooteille päättäjille lyödään kova kovaa vastaan, niin nämä "lopulliset" asiat muuttuvat.

Äänestä
  • Nimimerkki nyt sitten kertoo, miten hän halua nyt asian kanssa menetellä?

    Äänestä

  • Toivottavasti Soini saa palautussopimuksen Irakiin Ruotsin malliin. Sitten asiattomat käännytetään pikana, eikä uusia tilalle.

    Äänestä

Antakaa ny sitte eres parempaa ruokaa kun Oulussa!

kaleva.fi

Äänestä

Tämä Suomi on menny aivan kummaan malliin. Nykyään ei visiin saisi enää sanua eres omaa mielipirettänsäkkää. Hallitus vaan sanoo ja sanoo kuinka kansan pitääs olla.

Äänestä

No nyt n kohta alkavat. Ekat mamu mielen osotukset käynnissä mamujen toimesta. Eikä sapuska kelpaa. syökööt sitten kynsiä. Perkele pippuri pihviäkö sitä pitäisi pöytään kantaa. Kohta nää on häädettävä kun saksalaiset lapista.

Äänestä

Jos sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan, maamme tapoihin ja tekevät työtä, tervetuloa suomeen. Jos kuka valittaa ruoasta tai muusta, ei ole todellista hätää nähnyt ja joutaa pois täältä. En halua auttaa sellaisia verorahoillani.  Ei kaikilla suomalaisillakaan asiat ole sen paremmin.

Äänestä

Tämä ei muuten hyvään pääty. Sellaiselta alkaa näyttämään.

Äänestä

Niin suomalaista, niin suomalaista. Hys hys. Katotaan nyt miten se menee. Älkää nyt suututtako ketään. Ollaan hiljaa vaan, ei sille mitään voi. Kyllä se siitä. Ajatelkaa nyt suomen mainettakin. Kyllähän me nyt yks maailma pystytään pelastamaan ja itämeri ja venäjän jätehuolto. Kukaan ei oleta että piskuinen köyhä Suomi hoitaa kaiken, muutakuin suruudenhullut suomalaiset itse.

Äänestä

no justiin.. Sen kanssa on elettävä? No ei todellakaan ole. Tämä ei ole mikään pysyvä tilanne jos asialle aletaan tekemään jotain eikä vain huokailla ja päivitellä.

Äänestä
  • Eiköhän suurin osa halua lähteä Helsinkiin tai muihin oikeisiin kaupunkeihin sitten kun pääsevät eteenpäin. toivottoman pitkiltä tuntuivat television selostuksen mukaan nua odotusajat. mikä siinä niin kauan kestää. jotenkin en usko jotta Kauhava monellekaan on se paikka missä ne haluaa olla. ja eihän täällä töitä ole kantaväestöllekään.

    Äänestä

  • Meinaatko, että saisit ne töihin, kun saavat pari tonnia kuussa puhdasta käteen ja ilmaisen ylöspidon, kännykät sun muut aivan välttämättömät?

    Äänestä

toivottavasti kauhavalainen heiluu reilusti kauhavalla toimikaa

Äänestä

Aloittaja ei ilmeisestikään ole itsenäisen Suomen historiasta kovinkaan hyvin perillä. On liian nuori siihen ja siksi on tuollainen epärealistinen käsitys että paras lopputulos saavutetaan kun asiat hoidetaan sovussa. Periaatteena toki ihanteellinen mutta kun eri taustan omaavat ja erilaisilla intresseillä varustetut ihmiset noita asioita keskenään vääntävät niin ei vaan mene noin. Esim. olisiko talvisodan alkaessa pitänyt vaan ottaa periaatteeksi että "tilanne nyt on sellainen mille me emme mitään voi ja tämän kanssa on nyt vaan elettävä, ilman pulinoita.

Äänestä

no paskahousut niitä pelkää,ja sillä verukkeella antaa asian olla,kun haluaa unohtaa tämän tilanteen..
Ei todellakaan anneta asian olla,se pidetään kokoajan käymistilassa ja annetaan muhia,jospa kauhavalaiset,härmäläiset ja kortesjärveläiset puhaltaisivat yhteen hiileen.niin me onnistutaan vaikka missä....
Ei me niiden jalkoihin voida jäädä,pitää olla ajantasallaja edellä niitä,ettei tapahdu mitään peruuttamatonta meidän kuntalaisille.

JOTEN VAHTIKAAMME JOKAISEN SELUSTAA,KAUPASSA,KADUILLA,JA ÖISILLÄ KADUILLA.

Äänestä
  • Talvisodan henki on päällä ja koko yö vartioidaan! Tänä yönä saatte nukkua rauhassa.

    Äänestä

Että aloittaja ajatteli etupäässä teirän mienterveyttä.....lukekaapa ketju ajatuksella, huomaatteko mitään?

Käyttäkää energiaanne mieluummin keksimällä miten voidaan parhaiten elää ihmisinä keskenään.

Minuakin loukkasi tämä ruuan ylenkatsominen. Nyt pojille onget käteen ja rantaan kalaa pyytämään ja valmistamaan itse mieleisensä ruoka. Oulun kaupunginjohtajan olisi syytä mennä hiukkavaaraan keskustelemaan, mikä käytös on sopivaa.

Äänestä
  • Katso itse tuo linkki pariisin mellakoista ja sano sitten kuka on hullu.

    Äänestä

  • Miksi pitäisi keksiä miten elää ihmisinä keskenään? Ei minun tarvitse ainakaan, en ole ulkomaalaisia tänne pyytänyt, enkä halua olla missään tekemisissä.

    Äänestä

  • lummukasta_pesee kirjoitti:

    Katso itse tuo linkki pariisin mellakoista ja sano sitten kuka on hullu.

    Ymmärtänyt lukemaasi? Juuri siksi pitäisi elää ihmisiksi, ettei kävisi niinkuin Pariisissa.....yksinkertaista.

    Äänestä

Siis syötetäänkö samaa ruokaa kuin meille koulussa? En yhtään ihmettele että rupesivat lakkoon.

Äänestä

taitaa olla aloittaja 'hieman' pihalla 80% kansasta ei mamuja ota eikä halua ja suvakit vielä ihmettelee kun joku vittuilee sehän on rasisti meinaa nää kyrvän puutteessa olevat akat

Äänestä

Kuka oikeestaan haluaa muuttaa johonkin kauhavalle?
Vain pakolaiset pakon edessä.
Ihan karsee paikka.

Äänestä
  • Paras paikka ♥.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


näinontosi1 kirjoitti:

Kauhavalla on nyt pakolaisia, se on tosiasia ja sen kanssa meidän on elettävä. Aika näyttää, mikä on lopputulos.
Minusta on aivan turhaa enää metelöidä ja maalailla piruja seinille. Asiaa se vain huonontaa ja lisää vain ihmisten pelkoja. Aiheellisia ja aiheettomia, sitä meistä kukaan ei tiedä.
Mitä paremmassa sovussa elämme, sen helponpaa se on kaikille. Realismia ihmiset! On turhaa murehtia asioita, joille emme mitään nyt mahda.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu