Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen takinkääntölaulu herättää yleistä hilpeyttä. Vain joukko huonotapaisia perussuomalaisia nettikirjoittajia on tapojensa mukaan taas loukkaantunut.
Arhinmäki lauloi keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa takinkäännöstä Täti Monika -laulua mukaillen. Muun muassa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian professori Atso Almila piti laulua osuvana.
– Minusta Paavo Arhinmäki lauloi sangen oivaltavasti täti Monikan takinheilunnasta. Ja onhan se Sibiksen konserttisali! Almila kommentoi Twitterissä.
Sanomalehti Kalevan mukaan Arhinmäki alkoi laulaa sen jälkeen, kun hän oli suominut ulkoministeri Timo Soinia (ps.) ja pääministeri Juha Sipilää (kesk.) sairauslomalinjan muuttumisesta.
Sekä Soini että Sipilä pitivät lehden mukaan vielä muutama vuosi sitten palkattoman sairauspäivärahan leikkausta huonona vaihtoehtona. Nyt heidän hallituksensa aikoo leikata sairauspäivärahoista. Takinkääntöä jos mikä!
Eduskunta käsitteli täysitunnossaan hallituksen tiedonantoa työelämään liittyvistä kiristyksistä. Eduskunta kokoontuu Eduskuntatalon remontin takia juuri Sibelius-Akatemian konserttisalissa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Arhinmäestä kuoriutunut sangen hyvä koomikko. Toki hallituksen sekoilut ja takinkäännöt ovat helppoja maaleja.
Arhinmäki on pelkkä poliittinen pellelaulaja ja textiilien kääntelijä.
EI JATKOON !
nolo pallopää kaikkine sekoiluineen
Sillä ei varmaan ollut ilmasta viinaa meni hermot äijä
täys ääliö
Onko Arhiksen puheiden käsikirjoittaja vaihdettu, miksi?
Jos takinkääntäminen on sama kuin mielipiteen muuttaminen, haluan olla takinkääntäjä. Kukaan ei ole täydellinen, ihminen oppii koko ajan uutta. Jos viimeisin mielipide ei ole viimeisimmän tiedon mukainen, on ihminen valehtelija. Vihervasurit eivät vaihda mieltään ikinä, mikä osoittaa joko valtavaa tyhmyyttä tai suoranaista valehtelua. Voi voi teitä täydellisiä vihervasureita, ettekö koskaan opi mitään uutta?
On todella ihmeellistä, että yli 6000 euron palkalla leikitään.. Missä työpaikasssa tämä on enää Suomessa mahdollista?
Paavo on leikkikouluasteella ja sen huomaa ,Vasemmistolaiset pitävät tätä Paavon sekoilua ihan ymmärrettävänä hheh .
Valtiopäivillä on päätetty että jätkäkin saa laulaa.
Olisiko tuosta porukasta (eduskunta) metsätöihin. Stubb on kovakuntoinen kyllä.
Ihan sama mitä vasuripuheenjohtaja sanoo tai laulaa.
Kaipa se erityisesti persun omaantuntoon kolahti tuo Arhiksen laulu. Ihmettelen jos tämä vertaansa vailla oleva persujen takinkääntö ei hävetä ketään kyseisen puolueen edustajaa.