Superministeriön Rehn toimeliaana

Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin nähty niin idearikasta ja toimeliasta ministeriä Mauri Pekkarista lukuunottamatta, mitä Olli Rehn edustaa tällä hetkellä.
Ensi töikseen Rehn sai ministeriönsä toimesta Suomeen usean miljardin investoinnin ydinvoimalan rakentamiseen ja erittäin tärkeän ja kannattavan kaivosyhtiö Talvivaaran kaivoksen töiden käynnistämisen vauhtiin.
Rehn on ollut merkittävä taustavoima kahden metsäteollisuuden suurten miljardihankkeiden takuumiehenä, jotka edustavat uuden sukupolven korkeaa teknologiaa sinisen biotalouden kärkihankkeina.
Lisää on tulossa, kun viiden kohdan kärkihankkeet alkavat purra kaikella voimallaan Suomen viennin rakenteen muuttumisesta yhä voimakkaammin vientivetoiseksi teollisuuden alaksi.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vihreät tuntuivat kiivaasti vastustavan uusiutuvan energian käytön lisäämistä, vaikka viime vuonna se oli vihreiden pääteemana. Kuluvana vuotena vihreiden teema on sitten puheiden perusteella selkärangattomat päätöksenteon ekosysteemissä.

Äänestä

Juu, ja Rehn otti eilen A-studiossa monta kertaa jo 3-loikkaa.

Äänestä
  • Rehn oli A-studiossa aivan unessa, mumisi samoja asioita uudelleen ja uudelleen eikä ymmärtänyt kysymystä mikä häneltä kysyttiin. Että sellaisia ministereitä, kädet heilui kuin tuulimylly ja luuli sen kompensoivan tietämättömyyttä ja osaamattomuutta.

    Äänestä

  • fgklägh kirjoitti:

    Rehn oli A-studiossa aivan unessa, mumisi samoja asioita uudelleen ja uudelleen eikä ymmärtänyt kysymystä mikä häneltä kysyttiin. Että sellaisia ministereitä, kädet heilui kuin tuulimylly ja luuli sen kompensoivan tietämättömyyttä ja osaamattomuutta.

    Myös Heinäluoma oli A-studiossa aivan unessa, mumisi samoja asioita uudelleen ja uudelleen eikä ymmärtänyt kysymystä mikä häneltä kysyttiin.

    Äänestä

  • Kyllä Heinäluoma oli hereillä erittäin hyvin ja keskusteli selkeästi, Rehn oli aivan toisesta maailmasta.

    Äänestä

  • körmyläinen kirjoitti:

    Kyllä Heinäluoma oli hereillä erittäin hyvin ja keskusteli selkeästi, Rehn oli aivan toisesta maailmasta.

    Kyllä Rehn oli hereillä erittäin hyvin ja keskusteli selkeästi, Heinäluoma oli aivan toisesta maailmasta - sosialistin ihmemaailmasta.

    Äänestä

Jos Rehn on liiallisesta kolmiloikasta ylikunnossa tai univelkainen, oli se jotenkin pöhnässä ois napannu kupin kahvia. Heinis olisi voinu vähän tukea edustajatoveria.

Äänestä

Mielestäni kaikki kolme, niin Rehn, Heinäluoma kuin toimittajatarkin olivat unessa tuon haastattelun aikana.

Äänestä
  • Pitänee olla samaa mieltä, sillä jatkuva jankkaaminen samasta asiasta syö mielenkiinnon itse asiasisältöön. Kaivataan sitä paljon puhuttua mediakritiikkiä katsojaltakin.

    Äänestä

Jos savolaiselta kysyy jotain, niin vastaus on kysyjän vastuulla.

Äänestä
  • Riippuu mitä kyssyy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SaraSieppo kirjoitti:

Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin nähty niin idearikasta ja toimeliasta ministeriä Mauri Pekkarista lukuunottamatta, mitä Olli Rehn edustaa tällä hetkellä.
Ensi töikseen Rehn sai ministeriönsä toimesta Suomeen usean miljardin investoinnin ydinvoimalan rakentamiseen ja erittäin tärkeän ja kannattavan kaivosyhtiö Talvivaaran kaivoksen töiden käynnistämisen vauhtiin.
Rehn on ollut merkittävä taustavoima kahden metsäteollisuuden suurten miljardihankkeiden takuumiehenä, jotka edustavat uuden sukupolven korkeaa teknologiaa sinisen biotalouden kärkihankkeina.
Lisää on tulossa, kun viiden kohdan kärkihankkeet alkavat purra kaikella voimallaan Suomen viennin rakenteen muuttumisesta yhä voimakkaammin vientivetoiseksi teollisuuden alaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu