Aamuhikoilu, iltapäiväkylmääminen

Olen jo toista vuotta kärsinyt merkillisestä vaivasta. Jokainen aamu kun lähden töihin, niin tunnen oloni lämpimäksi ja alan hikoilla, lähinnä kainaloista ja pään alueelta, vähemmän selästä ja nivusten alueelta. Kun pääsen töihin (istumatyö), hikoilua ja kuumotusta jatkuu, vaikka en rasita itseäni mitenkään. Tätä kestää 30 minuutista puoleentoista tuntiin. Vähitellen olo palautuu normaaliksi ja myöhemmin iltapäivää kohden tulee viileä, jopa kylmä. Vaikka kuinka ripeästi lähtisin töistä kotiin, en koe samanlaista kuumotusta ja hikoilua iltapäivästä, päinvastoin. Tunnen vilua, vaikka kuinka reippaasti kävelisin.
Aluksi ajattelin vaivan olevan kilpirauhasperäistä ja minulta kontrolloitiin perusverenkuva ja kilpirauhasarvot (TSH ja T4V muistaakseni), kaikki arvot olivat viitearvojen sisäpuolella.
Olen koittanut gluteenitonta dieettiä, hiilihydraatitonta dieettiä, lisännyt liikuntamäärän 5-6 kertaa per viikkoon, koettanut syödä aamupalan ja syödä tasaisin väliajoin muutenkin. En käytä alkoholia, en polta tupakkaa. Olen pudottanut painoa 15 kiloa tämän vaivan vuoksi, ei vaikutusta. Olen vieläkin ylipainoinen, mutta olen ollut sitä aina, enkä ole kokenut tätä vaivaa kuin viimeiset 1,5 vuotta. Ikää on 29 vuotta, ei todettuja perussairauksia, ei lääkityksiä. Mikä minua vaivaa?
11527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla oli tuota, kun olin stressaantunut. Jostain luin, että kortisoli tasot olisivat korkeimmillaan aamuyöstä. Stressaantuneilla kaiketi kortisolitasot muutenkin normaalia korkeammat. En siis tiedä pitääkö paikkaansa, mutta näin järkeilin oman aamuhikoiluni, koska se loppui stressin mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhautunut_mies kirjoitti:

Olen jo toista vuotta kärsinyt merkillisestä vaivasta. Jokainen aamu kun lähden töihin, niin tunnen oloni lämpimäksi ja alan hikoilla, lähinnä kainaloista ja pään alueelta, vähemmän selästä ja nivusten alueelta. Kun pääsen töihin (istumatyö), hikoilua ja kuumotusta jatkuu, vaikka en rasita itseäni mitenkään. Tätä kestää 30 minuutista puoleentoista tuntiin. Vähitellen olo palautuu normaaliksi ja myöhemmin iltapäivää kohden tulee viileä, jopa kylmä. Vaikka kuinka ripeästi lähtisin töistä kotiin, en koe samanlaista kuumotusta ja hikoilua iltapäivästä, päinvastoin. Tunnen vilua, vaikka kuinka reippaasti kävelisin.
Aluksi ajattelin vaivan olevan kilpirauhasperäistä ja minulta kontrolloitiin perusverenkuva ja kilpirauhasarvot (TSH ja T4V muistaakseni), kaikki arvot olivat viitearvojen sisäpuolella.
Olen koittanut gluteenitonta dieettiä, hiilihydraatitonta dieettiä, lisännyt liikuntamäärän 5-6 kertaa per viikkoon, koettanut syödä aamupalan ja syödä tasaisin väliajoin muutenkin. En käytä alkoholia, en polta tupakkaa. Olen pudottanut painoa 15 kiloa tämän vaivan vuoksi, ei vaikutusta. Olen vieläkin ylipainoinen, mutta olen ollut sitä aina, enkä ole kokenut tätä vaivaa kuin viimeiset 1,5 vuotta. Ikää on 29 vuotta, ei todettuja perussairauksia, ei lääkityksiä. Mikä minua vaivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu