Suomen kurinpidollinen haltuunotto

On merkillistä, että aina kun joku suomalainen porvari kipaisee USA:han, niin heti pitää ryhtyä runoilemaan. Tällä kertaa itse presidentti äityi vaikertamaan, ettemme osaa urkkia, vaan olemme urkinnan suhteen uteliaampien armoilla. Tästä sitten ampaisi liikkeelle tarmon puuska, joka on pannut lähes virkaukon kuin virkaukon keksimään, miten kansalaisten urkinta saataisiin toteutettua oikein lakien ja asetusten mukaisesti. Ainakin armeijan ja poliisin pipot viipottavat jo kummasti. Entinen sisäministerikin lähes hykertelee.

Mitä tällä urkinnalla aiotaan saada aikaiseksi? Jos ulkoministeriön vakoilua ei kukaan havainnut, niin miten tällaisella osaamisella voidaan löytää verkosta yhtään mitään? Ei mitään muuta kuin tietämättömän kansalaisen varomattomasti verkkoon jättämiä yksityisiä tietoja. Niitä sitten viranomaiset kirjaavat valvonnan ja harkintakyvyn pettämisen seurauksena toreille ja turuille nähtäväksi, vuodettavaksi. Eihän Suomessa mikään salassa pysy, kuten ei ylipäätään nykymaailmassa missään.

Kysymyksessä on mitä ilmeisimmin porvarillisen hegemonian kohottamispyrkimys. Nythän porvarilliset otteet kautta maailman ovat kiristyneet. Lähtökohtana oli tietysti USA:ta kohdannut terrori-isku, joka antoi aiheen ottaa kansalaiset maailmanlaajuisesti entistä tiukempaan kontrolliin. Terroriuhkaa on sittemmin käytetty enemmän tai vähemmän aiheesta mitä erilaisimpien toimien perusteluna. Vaatimukset tietoverkkojen käyttämiseen kansalaisten käyttäytymisen seurantaan ovat kasvaneet käsittämättömiin mittoihin ja pelon lietsonta on ollut arkipäivää. Jopa poliitikot ovat alkaneet hyppiä seinille. Surkuhupaisina esimerkkeinä Kanerva ja Haglund sekä jokunen perussuomalainen, jotka ovat kuulleet viallisesta puhelimestaan outoa naksahtelua, joka on saanut mainitut poliitikot luulemaan, että terroristihan se siellä ”naksuttelee”.

Porvarillisen hegemonian kasvu luo vastarintaa. Oikeistolaistumisen myötä köyhän asema kurjistuu. Ero köyhimmän ja rikkaimman välillä on tähtitieteellinen. Demokratia ei toimi, vaan pakkokeinot on otettu yhä laajemmin käyttöön pääomien kasvattamiseksi. Muutaman prosentin tuotto pääomalle ei enää riitä, prosentteja pitää olla kymmeniä. Porvarillinen propaganda kukoistaa. Sen mukaan köyhyys on muka poistettu, kun entistä useampi ihminen maailmassa ansaitsee dollarin päivässä. Tällaisen menon jatkaminen ei varmastikaan onnistu ilman yhä pitemmälle menevää urkintaa sen selvittämiseksi missä määrin ja keissä meno herättää vastustusta.